Maanantai

Vaikean maanantaiaamun taustamusiikiksi valikoitu The Charlatansin Can't Get Out Of Bed -kappale. Maanantaihin niin kuuluvan vähävetoisuuden lisäksi sängystä luopumista vaikeutti lauantaina Kuudennen linjan Hang The Dj -klubilta hankittu kaatumisvamma. Uuuuh, sen siitä saa - kyljen mustelmille - kun keksii syöksyä 6-vuotiaan innolla baaritiskiltä tanssilattialle suosikkikappaleen alkutahdit kuultuaan.

Puolustuksekseni on todettava, että loirimaisessa kaatumistempussani oli laagerilla tykitettyä nostetta enemmän kyse ihan vaan siitä spontaanista riemusta, mikä syntyy yhdistelmästä indiedisko ja Arctic Monkeys. Ja ehkä vähän myös siitä, että jaloista löytyi kovasti vieraiksi jääneet korot.

Noh, seuraavalla kerralla pysyn mitassa sataviiskytjarisat ja harjoitan sitä hillittyä käytöstä, mitä liki kolmikymppiseltä odotetaan. Paitsi äh, jos tämän kappaleen kaltainen täydellisyys soi, on ehkä pakko vähän heittäytyä.

Brittipop - kun takilla on väliä

Liam Gallagher - tuo parkojen, tuulitakkien, pilottien, track jacketien, Harrington jacketien ja kaiken muunkin takkeilun kuningas - on varmastikin se ylivoimaisin takki-idolini, mutta on noita takeista taidetta tehneitä poppareita tietysti muitakin. Brittipop - kun takilla on väliä. Etenkin sisätiloissa.

The Charlatans, Tim Burgess ja legendaarinen tuulitakkitaide.

The Bluetones -yhtyeen Mark Morrisin tuulitakkiversio. Iik!

Damon Albarn, Graham Coxon ja 90-luvun taidekouluindiekid-toppikset. Awww!

Travisin Andy Dunlop on vedellyt varmastikin suurimman osan tähtihetkistään jonkinmoisessa takissa. Jools Hollandin studion valojen viileydessä mies laski tarkenevansa vaatimattomassa kelsiturkissa. 

Uuden vanhan suosikkitaitaja: The Ruling Class ja baggy sound

Tätä blogia vähänkään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että tämä ei ole varsinaisesti mikään uusimpien musiikillisten virtausten ja soundien playground. Ja miten voisikaan olla, kun kirjoittajana on nostalgiaan taipuvainen jääräpää ja jumittaja, jonka mielestä suurin piirtein kaikki hyvä on eletty, koettu, nähty ja kuultu mielialasta riippuen joko 60-, 80- tai 90-luvulla. Vähän kärjistäen. Olen joka tapauksessa yli vuosikymmenen kuunnellut samoja levyjä ja yhtyeitä enkä pysty itse näkemään oman musiikkimakuni suuresti tuona aikana muuttuneen. Hmmm. Niinpä ylleensä tykkään jos ne uudemmatkin jutut, joista innostun, sisältävät vahvoja kaikuja menneisyydestä, jostain tutusta. Taidan olla aika pitkälti sellainen klassikoiden, perinteiden ja yksinkertaisten asioiden tyttö.

Mutta se tässä(kin) ajassa on hienoa, että niitä kaikujahan tietysti kuuluu paljon. Niinpä esimerkiksi vanhan kunnon The Charlatansin, Stone Rosesin ja Leisure-albumin ajan Blurin perään tarvitsee haikailla vähän vähemmän, kun on ihana The Ruling Class. Mielestäni tämä Lontoossa tukikohtaa pitävä, ruotsalaisvedolla johdettu kvintetti tekee 2000-luvun yhtyeistä fiineimmin sellaista selvästi 80-luvun Roses/Madchester-hengessä toteutettua ja vähän shoegaze-maustettua baggybrittipopindietä (tai jotain semmosta, nämä termit ovat niin hankalia).  Yhtye on ollut kasassa jo hyvän aikaa, mutta harmillisen hidas julkaisemaan mitään: parin biisin Flowers-single (sis. Flowers ja superihana If You Wonder) ja Shelflifen riveissä tehty Tour De Force -ep ovat jo vuodelta 2008. Täyspitkä on kuitenkin huhujen mukaan työn alla, vihdoin, huh.

Ihanaa, etten ole ainoa, joka elää menneisyydessä. (Spotify)

Ja tästä jatkoille? Blurin Bang. Vuosi 1991, Damon Albarn ja baggy trousers - hot! Ja näin meillä on linkki 80-luvun ja 90-luvun brittipoppien välissä.

You're not very well, are you?

Päivän pelasti aika monikin asia, yhtenä niistä keväällä julkaistu, remasteroitu ja bonus-CD:llinen versio The Charlatansin vuoden 1990 debyytistä Some Friendly. Levyhyllyssä onkin häpeällisen suuri Charlatans-vajaus. Parempaa tapaa kuin tämän 20-vuotisjuhlajulkaisun hankkiminen en tuon vajavuuden täyttöön kyllä keksi. Bonus-CD sisältää aika kovaa tavaraa ainakin muutamasta BBC-sessiosta. Classic.

Kiitos, Manchester, kiitos Stupido Shop. I am very well. Jos elämä jatkuu tätä menoa, olen maanantaihin mennessä taas onnellinen. Ja voi tätä musiikillista hienoutta.