Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colin McIntyre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colin McIntyre. Näytä kaikki tekstit

28.8.2010

Scottish fiction, Scottish fiction

Fiktiotahan ei tietystikään ole se, että Skotlannista löytyy linnojen, kirkkojen ja nummien lisäksi monen monta elämäni tarkoitusta lisännyttä yhtyettä. Jos siis joskus päätän, että en haluakaan tuhkiani ripoteltavan Lontoon Primrose Hillille, voisi ne minun puolestani lennättää jonnekin Ben Nevis-vuoren reunamille. Vai mitä sanotte: Ben Nevis - 355 pilvistä päivää vuodessa. (Lähde: Wikipedia). Yhtä monta kuin minun elämässäni.


Viime vuoden kesänä itseopiskelin gaelia ja suunnittelin lähteväni valmistuttuani kenttätyöhön Hebrideille. Keikkaseuraksi tutkimusavustajaksi mukaan olisi päässyt kaiken oikutteluni nähnyt pikkuveljeni. Lingvististen tutkimusretkien ohessa olisin voinut tehdä musiikkitieteellisiä havaintoja: olisin voinut käydä vaikka Mullin saarella asumassa hetken Colin McIntyren pianossa. 


Mull Historical Society, Franz Ferdinand, Belle and Sebastian, Travis, Teenage Fanclub, Simple Minds, Primal Scream, The Jesus And Mary Chain, Glasvegas, Idlewild. Minulle kaikki nuo soivat jotain mystistä skotlantia, jonka luulen tunnistavani niin kuin japanilainen ja suomalainen muotokieli tunnistavat toisensa.

Tällä hetkellä tuota skotlantia minulle soittaa erityisesti Frightened Rabbit. Yhtyeen kolmas levy The Winter of Mixed Drinks ilmestyi maaliskuussa, Swim Until You Can't See Land oli ensimmäinen levyltä julkaistu single, joka mielestäni kuvaa loistavasti koko levyn tunnelmaa. M-a-h-t-a-v-a. Jos The Nationalin, Idlewildin tai Glasvegasin haikeudensekainen mahtipontisuus miellyttää, kannustan kyllä tutustumaan. Ainakin ihana kakkoslevy The Midnight Organ Fight löytyy Spotifysta.


Todellisuudessahan Jesus And Mary Chainilla ja Travisilla on aika vähän yhteistä. Ehkä  pintatason alla on joku syvä skotlantilaisuuden muotokieli, joka vetoaa minuun kuin Muumit japanilaisiin. Mutta  ihan pelkällä haikeudensekaisuudella en kuitenkaan lähtisi minun ja skottimuusikkojen sielunkumppanuutta perustelemaan. Kun on kuitenkin ne 10 päivää vuodessa, jolloin Ben Nevis ja minä emme ole pilvien peitossa. Silloin annan Franz Ferdinandin kepeyden viedä.