"But I'm harder."

Lisää silmänruokaa kaikkeen mielestäni olennaiseen liittyen löytyy tumblristani. Hey, Lylaan pääsee tästä ja tuosta blogin sivupalkista.

Viikon loppukevennys: Guilty pleasure

Paljastus pimeältä puolelta: vanha kunnon Sugababes ja Overload. Huikea.

Tai no, onkohan tämä nyt edes niin kovin guilty? Brittipoppa, ystävät, brittipoppia.

Viikon loppukevennys: Take The Skinheads Bowling

Torstain upean ja huikean hikisen The Valkyrians -keikan innostamana ehkä yksi hassuimmista Manicsien coveroimista biiseistä. Take the skinheads bowling, take them bowling.

Päivän poiminta: Todella upeeta 20.v

Saffron: Do you like them or not?
Eddie: I like them if they're Lacroix.
Saffron: Well they are.
Eddie: Oh, good. I like them, darling. 

Yksi parhaista komediasarjoista ikinä tekee kaksikymppistensä kunniaksi lyhyen paluun televisioon - ja ihan alkuperäisen näyttelijäkaartin voimin. Fabulous!

Eddie: Sweetie, what are you drinking?

Patsy: Oh this? Chanel No. 5.

Vaikka sarjassa olennaista olikin ysäriys - ihanan kamalat vaatteet, Harvey Nicks -tavaratalo, Christian Lacroix, dialogissa vilahtelevat ysisjulkkikset - on Patsyn ainehuuruinen kolsous ja Edinan itsesäälintäyteinen läskisurkeilu ajatonta. Päivitettyä sekoilua siis just kohta Ylellä. 

Eddie: In this body there is a thin person dying to get out.
Gran: Just one dear?

Todella upeeta, 20.v

TV1 torstaina 29.12. ja 5.1.2012 klo 19.30 – 20.00

Kuva Yle

Temppu päivässä

Kuva via

Blur more

Kaveri vinkkasi tällaisesta Facebookissa. Söpö.

Miracles happen

Toivottavasti myös joskus maanantaisin.

Kuva via

Ihmeiden täyteistä viikkoa kaikille!

Viikon loppukevennys: Northern monkeys

Viihdytään nyt vielä vähän stereotypioiden äärellä. Hah, ilmeisen osuvia nämä Soccer AM -ohjelman hassuttelut.

Homecoming queen

Syyslomakausi heitti minut junaan, jonka määränpäänä oli Suomen Tornionlaakso, äidin ja isän peräpohjalaisella mentaliteetilla varustettu seura sekä tietysti rauha ja hiljaisuus. 

Kotiinpaluun pakollisiin alkurutiineihin kuuluva paikallislehtien selailu paljasti muun muassa, että Pellon väkiluku on nyt sitten laskenut alle neljän tuhannen ja että kaksi pässiä annetaan hyvään kotiin. Niin ja että tänne Pelloon tarvitaan flyygeli.

Pelloon tarvitaan flyygeli

PELLO - Pello on aktiivinen musiikkipitäjä. Kuoroja on neljä, paikkakunnalla toimii Lapin musiikkiopiston sivutoimipiste, kosketinsoittajia on runsaasti myös kansalaisopiston piireissä. Pelloon tarvitaan flyygeli.

Sivistyslautkunnan ehdottamaan työryhmään kuuluvat alan ammattilaiset kanttori Raili Aska, musiikinopettaja Noemi Lehkonen, musiikinopettaja Lassi Vierikko ja sivistyslautakunnan varajäsen Katja Kauppi.

Työryhmä esittää, että Pellon kunta hankkisi takuun omaavan flyygelin, jonka hankkimiseen varattaisiin 15 000 euron määräraha. Hankinta olisi rajoitettu, ja tarjous pyydettäisiin vähintään kolmelta soitinmyyjältä. -- Työryhmä perustelee flyygelin tarvetta. Pellon kunnassa ei ole yhtään flyygeliä. 

(Katkelma Meän Tornionlaakso -lehden jutusta 6.10.2011) 

Pääkaupunkiseudun uuvuttava hektisyys tuntuu tällaista arkea tarkastellessa ihanan kaukaiselta. 

Matkamusiikkina kotiseutumatkalla tuon vanhan The Rifles -suosikin, teemabiisin virkaa suorittavan Peace & Quiet -kappaleen lisäksi uutta musiikkia: kyseisen yhtyeen yllättävän miellyttäväksi osoittautunut uusin täyspitkä Freedom Run, kotimaisen Koria Kitten Riotin hieno The Lows & The Highs -albumi sekä Kasabianin viimeisin, minut täysin hurmannut nelosalbumi Velociraptor!. Kaikista varppina tulossa hehkutuksia myöhemmin.

Pellossa kasvanut mukula kuittaa. 

H is for Harrington

Kuva baracuta.tmblr.com

Rotsisti kiittää syksystä.

Päivän paras: ITV Indie Charts 1995

Kyllä 90-luvulla vain tehtiin moni juttu jotenkin enemmän oikein. Tuo näkemys tuskin kaipaa enää tämän jälkeen lisäperusteluja.

Ja jos joku ei ole aiemmin saanut lukeakseen Menswear-rakkaudestani niin julistanpa sitä nyt vielä tässä. Menswear, olet aarre: Sleeping In -video kohdasta 1:41 eteenpäin. 

Mike Strutter sydän Oasis

Laiska aamu YouTubessa:

Wall of arms and his 'n' hers

Kivat kannet. Molemmissa.

Sekä Pulp että The Maccabees ovat tänä vuonna taas sillai vähän niinku ajankohtaisia. The Maccabees toivottavasti/ilmeisesti/todennäköisesti julkaisee kuluvan vuoden aikana kolmannen levynsä, josta toivottavasti/ilmeisesti/todennäköisesti tulee vähintään yhtä kiva kuin edeltäjänsä, vuoden 2009 The Wall Of Arms. Pulp taas olisi tämän tytön tarkoitus nähdä yhdellä yhtyeen come back -keikalla, nimittäin elokuussa Oslossa Øyafestivalenin lavalla.

Fredperryistin onnenpäivät

Tuleekohan pikapuolin Helsingin Kluuviin avattavaan Fred Perry -liikkeeseen myyntiin näitä tämmösiä pikkumiehiä? Hankkisin heti pari piirongin päällistä koristamaan. Voi cuteness!

Fred Perry -liikken rantautuminen Helsinkiin ei välttämättä ole merkin poikafaneille mikään suuremman luokan juttu. Empiiristen havaintojen mukaan ainakin täällä pääkaupungissa miesten Fred Perry -valikoima on ollut vähintäänkin kohtuullisella tolalla jo pidemmän aikaa. Vaikka tuleva liike noudattaisikin sitä 90% valikoimista pojille, 10% tytöille -linjaa, mikä merkin myymälöissä maailmalla tuntuu vallitsevan, on liikkeen avautuminen meidän merkin tyttöharrastajien silmissä joka tapauksessa edistysaskel: Kampin keskuksen Gallery-liikkeen satunnaisia löytöjä lukuunottamatta alan vaatetusta kun on tästä maasta tytön mahdoton löytää.

Minä siis iloitsen siitä, että värin tunnustaminen ei välttämättä vaadi enää nettikauppoja tai aikavyöhykkeiden ylittämistä, vaan sellaiset elämän perusjutut kuin kauluspaitatuotteet saa hankittua näpsäkästi maidonhakureissulla. 

Fred Perry -liike avataan Kluuvin kauppakeskukseen 13. toukokuuta.

Kuva kuva Kuva

Viikon loppukevennys: popmusiikin unohtumattomia tv-hetkiä, osa 2

Kolmisen viikkoa sitten haastoin lukijat jakamaan unohtumattommien tv-hetkien suosikit. Muun muassa tällaisista legendaarisista tapauksista vinkkailtiin kommenttilaatikkoon:

Käsittämättömän mahtavia! Eiköhän se televisio keksitty juuri tällaisia hetkiä varten. Kiitos siis hirmuisesti! Ja lisää saa toki vielä laittaa tulemaan. Ja ai juu, itselleni tuli vielä tällainen nuori ja freesi Pete Doherty <3 Oasis -pätkä mieleen. Hilarious. 

Käykääpä katsomassa loputkin pätkät täällä.

Viikon loppukevennys: "Looks like a shit house anyway"

Looks like a shit house anyway so why go there, sanoi Liam Gallagher, kun kutsutta jäi. 

Folkloristiikassa tuollaisia sananparsia, joissa mainitaan puhuja, tyyliin "...sanoi entinen akka, kun pankolta putosi", kutsutaan wellerismeiksi. Nimitys tulee Charles Dickensin The Pickwick Papers (1836) -teoksesta, jossa hahmo Sam Weller puhui tuohon tyyliin. Liam Gallagherin veistelyt eivät välttämättä muodosta wellerismien tavoin muodoltaan yhtenäistä ryhmää, mutta uskallan väittää, että aika monet miehen letkautukset voi tunnistaa gallagherismeiksi. Joksikin, jonka NIIN voi tunnistaa juuri nimenomaisen sanataiteilijan sanomaksi. Hmmm. Looks like a shit house anyway so why go there. Gallagherismi? 

Seuraava pätkä sopii hyvin vaaliviikon loppukevennykseksi. Kiitos eräälle tämän merkinnän kommentoijalle muistutuksesta. -Were you invited to number 10 Downing Street? -No. And I wouldn't have gone anyway. Oliskohan Liam kuitenkin ollut vähän kateellinen Noelin saamasta kutsusta, hih?

Pätkä dokkarista Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop (2003). Suosittelen yhtä lämpimästi kuin äänestämistä.

Viikon loppukevennys: popmusiikin unohtumattomia tv-hetkiä

Toisinaan jotkut live- ja tv-esiintymiset päätyvät erinäisistä syistä historian kirjoihin klassisina pop-hetkinä. Travisin yltiöpäisen rakastettavan  Sing-singlen tiimoilta tekemä Top Of The Pops -vierailu on kiistatta yksi veikeimmistä 2000-luvun brittiläisen populaarikulttuurin tuottamista tv-hetkistä. Ainakin yhtyeen fanien keskuudessa pätkä on klassikko. 

Shown lopun hauskuuden - ja Franin mikrofoniin kiinnitetyn hummerin - avautuminen saattaa vaatia alkuperäisen Sing-videon näkemisen. Tuo video on oma suursuosikkini ja juuri siitä syystä päätynyt tänne blogiinkin asti.  Löytyy tietysti myös täältä. Voi voi, NIIN tykkään tästä!

Joitain unohtumattomia pätkiä on jaettu jo aiemmin eri merkintöjen kommenteissa. Mutta hei, vinkkailkaa lisää omia suosikkejanne!

Päivän paras: Pikku-Gallagher

Päivän paras löytyy Peten blogista. Repesin. Mulle näitä vekkuleita kaksi, kiitos. Nuutti-Noel ja Lassi-Liam.

Brittipop - kun takilla on väliä

Liam Gallagher - tuo parkojen, tuulitakkien, pilottien, track jacketien, Harrington jacketien ja kaiken muunkin takkeilun kuningas - on varmastikin se ylivoimaisin takki-idolini, mutta on noita takeista taidetta tehneitä poppareita tietysti muitakin. Brittipop - kun takilla on väliä. Etenkin sisätiloissa.

The Charlatans, Tim Burgess ja legendaarinen tuulitakkitaide.

The Bluetones -yhtyeen Mark Morrisin tuulitakkiversio. Iik!

Damon Albarn, Graham Coxon ja 90-luvun taidekouluindiekid-toppikset. Awww!

Travisin Andy Dunlop on vedellyt varmastikin suurimman osan tähtihetkistään jonkinmoisessa takissa. Jools Hollandin studion valojen viileydessä mies laski tarkenevansa vaatimattomassa kelsiturkissa. 

"Thank Fuck It's Friday"

Hauskaa, miten viikkoon voi saada yhden lisäpäivän ihan vain juhlimalla jo torstaina. Kätevää. Perjantaina oli lauantai-olo, nyt lauantaina tuntuu sunnuntailta. Onnea on se, kun joutuu muistuttamaan itselle, että lauantaissa vasta mennään. Syy viikkorytmin sekoittumiseen löytyy tietystikin Satellite Storiesin Helsingin vierailusta. Huippu keikka, kiitos pojat! Eilen oli siis sen verran hidas päivä, että radikaaleimmat liikeet tuli tehtyä tietokoneen ja television ääressä. Ensimmäistä kertaa uuden elämänvaiheen aloittaneen viikon aikana iloitsin siitä, että olen nyt arvonimeltäni työtön. 

Mutta tietokoneen äärelläkin voi viihtyä. Itse tunnelmoin eilen vanhoilla TFI Friday -pätkillä. Kyseessähän on suhteellisen legendaarinen viihdeshow, jota esitettiin Britannian Channel 4 -kanavalla perjantain alkuiltoina vuosina 1996 - 2000. Ohjelmaa juonsi ja tuotti myös liki legendaarinen juontaja Chris Evans, joka on isännöinyt lukuisia radion ja TV:n musiikkiohjelmia 1980-luvun lopulta lähtien, kuten vaikka vuosina 1992 - 1994 The Big Breakfast -aamushow'ta. Ohjelma teki perinteistä aamuohjelmaa vähän kepeämmällä otteella:  populaarikultturellisti, vähän quirkystikin. Paula Yatesin sänkyhaastattelut taitavat olla vähintäänkin surullisenkuuluisia.

The Big Breakfast teki Evansista julkkiksen, TFI Friday brittipoppareiden kaltaisen popidolin. Ohjelman livebänditarjonta olikin vahvasti brittipoppainotteista, kun vierailulla kävivät muunmuassa Ocean Colour Scene, Seahorses, Oasis, Shed Seven, The Bluetones, Supergrass, Kula Shaker, Blur... kaikki, jotka olivat tuolloin brittiläisessä musiikkimaailmassa jotain. Tämä Youtubesta löytynyt Damon Albarn -haastattelu ja Blur-live vuodelta 1996 - Stereotypes-singlen julkaisun ajoilta - on kaikessa kummallisuudessaankin aivan loistava ja mahtava muistutus siitä, miksi vannon ikuista rakkautta Damon Albarnille. Ihana! "You look like Graham now....you do look like Graham actually...you do look like Graham...beautiful"

Hauska detalji ohjelman historiassa on Happy Mondays -legendan Shaun Ryderin ensimmäinen vierailu. Miehen spontaanit ja vähän turhan tiheästi puheessa solisevat fuck-sanat johtivat lopulta siihen, että Ryderin live-haastattelut kiellettiin. Tuon jälkeen miehen haastattelut lähetettiinkin sitten nauhoitettuna. No, Ryder päästettiin kuitenkin livenä lavalle laulamaan Stars In Their Eyes -osioon, jossa Johnny Rottenia jäljittelevä Ryder esittää Sex Pistolsin Pretty  Vacant -kappaleen - ahkerasti fuckitellen. Tämän jälkeen Ryder päätyikin sitten Channel 4:n mustalle listalle: mies on ainoa lafkan ohjekirjassa nimeltä mainittu henkilö, jonka minkäänlainen live-esiintyminen  kanavan lähettämissä ohjelmissa on kielletty. Hah! Ohjelman virallinen nimi "Thank Four It's Friday" notkistui katukielessä pian alkamisensa jälkeen muotoon "Thank Fuck It's Friday".

TFI Friday, monen muun populaarikulttuuria rummuttaneen show'n ohella, on yksi esimerkki siitä, kuinka britanniassa populaarikulttuuri on aika eri arvossa kuin vaikka täällä Suomessa. Tällainen popkulttuurin tuominen koko kansan ulottuville on varmasti yksi olennainen syy siihen, miksi brittiläinen poppi oli 90-luvulla niin kovassa nosteessa, suorastaan sitä kaikista cooleinta. Tuota pop-huumaa olisin niin mieluusti elänyt ihan autenttisestikin. Mutta onneksi Internet on aikamoinen aarreaitta niille, jotka haluavat nostalgioida.