Vieraskirjoittajalta: Time is his everything

Kesän uuvuttama bloggari päätti estää blogin kuoleman haamukirjoittajan avustuksella. Onneksi vieraskirjoituksen takaa löytyy kuitenkin henkilö, joka tunnustaa samaa popuskontoa bloggarin kanssa. Ja hei, te lukijoista parhaat, kommentoida saa tuttuun tapaan! Pidemmittä puheitta, päästetään Hulmerist-nimellä esiintyvä mysteerikirjoittaja ääneen!

Time is his everything

Tour de Francen tärkeä aika-ajoetappi on alkamassa kahden tunnin päästä. Garmin-Slipstreamin lontoolaispyöräilijä käy vielä Twitterissä. Kirjoittaa sinne "Time is my everything".

Ian Brownin biisi! Sattumaa? Ei.

Eikä sekään ole sattumaa, että tämän kesän Le Tourissa on pyöräilijä Bradley Wigginsin brittikannattajien Union Jackin "Wiggo"-tekstin o-kirjaimena klassinen target-merkki.

Lontoossa kasvanut, mutta sittemmin myös Manchesterissä asunut Wiggins, 32, on mod.

Tie on klassinen. Nuorena hän seurasi uteliaana jalkapallokatsomoiden tennarikulttuuria. Sitten tuli Oasis. Ja Paul Wellerin 90-luvun puolivälin kova soolotuotanto. Uusien bändien kautta löytyi vanhempaa musiikkia. The Stone Roses, 60-luvun bändit, soul. Ja löytyi Wigginsin kohdalla muutakin. Kokonainen alakulttuuri. Vaatteet, hiustyylit, kitaransoitto.

Sittemmin Wiggins on puhunut haastatteluissa paljon musiikista, esiintynyt The ModCast-podcastissa, suunnitellut oman Northern Soul -henkisen pyöräilypaidan (Wiggins Casino!), teetettänyt mod-vaikutteisen satulan pyöräänsä ja antanut nimensä Fred Perryn pyöräilyvaikutteiselle paitamallistolle.

Mutta pyöräilyllä ja mod-kulttuurilla ei Wigginsin tapauksessa ole varsinaista yhteyttä, vaikka maantiepyöräilyä onkin esteettisyytensä, etenkin vanhojen pyöräilypaitojen, kautta pidetty mod-urheilulajina. Pyöräily on pikemminkin tullut hänen ammattilaispyöräilijäisältään, vaikka Wiggins kasvoikin lopulta vain äitinsä kanssa.

Wiggins voitti uransa alkupuolella kolme olympiakultaa ratapyöräilyssä, viimeksi Pekingissä 2008. Sen jälkeen hän on satsannut maantiepyöräilyyn. Nyt hän on rikkaimman pyöräilytallin Team Skyn ykkösajaja. Sunnuntaina (22.7) hän todennäköisesti ajaa Pariisiin legendaarisen Tour de Francen ensimmäisenä brittivoittajana.

Silloin kypärän alla ei tosin enää ole Paul Wellerin inspiroimaa hiustyyliä, vaan lyhyempi mod-tukka. Se oli Team Skyn käsky. Pidemmät hiukset olisivat liian painavat ja vähän hengittävät pitkien etappiajojen vuoristo-osuuksilla.

/Hulmerist

Fred Perry X Bradley Wiggins, kuva Fred Perry via modculture.com

Blue Moon

Tarkoitus oli kirjoitella ihan vain musiikista, mutta enpä voi olla reagoimatta Manchester Cityn Valioliigavoittoon. Koska en ole mikään jalkapalloanalyytikko, tyydyn sanomaan vain että vau, mikä peli. Käsittämättömän uskomattomat viimeiset minuutit! Onnea on nähdä kanssaeläjä ja oman elämäni City-fani ehkä onnellisimpana ikinä. Sykähdyttävää.

Mutta koska tämä on musiikkiblogi, täytyy tuo onni jollain tavalla kytkeä musiikkiin. Suuri Manchester City -fani Liam Gallagher esitteli kauden alussa Beady Eyensa kanssa Cityn uuden kotipaidan - ja tietysti Blue Moonin tahtiin. Tuntuuhan tämän postaaminen vähän lattealta ratkaisulta, kun katsoo juhlivaa stadionia ja onnesta liikuttunutta fanijoukkoa, mutta menköön!

Kevät = Harringtonism

Kuva Kuva Kuva Kuva

Hey, Lyla sydäntää Tumblria

Calling all the stars to fall and catch the silver sunlight in your hands

Koska tunnen jatkuvaa kiusausta pommittaa tätä musiikkiblogia Tumblrissa kiertävillä mie en kestä! -reaktion synnyttämillä kuvilla, katsoin jokin aika sitten parhaaksi pystyttää tarkoitusta varten oman leikkikentän.

Millään tämän blogin yleisestä linjasta poikkeavalla materiaalilla en varmastikaan kuvablogiksi kaavailemani sivuston selailijoita järkytä, tarkoituksena onkin fiilistellä tänne sanaistettuja, minua inspiroivia ihanuuksia visuaalisessa muodossa. Ruutuja, raitoja, maihareita, liameita, damoneita, rusetteja, polkkahiuksia, otsahiuksia, ponnareita, parkoja, kauluksia, tennareita, desert bootseja, ihania tyttöjä ja poikia plus muuta kaikista ihaninta näkyvissä siis.

Hey, Lyla! vaikuttaa täällä, käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa nähdä, millaisista jutuista päiväuneksin.

Uuden vuoden lupailuja

Lisää rauhaa, rakkautta ja poppia.

lähde, via

Miian musiikkivuosi 2011: suosikkikappaleet

Nämä kappaleet nyt ainakin tekivät erityisen suuren vaikutuksen männä vuonna.

1. Arctic Monkeys - The Hellcat Spangled Shalalala



2. Beady Eye - The Roller

3. Alex Turner - Piledriver Waltz

4. The View - Tragic Magic

5. The Heartbreaks - Jealous, Don't You Know



6. British Sea Power - Who's In Control?

7. Arctic Monkeys - Love Is A Laserquest

8. Miles Kane - My Fantasy

9. Kasabian - Goodbye Kiss



10. The Rainband - She's A Rainbow

Hyvää uutta vuotta

Mikään uusi vuosi ei ole mitään ilman tätä. Hyvää uuutta vuotta! Huomenna vuoden biisejä.

Sunday, sunday

Brittikliseillä ja -stereotypioilla leikittelevän Blur-kappaleen video näyttää näin 2010-luvun silmin katsottuna aikamoiselta kliseeltä itsekin. Mutta ai ai, kyllä tässä brittipopestetiikkaa vilisevässä pätkässä silmä lepää. Videolta kun löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee näyttääkseen tyylikkäältä: desert bootit, pikeet, button downit, v-aukko-Perryt, parka, Harrington, Levi's viisnollaykköset... Tyyli-ikoneita, todellakin.

Hätäistä on

Hätäinen raportti näin syksyisin iskevän innostuneisuuden ja siitä johtuvan, kovasti kiireisenä pitävän elämisen keskeltä. Mielessä tänään:

No, tietysti tämä.

ja niinpä myös tämä, tulevan Noel Gallagher -albumin ennakkokuuntelujuhlallisuus:

Mainos Peteltä bongattu

Ja jokasyksyinen tennarihimotus, tällä kertaa Gola sellainen.

1999: Noel Gallagher calls Gola to request a pair of 'Harrier' trainers for himself and 'our kid'. Bryan Robson, Middlesbrough manager at the time endorses Gola. (Gola History)

Ja uusi takki. Rotsi. Made in England. Takilla on väliä ja life is good.

Tennarityttö lukee: Neil Heard - Trainers

Kun jo ihan vain pelkkä tennareista kertova kirjanen riittää sekoittamaan tämän Gazellejaan palvovan tennaritytön pään, niin voitte vain arvailla, mitä 80-luvun casual-kulttuurissa varttuneen jalkapallofanaatikon kirjoittama tennariteos saa aikaan. Innostuksesta sekoamisen tietysti.

I love trainers, I always have, and I always will. Growing up as a soccermad teenager in the early 1980s, what choise did I have? It was almost a prerequisite to love your footwear. (Neil Heard: Trainers)

Seuraavan kerran, kun joudun jolleki perustelemaan kymmenien tennareideni olemassaoloa, vilauttelen edessäni epäuskoisena silmiään pyörittelevälle Neil Heardin Trainers-opuksen sivuja. Sieltä löytyvät satojen kuvien tukemien esteettisten perustelujen lisäksi myös kulttuurihistorialliset perustelut:

The Casuals were mainly groups of young men who attached themselves to their local soccer side. The emphasis was on smart and sporting dress in various forms, and a preoccupation with trainer footwear that was obsessional, to say the least.

Like most fads, wearing trainers as a fashion statement more than likely came about by accident. The 1977 European Cup final in Rome saw Liverpool fans wearing flared Flemings jeans, Levi's tartan shirts and Gola Cobra trainers. Not long after the terraces of Anfield (Liverpool's football ground) and Goodison Park (Everton's home ground) saw many fans in trousers that were much tighter and in Adidas Sambas. What had strated as an unusual trend soon engulfeld the streets of Liverpool. (s.34 - 35) 

Heardin teos on kiehtova ja kuvarikas katsaus eri tennarimerkkien maailmaan, niiden historiaan ja populaarikulttuuriseen merkitykseen. Runsain kuvin, alakulttuurimerkityksin ja keräilijäkokoelmien esittelyin höystetty teos saa ainakin minut huokailemaan lumoutuneena.

Although considered by some to be a simple design, it [Adidas Rom] proved popular with the Casuals, especially in the north-west of England. (s. 127)

[Adidas] Forest Hills has gained legendary status, particulary among U.K soccer fans. (s.106)

In cultural terms the Puma Suede can be creditet as the first shoe of bboyism. (s.53) 

Varmastikin tennarit ovat vain pari kenkiä jos joku on halukas asian niin näkemään. Mutta ne voivat olla myös jonkun epävarman tyttöraukan tapa tuoda esiin sitä, mikä tämä on naisiaan: mitä päässä liikkuu ja levylutasella pyörii. 

Vaikka minun Samba-, Gazelle-, Forest Hills- ja The City series  -sentrinen Adidas-maailmankuvani ei ehkä ole ihan sama kuin Run DMC:llä, niin onhan tämä nyt ihan pakko tässä yhtyedessä soittaa.

The Liverpool boys are in town

PeteMcKee "Saturday Lads"

PeteMcKee "Casuals"

Kuvat: PeteMcKee via 80s Casuals

Weekend break with mods

Brittitaiteilija Pete McKee teki sen taas - piirsi hienon kuvan. 

PeteMcKee: Weekend Break

Ja minun jaloista niin löytyvät tänään nämä aarteet. Ei saa läikyttää!

Kuva: Pete McKee Official Website

Graham Coxon and his Cheryl shirt

Graham Coxonin eilinen statuspäivitys viralliselle Facebook-fanisivulleen on ehkä ollut minun juhannukseni kohokohta:

wellll i am wondering...clothes. glasto....... ARMY OR MOD?

Juuri kun olin ehtinyt itsekseni huudahtaa "eiku Cheryl-paita", löydän noin sadan MOD! -kommentin perästä ‎"Cheryl' t-shirt, pleeeeeease" -kommentin ja 5 tykkäystä.

Niin, Graham Coxonista ei voi puhua mainitsematta Cheryl-paitaa: Graham arrived sporting his old 'Cheryl' t-shirt, kirjoittetiin eräässä Blurin Glastonbury-comebackin arviossa vuonna 2009. Kaikkien rakastama julkkis ja brittipopklassikko Cheryl-paidasta tuli tämän Blurin legendaarisen, vuoden 1994 Alexandra Palacen keikan myötä.

Kulttisuosikki, Blurin kultavuosien symboli ja melkein yhtä paljon rakastettu kuin mies itse, sitä Cheryl-paita on nykyään.

Lisäksi se on ainakin toistaiseksi vielä ainoa t-paita, joka on saanut minut itkemään. Ja tämä tapahtui Lontoon Forumissa 27.11.2004. Graham Coxon, Cheryl-paita ja Pete Doherty yhtä aikaa lavalla. Enempää onnea en olisi kestänytkään.

He was a sweet and tender hooligan, hooligan and he said that he'd never, never do it again

Suunnittelin aloittavani juhannukseni iskulla videovuokraamoon, mutta lähi-Makuunin valloitus tyssäsi suljettuihin oviin. En mitenkään pystynyt tajuamaan, että videovuokraamotkin vetäytyvät juhannuksen viettoon kun itse vasta juon aamukahvia. Leffamaraton on nyt sitten toteutettava niillä mitä kotoa löytyy. Näillä mennään ja katsotaan mihin riittää.

Ensi alkuun katsoin Nick Loven The Football Factoryn, mistä syystä päässä soi nyt tämä biisi. Olenko muuten ainoa, jonka tekee mieli huudella tuonne Mike Skinnerin mockneyn väliin että parklife?

Football Factorystä wannabelädin Addu-tytön onkin sitten luonteva siirtyä huokailemaan Awaydays-pätkän äärelle. 

Jep, minun tyyli-idolit eivät löydy naistenlehtien sivuilta. Hyvää juhannusta!

Otsikko: The Smiths - Sweet and Tender Hooligan

Life is good

Elämä on hyvää ja pojat ihania. Ei muuta mielessä nytten.

Kuvat: lucasNapeche / Flickr.com / cc 2.0

Wallabee for wannabe

Kevät toi, kevät toi kevätkengät. Kun en kerta voi saada Richard Ashcroftin poskipäitä, on minulla oltava oikeus edes samanlaisiin kenkiin. Wallabee for wannabe.

As he faced the sun he cast no shadow. Riku <3 Wallabee.

Helsingistä on ihan yhtäkkiä tullut kovasti pop-ystävällinen kaupunki: kauluspaidat saa nyt ihanasti Kluuvin kauppakeskuksesta ja Clarksin töppöset osoitteesta Kaivokatu 8. Eivätköhän ne sieltä löydy, näteistä riveistään niin Desert bootsit kuin Wallabeetkin. 

I like them if they're Clarks

No voi herttinen sentään! Vedän takaisin kaikki ilkeät sanat, mitä olen koskaan möläyttänyt vaaleanpunaisista kengistä.

 

Kuva

Clarks Originals on lähtenyt taas vähän venyttämään perinteistä desert boot -mielikuvaa: ihan en pysty näkemään näitä desert boot -jumalieni, Liam Gallagherin tai Graham Coxonin jaloissa. Enemmän kuin oodi mod-kulttuurille, taitavat nämä kengät olla oodi kevään muotiväreille. Ovathan ne ihastuttavat silti. Ja Clarksit. Hmmm. Mistä muistuikin mieleen eräs Todella upeeta -sarjan dialogi, jossa Edina saa nössötyttäreltään syntymäpäivälahjan:

Eddie: Well, darling, they're hardly the ill-judged tat you normally give me. I mean, Lacroix, darling... They are Lacroix, aren't they, darling? They're not just something you put in the box, are they, sweetie?
Saffron: Do you like them or not?
Eddie: I like them if they're Lacroix.
Saffron: Well they are.
Eddie: Oh, good. I like them, darling.

Niin kauan kuin noita valmistetaan ruskeina (tai kukallisina!), vaaleanpunaisia tuskin nähdään näissä jaloissa. Järki pistää vastaan, vaikka söpöt ovatkin. Ja Clarksit.

Hop pop vaaliuurnille!

Huh, huomenna sitten sinne vaaliuurnille, eikös? Lue populaarikulttuurin turmeleman romantikon - ja vähän ehkä muidenkin - vaalivaikeuksista täältä. Olen niin innostunut näistä vaaleista, että tulin poimineeksi vokabulaariini termin vaalisää: vaalisunnuntaina aurinkoa ainakin Etelä-Suomessa, kevään lämpöennätykset saattavat hyvinkin rikkoutua, lämpöasteita etelässä 10-15 ja pohjoisessa 1-5. Ai ai, miten jännää. Tämä  kaikkeen varautunut äänestäjä ei tosin säävaihteluja säikähdä: ehdokkaat on valittuna sekä sateen että paisteen varalle. Hah!

Noelkin taisi joskus äänestää. Kuva

Happiness in magazines

En tullut hankkineeksi Mojo-lehden Classics'- sarjan Britpop Special -numeroa sen ilmestymisen aikoihin kesäkuussa 2009. Asia jäi tietysti vaivaamaan sen verran, että olen joutunut metsästämään lehteä käsiini sen vetäydyttyä lehtipisteistä.

Välillä lehden olemassaolo ja etsinnät unohtuivat, mutta eilen NME-lehden Originals-sarjan brittipoppinumeron lehtipinostani bongattuani kuitenkin taas muistin tuon mieltä kaivavan Mojo-puutteen ja pyöräytin eBayn ympäri. No löytyihän se sieltä. 

 

Kuva

Lehdestä löytyykin näköjään visuaaliset perustelut sille, miksi käytän 501-farkkuja käärityin lahkein, Dr Martenseja, Adidaksen Gazelleja ja Clarksin Desert Bootseja. Senkin uhalla, että näytän nololta tai naurettavalta wannabeltä. Minkäs minä sille voin jos elän maailmassa, jossa brittipoppi ei koskaan päässyt kuolemaan. Maailmassa, jossa Liam Gallagher on jumalolento ja Damon Albarn ja track jacket aina in.

Desert Boot hotness - koska olen tyttö

Oih bebes, come to me! T: Desert Boot Lover -83

  

Little bit 90s, so indie kid that it hurts. Kaipaavat kaverikseen vain sen vaarin vanhan kauluspaidan, thrift shop -uskottavan, mieluiten ylisuuren villatakin, nörttilasit ja korviin The Queen Is Deadin raikaamaan.  

"Vistot", sanoisi veljeni. "Supersöpöt", sanon minä. Mutta hei, miksi kuuntelisinkaan poikaa, joka ei suostu pukemaan ylleen raitaa, tuota lempiväreistäni kauneinta?! Kun talvi taittuu ja voin luopua maihareista ja villasukista, sujauttaisin mieluusti jalkani näihin.  Edelleenkään ei tarvetta, mutta ei se estä sydäntä taas huokailemasta. No hei, kukalliset Desert Bootit!

Want them? Get them here.

Clarks Originals