Näytetään tekstit, joissa on tunniste Landon Pigg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Landon Pigg. Näytä kaikki tekstit

6.2.2011

I put a bomb in your fire you say oh oh oh oh - viikon loppukevennys

Olisi hienoa väittää, että vuokrasin tämän elokuvan jälleen uskottavasti Ellen Pagen tai Drew Barrymoren vuoksi, kuten ensimmäisellä kerralla. Totuus on kuitenkin se, että olen nähnyt Roller Girl (Whip It!) -elokuvan nyt jo kaiken kaikkiaan neljä kertaa, joista kolmella  viimeisellä kerralla - tänään viimeksi - olen keskittynyt yksinomaan tuon päärentun, Landon Piggin esittämän Oliverin katseluun. Ja kyllä, olen myös kelaillut tiettyjä kohtia. 


En tiedä, kuinka uskottava olen kun sanon, että kyseinen elokuva, Barrymoren esikoisohjaus, on suosikkini kaikista elokuvista, jotka viime vuonna näin. Kyllä Landon Piggin lisäksi tästä tykkäämisestä voi tietysti syyttää myös Ellen Pagea, jonka roolihahmo on Junoon verrattuna independent potenssiin kymmenen. Jos olisin nähnyt elokuvan kymmenen vuotta sitten, olisin alkanut siltä istumalta fanittaa Pagen esittämää yli-ihanaa Bliss Cavendaria, pikkukaupungin misfitiä, joka uhmaa vanhempiensa teksasilaisia tytärihanteita ja löytää oman juttunsa roller derbystä ja muusikonrentusta. Voi voi, en vain voi saada tarpeekseni näistä nuorella rakkaudella höystetyistä kasvukertomuksista.

No, loppukevennyksen tästä tekee se, että tykkään tuosta leffan tunnaribiisistä. Hmmm. Mutta minulla on puolustus: Niin kauan, kuin en löydä sitä oikeaa rakkautta, on minulla suorastaan oikeus mennä sekaisin pojasta, joka näyttää nuorelta Richard Ashcroftilta ja kuulostaa siltä että oh oh oh oh oh.

Ja lisäksi, onhan se varsin hupaisaa, että tuo viime kesänä kirjoitettu teksti voisi olla tältä päivältä. Ääh, enkö koskaan muutu? 

24.7.2010

Find comfort in pain ja Roller Girl (Whip It)

Maailmassa on yksi asia, jonka kanssa minun ei pitäisi olla missään tekemisissä. Tai oikeastaan kaksi. Humala ja sitä seuraava krapula. Siinä mielessä olen onnekas, että en yleensäkään kärsi kummemmista fyysisen krapulan oireista, mutta aika näennäistä tuo onnekkuus on, kun ottaa huomioon henkisen krapulan tasot. Tällä kertaa itseinhon lamaannuutamana meni kolme päivää.

Olen siis viime päivät eheyttänyt itseäni. Ja voi pojat, voin sanoa kyllä, että sitä prosessia ei jaksa sivusta seurata. Keskiviikon luukutin öö, James Bluntia, torstai meni hukkaan harmitellessa hukkaan mennyttä keskiviikkoa ja nousuhumalan rohkaisemana lähetettyä tekstiviestiä. Perjantai-aamuna ostin uuden päiväkirjan ja suunnittelin siihen itselleni uuden elämän. Perjantai-iltana oli aika jättää realismi ja vaihtaa taktiikaksi eskapismi. Helpotus löytyi Makuunista. 

Luulin eiliseen asti, että Ellen Page olisi söpöintä ja ihaninta, mitä maailmassa ikinä voisi olla. Mutta sitten näin Roller Girlin (Whip It!) ja Landon Piggin siinä soittamassa kitaraansa. Ja riisumassa Ellen Pagelta sukkahousuja. Veden alla. Uima-altaassa. Jens Lekmanin tahtiin. Ja kappas, näin taas toivoin olevani nuori, kaunis ja parempi uimari.

Nopea YouTube-kierros osoittaa, että Pagen esittämän Blissin rakkauden kohteeksi elokuvaan valikoitunut nuoriherra Pigg on ilmeisen vakavasti otettava muusikko. No, en osaa sanoa miehen musiikillisista kyvyistä tässä häikäistyneisyydessä paljoakaan, mutta hei, tarviiko kenenkään oikeasti osata mitään jos näyttää nuorelta Richard Ashcroftilta?


Tykkäsin  elokuvasta ihan oikeastikin, vaikka Radioheadin jumalainen No Surprises olikin kyllä eksynyt sen arvolle sopimattomaan kontekstiin. Mutta kyllä leffa silloin toimii, jos se onnistuu tekemään maailman isesäälittävimmästä ihmisestä jälleen elinkelpoisen.


Elokuvalla oli selvästikin suuri vaikutus minuun. Googlasin sen päätteeksi nimittäin "roller derby helsinki "ja "landon pigg girlfriend". Voi, olen eheytynyt omaksi itsekseni!


Otsikko: James Blunt - Tears And Rain