Tätä blogia vähänkään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että tämä ei ole varsinaisesti mikään uusimpien musiikillisten virtausten ja soundien playground. Ja miten voisikaan olla, kun kirjoittajana on nostalgiaan taipuvainen jääräpää ja jumittaja, jonka mielestä suurin piirtein kaikki hyvä on eletty, koettu, nähty ja kuultu mielialasta riippuen joko 60-, 80- tai 90-luvulla. Vähän kärjistäen. Olen joka tapauksessa yli vuosikymmenen kuunnellut samoja levyjä ja yhtyeitä enkä pysty itse näkemään oman musiikkimakuni suuresti tuona aikana muuttuneen. Hmmm. Niinpä ylleensä tykkään jos ne uudemmatkin jutut, joista innostun, sisältävät vahvoja kaikuja menneisyydestä, jostain tutusta. Taidan olla aika pitkälti sellainen klassikoiden, perinteiden ja yksinkertaisten asioiden tyttö.
Mutta se tässä(kin) ajassa on hienoa, että niitä kaikujahan tietysti kuuluu paljon. Niinpä esimerkiksi vanhan kunnon The Charlatansin, Stone Rosesin ja Leisure-albumin ajan Blurin perään tarvitsee haikailla vähän vähemmän, kun on ihana The Ruling Class. Mielestäni tämä Lontoossa tukikohtaa pitävä, ruotsalaisvedolla johdettu kvintetti tekee 2000-luvun yhtyeistä fiineimmin sellaista selvästi 80-luvun Roses/Madchester-hengessä toteutettua ja vähän shoegaze-maustettua baggybrittipopindietä (tai jotain semmosta, nämä termit ovat niin hankalia). Yhtye on ollut kasassa jo hyvän aikaa, mutta harmillisen hidas julkaisemaan mitään: parin biisin Flowers-single (sis. Flowers ja superihana If You Wonder) ja Shelflifen riveissä tehty Tour De Force -ep ovat jo vuodelta 2008. Täyspitkä on kuitenkin huhujen mukaan työn alla, vihdoin, huh.
Ihanaa, etten ole ainoa, joka elää menneisyydessä. (Spotify)
Ihanaa, etten ole ainoa, joka elää menneisyydessä. (Spotify)
Ja tästä jatkoille? Blurin Bang. Vuosi 1991, Damon Albarn ja baggy trousers - hot! Ja näin meillä on linkki 80-luvun ja 90-luvun brittipoppien välissä.
