Malja sille

Olen vähän laiska seuraamaan Brittannian ulkopuolelta tulevaa uutta musiikkia, enkä todellakaan ole kovin perillä siitä, mitä esimerkiksi länsinaapurin indiemaailmassa yleisesti ottaen tapahtuu. Britta Persson on kuitenkin tarttunut tyttöidoliksi mukaan Laakso-aikakaudelta ja tuli tutuksi alun perin tämän esityksen kautta.

Persson on tehnyt kolme ihanaa levyä, joista viimeisin Current Affair Medium Rare teki erityisen syvän vaikutuksen - levy vaikuttaakin parilla viime vuoden tärkeimpien listalla.

Yksi lempparikappale levyltä on tämä Toast to M, jonka tunnelma ja sanoma ovat minusta äärimmäisen lohduttavia ja mieltä rauhoittavia: elämän ei tarvitse pysähtyä, vaikka ikäviä asioita tapahtuukin: katkeroitumisen sijaan voi nostaa maljan, järjestää ilotulituksen ja jatkaa eteenpäin. Niin. Täydellinen viikonloppubiisi.

Pieni tyttö, iso sielu

Joskus - äh, usein - ajattelen, että ihan pakkohan minun on olla jokin hassun hölmö sketsihahmo, josta pääsen eroon riisumalla yleisön hämäämiseen tarkoitetun rooliasun. Mutta ei, kyllä sitä joka aamu herättyään joutuu toteamaan, että olen mie ihan oikeasti tämmönen. Hölmö. Mutta kun niin kovasti vain toivoisin olevani vähemmän Miia ja enemmän ihana tyttö. Vaikka niin kuin Emmy the Great.

Mitä tekevät ihanat tytöt? No, Britta Persson teki yhden vuoden 2010 ihanimmista levyistä, indie-folk -lintunen Emmy the Great todennäköisesti yhden tämän vuoden ihanimmista, ainakin jos tuleva kakkoslevy on yhtään niin viehättävä tapaus kuin vuoden 2009 First Love -debyytti. Mites Miia sitten? Miia sen sijaan terrorisoi Bloggeria marisemalla sitä, että on tämmönen. Voi, kun minussa olisi sielua niin paljon suurempaankin kuin vain suremaan. Mutta kun en uskalla.  

Hmmm. Miia the Great? Sketsihahmo, ehdottomasti. Puuh.

One to wait: Emmy the Great (TBA) 2011 

Tärkeät uudet kappaleet vuonna 2010: 5 - 1

Listan alku täällä. Vuoden tärkeimmät levyt listana puolestaan täällä.

5. Britta Persson - Meet A Bear: Laulu, joka saa minut ajattelemaan, että kyllä tämä tästä. Tuo siis reilun kolmen minuutin ajaksi ripauksen elämäniloa ja itsevarmuutta ihmiseen, joka ei sellaisia luontaisesti omista.  Fin fin fin.

4. Gorillaz - On Melancholy Hill: Plastic Beach oli vähän pettymys, mutta tämä biisi onnistuu kyllä nousemaan kaikkien aikojen pop-kappaleiden joukkoon. Video on pyörinyt täällä jo joskus, joten laitan tällaisen liven. Ja kappas, rakkauteni Damon Albarniin roihuaa kovempana kuin koskaan. No kattokaa nyt sitä!

3. Stornoway - Watching Birds: Oxfordilaisyhtyeen folkahtavan debyytin menoraita. Yksi vuoden hyväntuulisimmista biiseistä, jonka tahtiin on pakko vähän karjuakin (2:24). Vuoden tiukin soolo (2:52 -->) ja veikein video. Tämä vain on yksinkertaisesti aivan mahtava.

2. Blur - Fool's Day: Minun taidot sanoa Blurista mitään objektiivisen musiikkitieteellistä ovat olemattomat. Rakkaus on sokea, kaikki käy. Oli siis tavallaan helpotus huomata, että come back -kappale löytyy myös muutaman muun blogin listalta. Näennäisesti yksinkertaisen laulun hienous menee joka tapauksessa yli minun ymmärryksen. Huh, miten tämmöstä voi edes olla olemassa? Tässä on siis aika lailla kaikki, mitä tarvitaan: myös se kaivattu Graham Coxon.

1. The Courteeners - You Overdid It Doll: Yhtyeen Falcon-albumi oli yksi vuoden käytetyimmistä, mutta ei kuitenkaan ihan yltänyt Tärkeimmät levyt -listalle. Tämän biisin tykkäily on vähän kirvoittanu lähipiirissä ihmettelyä, mutta itse kyllä ostan tällaisen poljennon: mansesterilaiskomistusten biisi on herättänyt fiiliksiä, joita olisin mieluusti tuntenut menneenä vuonna enemmänkin. Myönnän, että lyriikat eivät ole tämän laulun vahvuus, mutta nehän ovatkin vain puoli biisiä. Jos vuodesta pitäisi valita yksi biisi soitettavaksi, valitsisin tämän. Ja tanssisin sen tahtiin. Harmi, että tuo video on vähän nolo.

Päätin valita listalle vain kaksitoista biisiä, mikä tarkoittaa sitä, että hurjasti kaikkea kivaa jäi ulkopuolelle. Kahdentoista kärkeä viime metreille asti hätyyttelivät Neufvoinin ainakin multa jalat alta vienyt  Polar Song, Teenage Fanclubin takuuhyvä Baby Lee, Magenta Skycoden taianomainen Trains Are Leaving The Yard ja French Filmsin mahtavat Golden Sea ja Take You With Me. Nyt kuitenkin tällaisella uuteen vuoteen.

Tärkeät levyt vuonna 2010

Mietin varsin pitkään, että sivuuttaisin kokonaisuudessaan nämä tällaiset listailut. Rakastan listoja, mutta pelkäsin lopputuloksen näyttävän liian raukalta julkaistavaksi. Mutta mitä voi odottaa tytöltä, jonka joulun kohokohta on vuosikymmenten takainen, jälleen YLE:llä pyörivä brittidraama Kahden kerroksen väkeä? Nii-in. No, minusta lista on just tosi jees, vaikkakin pelottavan paljon laatijansa näköinen.

1. The Moons - Life On Earth: Mulle varmasti se soitetuin viime vuonna ilmestyneistä levyistä. Kivalla tavalla perinteisistä, brittiläisen popin klassisista elementeistä rakennettua tunnelmaa. Levy kolahti heti ja kovaa, mistä syystä siitä tuli lopulta sellainen tilanteessa kuin tilanteessa toimiva ja koko vuoden musiikillisia fiiliksiä kiteyttävä soundtrack. Erityisesti levy pelasti ne tilanteet, kun mikään muu levy ei oikein innostanut tai tuntunut tunnelmaan sopivalta. Leikkisä ja kepeä albumi täynnä kaikin puolin mainioita, ajattomia pop-kappaleita, jotka onnekseen päätyvät yhtyeen käsittelyssä kuulostamaan kuitenkin tuoreilta ja vähän erityisemmiltä kuin ihan perus.

2. Paul Weller - Wake Up The Nation: Yksi vuoden odotetuin tapaus. Tällaisia klassisia linjoja tarvitaan pitämään rönsyilevä musiikimaailma kasassa. Luo raamit ja antaa takuuvarmasti rajat elämään silloin, kun tuntuu, että hukassa ollaan ja kaikenlaisesta pitäis ehtiä tykkäillä. Paul Welleriä parhaimmilaan, elämän peruskauraa ja just siksi niin tärkeä. Ja olis ollut mielestäni sen Mercury Music Prizen arvoinen.

3. Britta Persson - Current Affair Medium Rare: Petailin listalle tyttökiintiötä, jonka meinasi täyttää Kate Nash. Nashin kakkoslevy päätyi kuitenkiin olemaan ihan kiva kevytversio tytön mahtavasta debyytistä, eikä siis ihan listatasoa. Loppujen lopuksi mitään hölmöä tyttökiintiötä ei tarvita: yhden tyttöidolini, ruotsalaisen Britta Perssonin syksyllä ilmestynyt uusin Current Affair Medium Rare on kaikilla mittareilla loistava, rakastettava ja jopa kahta edeltäjäänsä parempi. Kiehtova levy, joka paikoin tuntuu kuin juuri minulle tehdyltä: Some girls just can't go with the flow...Tuon yhden lainin johdattamana Some Girls Some Boys -kappaleesta tulikin loppuvuodeksi henkilökohtainen voimalauluni. 

4. Steve Mason - Boys Outside: Vuoden miellyttävimmät tunnelmat. Skotlantilaisesta kulttiklassikosta, The Beta Bandistakin tutun Masonin ensimmäinen soololevy on alusta loppuun tasaisen mahtava. Positiivisella tavalla simppelit biisit yhdistettynä Masonin äärimmäisen miellyttävään lauluääneen ja albumin läpileikkaavaan rytmikkääseen poljentoon synnyttävät levyllisen pienieleistä ja tyylikästä kauneutta.

5. Manic Street Preachers - Postcards From a Young Man: Jännitin levyn ilmestymistä ja sen saamaa vastaanottoa hurjasti. Arvioista viis, yhtye kuulosta omaan korvaani juuri siltä Manicsiltä, jota itse rakastan. 
 

6. Kula Shaker - Pilgrim's Progress: Hups, Kula Shaker teki vanhoilla päivillään mielestäni parhaan levynsä. Olen saanut olla aika yksin fiilistelyni kanssa, mutta ei haittaa. Ehkä muut vain ei tajua tai sitten tämän rakkauden voi laittaa sen populaarikulttuurin turmeleman tunne-elämän piikkiin. Levyltä aistittava nostalginen ja retrohenkinen tunnelma on selvästikin ollut elämässäni kuluneena vuonna jotenkin must ja in. Varmaan siksi klassikkoyhtyeen intialaisvaikutteista riisuttu paluulevy Pilgrim's Progress kuulostaa korvaani niin ajankohtaiselta. Ensimmäinen singlelohkaisu Peter Pan R.I.P ei lyönyt ällikällä, mutta onneksi maltoin antaa kokonaisuudelle mahdollisuuden: sopivasti kepeä, välillä surullinen ja silloin tällöin haikea levy on kaiken kaikkiaan huippu. Varsinaisia yksittäisiä hittibiisejä Pilgrim's Progresssilta ei saa irrotettua, mutta svengaavat Barbara Ella ja Modern Blues ovat kyllä olleet ykkösvalintoja sellaisille hyvää fiilistä nostattaville soittolistoille

7. Stornoway - Beachcomber's Windowsill: Vuoden yllätysrakkaus. Ehkä hieman vaikeasti genreytyvää musiikkia, mutta voi, niin sympaattista. Oxfordilaisyhtyeen debyytti onnistuu vakuuttamaan, vaikka biisimateriaalin taso ihan vähän heitteleekin. Levyn helmet Zorbing, I Saw You Blink, Fuel Up ja Watching Birds ovat kuitenkin sen verran suuria ja kiiltäviä, että kokonaisuudestakin muodostuu silkkaa plussaa ja ihanuutta. Tuoreella tavalla sekä indie että folk, mutta silti sopivan pop. Vähän Mumford & Sonsish, paljon ihan oma itsensä vain.

8. Teenage Fanclub - Shadows: En oikein tiedä, millä perusteella Teenage Fanclubin levyjä enää voi laittaa järjestykseen tai edes arvioida hyviksi tai huonoiksi. Voi olla, että tykkään Grand Prix'sta enemmän kuin Bandwagonesquesta. Tai sitten en, en tiedä. Minusta yhtyeen levyt vain ovat järkiään kaikki ihan älyttömän hyviä. Niin myös tämä viimeisin, joka ilmestyttyään teki minut yksinkertaisesti onnelliseksi. Ja tekee vieläkin. Yhdistettynä Nosturin keikkahienouteen: rakkaus.

9. Foals - Total Life Forever: Ei ehkä kuuluisi listalle, koska on selkeästi mulle sellainen kausi- tai elämänvaihelevy. Ei mikään oman elämäni moderni klassikko siis, mutta kesällä sen verran paljon kuunneltu ja selviytymiskamppailuissa uskollisesti tukenut, että en raaski jättää poiskaan. Kolahti ilmestyttyään ylikovaa, juuri nyt en ehkä jaksaisi. Vähintään hyvä se on toki silti.

10. The National - High Violet: Ehkä ainoa levy, joka päätyy listalle puhtaasti "vain" musiikillisin ansioin. Välillä mietin, että mistä ihmeestä minut on rakennettu, kun en ole onnistunut luomaan rakkaussuhdetta yhtyeeseen. Levy kuitenkin kuulostaa niin hyvältä, että onnistuu tunne-elämäänikin järkyttämättä olemaan yksi vuoden parhaimmista.

Jos tämä lista jätti kylmäksi, niin katsopas vaikka tämä ja tämä tai tämä tai tämä ja tämä. Taikka tämä.

Tyttöjen ilta

Sain tänään taas huomata englannin kurssilla, että jotkut meistä vain ovat luonnostaan enemmän seinärisuja kuin esiintyjiä. Vaikka valmistauduinkin kielitieteelliseen presentationiin lähdekirjallisuuteen tutustumalla ja kuullun ymmärtämistäni kehittämällä, tunsin oloni kyllä aika onnettomaksi käytännön syistä erittäin ytimekkääksi ja pelkistetyksi jääneen PowerPoint-esitykseni edessä. Kurssin suoritettuani pyhitän englanninkielentaitoni popkulttuurin käyttöön. Love, love laa la laa. 

Anyways. Päivän traumakokemuksista toipuakseni päätin viettää illan parhaiden seurassa. Traumalääkitykseksi siis tyttöjen ilta. Kiitos viimeisestä, Lily ja Britta!