Tanssijalalla koreasti

Tanssituttaa. Onneksi tätä on lupailtu lääkkeeksi.

Want to dance like Jarvis Cocker? Learn it here.

HANG THE DJ -indiedisko

la 27.8.
klo 23-04
@ Kuudes Linja, Helsinki

Liput: 6 e

Ilmainen sisäänpääsy 23.00-23.30

Unohtuneet levysuosikit: Brendan Benson - Lapalco

Jep, muutan taas. Mikä tarkoittaa levyhyllyn sormeilua ja muistojen kohtaamista. 

Brendan Bensonin vuonna 2002 ilmestyneeseen Lapalco-albumiin liittyvät muistijäljet paikantuvat Tampereelle ja ensiaskeliin humanistina. Levy on NIIN fuksi-Miia: ruskeat samettihousut, vaarin vanha villatakki ja Camden Townista hankitut haisevat vintage-Adidakset (plus kaikki muut humanistivaatekliseet), että huh. Levy kilpaili tuolloin kuunteluajasta muistaakseni Teenage Fanclubin Four Thousand Seven Hundred and Sixty-Six Seconds: A Short Cut to Teenage Fanclub -kokoelman  kanssa. Olin aika power pop.

Vaikka suomen kielen syntaksin harjoituskurssille tai fonologian ja morfologian peruskurssille ei olekaan ikävä, on tämä levy näköjään edelleen hurjan tykättävä. Yliopistouransa päättäneelle humanistille kylmiä väreitä aiheuttavat ainakin nämä seuraavat plus ihana I'm Easy. Herranjestas!

Kirpputorien ja raitapaitojen lisäksi ensimmäinen opiskeluvuosi oli mitä ilmeisemmin myös aikaa, jolloin vielä saatoin luontevasti innostua muistakin kuin brittiyhtyeistä. Pisteet parikymppiselle Miialle noinkin suuresta, nyt jo liki menetetystä avarakatseisuudesta. 

Viime vuosina Lapalco onkin sitten jäänyt brittihurmion jalkoihin. Ja niin on muuten jäänyt Bensonin sinänsä ihan kiva The Alternative to Love -albumikin The Racountersin riveissä toteutetusta taiteilusta nyt puhumattakaan.

The Kooks ja uusi Is It Me -video

Kirjoittelin tuossa kesällä The Kooksin uudesta tulemisesta ja syyskuussa julkaistavasta Is It Me -kappaleesta. Nyt tuosta yhtyeen uuden levyn ensimmäisestä singlebiisistä on sitten tehty virallinen promovideo. Joka on kyllä aika sieluton.

Pari syytä, miksi tämä The Kooksin comeback on kuitenkin parinkin blogimerkinnän arvoinen: Ensinnäkin laulaja Luke Pritchardin hiuksien vuoksi, jotka eivät onneksi ole kolmen siestavuoden aikana käyneet läpi muodonmuutosta, vaan ovat juuri niin pörrössä kuin ennenkin. Tokaksi: minusta tämä on parasta The Kooksia sitten vuoden 2006 Inside In/Inside Out -debyytin.

Tennarityttö lukee: Neil Heard - Trainers

Kun jo ihan vain pelkkä tennareista kertova kirjanen riittää sekoittamaan tämän Gazellejaan palvovan tennaritytön pään, niin voitte vain arvailla, mitä 80-luvun casual-kulttuurissa varttuneen jalkapallofanaatikon kirjoittama tennariteos saa aikaan. Innostuksesta sekoamisen tietysti.

I love trainers, I always have, and I always will. Growing up as a soccermad teenager in the early 1980s, what choise did I have? It was almost a prerequisite to love your footwear. (Neil Heard: Trainers)

Seuraavan kerran, kun joudun jolleki perustelemaan kymmenien tennareideni olemassaoloa, vilauttelen edessäni epäuskoisena silmiään pyörittelevälle Neil Heardin Trainers-opuksen sivuja. Sieltä löytyvät satojen kuvien tukemien esteettisten perustelujen lisäksi myös kulttuurihistorialliset perustelut:

The Casuals were mainly groups of young men who attached themselves to their local soccer side. The emphasis was on smart and sporting dress in various forms, and a preoccupation with trainer footwear that was obsessional, to say the least.

Like most fads, wearing trainers as a fashion statement more than likely came about by accident. The 1977 European Cup final in Rome saw Liverpool fans wearing flared Flemings jeans, Levi's tartan shirts and Gola Cobra trainers. Not long after the terraces of Anfield (Liverpool's football ground) and Goodison Park (Everton's home ground) saw many fans in trousers that were much tighter and in Adidas Sambas. What had strated as an unusual trend soon engulfeld the streets of Liverpool. (s.34 - 35) 

Heardin teos on kiehtova ja kuvarikas katsaus eri tennarimerkkien maailmaan, niiden historiaan ja populaarikulttuuriseen merkitykseen. Runsain kuvin, alakulttuurimerkityksin ja keräilijäkokoelmien esittelyin höystetty teos saa ainakin minut huokailemaan lumoutuneena.

Although considered by some to be a simple design, it [Adidas Rom] proved popular with the Casuals, especially in the north-west of England. (s. 127)

[Adidas] Forest Hills has gained legendary status, particulary among U.K soccer fans. (s.106)

In cultural terms the Puma Suede can be creditet as the first shoe of bboyism. (s.53) 

Varmastikin tennarit ovat vain pari kenkiä jos joku on halukas asian niin näkemään. Mutta ne voivat olla myös jonkun epävarman tyttöraukan tapa tuoda esiin sitä, mikä tämä on naisiaan: mitä päässä liikkuu ja levylutasella pyörii. 

Vaikka minun Samba-, Gazelle-, Forest Hills- ja The City series  -sentrinen Adidas-maailmankuvani ei ehkä ole ihan sama kuin Run DMC:llä, niin onhan tämä nyt ihan pakko tässä yhtyedessä soittaa.

15 years ago, osa II

Meillä on kuulkaa meneillään hieno, nostalgiantäyteinen vuosi. 

Kula Shaker's debut album, K, reached #1 on the UK Albums Chart, becoming the fastest selling debut album in Britain since Oasis' Definitely Maybe.

Sen verran suuresta henkilökohtaisesta klassikkosuosikista Kula Shakerin K:n kohdalla on kyse, että  suurella vakavuudella harkitsen syyskuussa 1996 ilmestyneen albumin pian julkaistavan juhlavuosipainoksen hankkimista.

Tænææn: Pulp @ Øyafestivalen

Viikonloppu Oslossa ei tarkoita ainoastaan lapsuudenystävän hulvatonta seuraa ja kymmenen euron tuoppeja. Se tarkoittaa myøs oman identiteetin vaalimista. Tänään jos koskaan olen onnellinen siitä, että olen just tämmönen - tyttö, joka sekoaa Pulpista.
   

http://www.oyafestivalen.com/

15 years ago

15 years ago today, on the weekend of the 10th and 11th August 1996, Oasis played their first of two sell-out dates at Knebworth.

Cool Britanniaa parhaimmillaan.

H is for Harrington

Kuva baracuta.tmblr.com

Rotsisti kiittää syksystä.

Päivän brittipoppi: Longpigs

Sheffieldiläinen Longpigs kuuluu minusta ehdottomasti 90-luvun brittipop-yhtyeiden parhaimmistoon. Yhtyeen ura ajoittuu britipopin ruuhkavuosien loppuvaiheille ja oli monille ensimmäisen aallon brittipopyhtyeille ominaisesti melko lyhyt ja ytimekäs: yhtye julkaisi vuosina 1995 - 1999 kaksi levyä ja kahdeksan singleä, joista yksikään ei kyllä yltänyt top kymppiin.

Longpigsin vuonna 1996 ilmestynyt debyyttilevy The Sun Is Often Out on kuitenkin mitä parhain genrensä ja aikakautensa edustaja ja yksi syy siihen, miksi vauhkoan 90-luvun brittipopin hienoudesta. Levy pursuaa loistavia kappaleita: Lost Myself, Far, Jesus Christ, Elvis, ihanan Suedemäinen Sally Dances ja vaikka tämä She Said, joka istuisi aika lailla täydellisesti britpop-termin sanakirjamääritteeksi. Hmmm, minun käsitykseni täydellisyyttä hipovasta musiikista.

Longpigs hajosi melko pian vuonna 1999 ilmestyneen kakkosalbuminsa jälkeen. Vaikka se ei onnistunutkaan nousemaan brittipopyhtyeiden eliittiin, sai se kuitenkin nauttia ensimmäisen levynsä jälkeen kohtalaisesta arvostuksesta. Ymmärtääkseni se onnistui myös välttämään "b-luokan Oasis/Suede/Blur" -tyylisen liikanimen riesan. Silti: aliarvostettu yhtye. 

Far-kappaleen tallenne on valittetavan huonolaatuinen, mutta ainoa jonka kyseisestä biisistä löysin. Enkä mitenkään voinut jättää jakamatta tällaista brittipophelmeä.

Longpigs-albumit Spotifyssa:

The Sun Is Often Out (1996) UK #26

Mobile Home (1999) UK #33

Perjantai-biisi: The Selecter - On My Radio

Pauline Black on epäilemättä maailman toiseksi siistein frontwoman, heti Elastican Justine Frischmannin jälkeen. Go rude girl! Kyllä, hameet ovat yliarvostettuja.

Jos et ehtinyt tämän viikon Perjantai-biisin kyytiin vielä perjantaina, niin älä huoli, kyllä tämän tahtiin on ihan pakko tanssia myös lauantaina. Olkoon nyt sitten osuvammin vaikka viikonloppubiisi.