Tulin röyhkeästi tiputtaneeksi French Films -suosikkini, ylikivan Take You With Me -kappaleen Vuoden biisit -listaltani. Tasoitan pelin valitsemalla rykäisyn tämän perjantain teemabiisiksi. Ja voih, miten hyvin kappale sopiikaan päivään, jonka haluaisin tallustaa läpi kaikesta yksinäisestä negistelystä väsyneenä itselleni uskotellen: Tänään on perjantai, päivistä paras ja mulla on kuulkaas kaikki ihan hyvin! Ja jos et usko, tule Kuudennelle Linjalle illalla katsomaan!
Päivistä parhain huipentuu siis tällä kertaa Kuudennelle LinjalleRadio Helsinki -klubille ja French Filmsin keikalle. Toiset valitsevat tammikuunsa tipattomana, toisten tammikuusta näyttää tulevan ystävätön. Jos siis törmäät illalla raukan näköiseen hahmoon Kutosen baaritiski seuralaisenaan, tule ihmeessä tönimään. En pure, enkä ole muutenkaan hankala.
Perjantai 7.1. RADIO HELSINKI -KLUBI
LIVE: French Films
DJ:t Tuomas Kirkkopelto, Nick Triani ja Pauliina Siniauer
Listan alku täällä. Vuoden tärkeimmät levyt listana puolestaan täällä.
5. Britta Persson- Meet A Bear: Laulu, joka saa minut ajattelemaan, että kyllä tämä tästä. Tuo siis reilun kolmen minuutin ajaksi ripauksen elämäniloa ja itsevarmuutta ihmiseen, joka ei sellaisia luontaisesti omista. Fin fin fin.
4. Gorillaz - On Melancholy Hill: Plastic Beach oli vähänpettymys, mutta tämä biisi onnistuu kyllä nousemaan kaikkien aikojen pop-kappaleiden joukkoon. Video on pyörinyt täällä jo joskus, joten laitan tällaisen liven. Ja kappas, rakkauteni Damon Albarniin roihuaa kovempana kuin koskaan. No kattokaa nyt sitä!
3.Stornoway - Watching Birds: Oxfordilaisyhtyeen folkahtavan debyytin menoraita. Yksi vuoden hyväntuulisimmista biiseistä, jonka tahtiin on pakko vähän karjuakin (2:24). Vuoden tiukin soolo (2:52 -->) ja veikein video. Tämä vain on yksinkertaisesti aivan mahtava.
2.Blur - Fool's Day: Minun taidot sanoa Blurista mitään objektiivisen musiikkitieteellistä ovat olemattomat. Rakkaus on sokea, kaikki käy. Oli siis tavallaan helpotus huomata, että come back -kappale löytyy myös muutaman muun blogin listalta. Näennäisesti yksinkertaisen laulun hienous menee joka tapauksessa yli minun ymmärryksen. Huh, miten tämmöstä voi edes olla olemassa? Tässä on siis aika lailla kaikki, mitä tarvitaan: myös se kaivattu Graham Coxon.
1.The Courteeners - You Overdid It Doll: Yhtyeen Falcon-albumi oli yksi vuoden käytetyimmistä, mutta ei kuitenkaan ihan yltänyt Tärkeimmät levyt -listalle. Tämän biisin tykkäily on vähän kirvoittanu lähipiirissä ihmettelyä, mutta itse kyllä ostan tällaisen poljennon: mansesterilaiskomistusten biisi on herättänyt fiiliksiä, joita olisin mieluusti tuntenut menneenä vuonna enemmänkin. Myönnän, että lyriikat eivät ole tämän laulun vahvuus, mutta nehän ovatkin vain puoli biisiä. Jos vuodesta pitäisi valita yksi biisi soitettavaksi, valitsisin tämän. Ja tanssisin sen tahtiin. Harmi, että tuo video on vähän nolo.
Päätin valita listalle vain kaksitoista biisiä, mikä tarkoittaa sitä, että hurjasti kaikkea kivaa jäi ulkopuolelle. Kahdentoista kärkeä viime metreille asti hätyyttelivät Neufvoinin ainakin multa jalat alta vienyt Polar Song, Teenage Fanclubin takuuhyvä Baby Lee, Magenta Skycoden taianomainen Trains Are Leaving The Yard ja French Filmsin mahtavat Golden Sea ja Take You With Me. Nyt kuitenkin tällaisella uuteen vuoteen.
Jos on torstai toivottomuutta täynnä, niin perjantaista onneksi löytyy potentiaalia viikon pelastajaksi. Ellei sitten toivottomuudeksi lasketa sitä, että huomisen ylitsevuotavainen tapahtumakalenteri pakottaa ainakin helsinkiläisen musiikkiriennoista innostuvan harrastamaan jonkinlaista priorisointia. Ensinnäkin, French Films löytyy Tavastialta juhlistamasta debyyttinsä, Golden Sea -ep:n julkaisua. Iloa ja riemua löytyisi siis sieltä, kävis mulle. Tokaksi olisi tarjolla pariisilaista kevättä, kun Arto Tuunela sovittaa Meteoriitti- ja Astronautti-levyjen takuutoimivaa pop-leikittelyä livekäyttöön LeBonkissa. Tuokin ilostuttaisi varmasti kovin. Itse taidan kuitenkin valita perjantain kattauksesta viikkoni kohokohdaksi Korjaamon Bras & Undies-klubin. Alusvaateillan esiintyjistä erityisen kovasti kiinnostusta herättävät itselleni uudet live-tuttavuudet The Ran ja Waves of The Echo, jotka lämmittävät lavaa Astrid Swanille.
The Ran ei sinänsä tarjoile MySpace-sivunsa perusteella mitään kovin uutta ja mullistavaa: kappale Melon Smell on mainio, varsin perinteisin ja kitaravetoisin ihantein toteutettu ralli. Tuttua ja ilmeisen hyväksi havaittua kuviota toteuttaamyös toiseksi suosikiksi nouseva kappale Jupiman, joka ehkä vähän hohkaa Franz Ferdinandia, ainakin laulusaundinsa puolesta. Kivan tanssittavat rytmit ja näppärät melodiat lupailevat miellyttävää keikkakokemusta.
Myös Waves of the Echo on itselleni sen verran uusi tuttavuus, että en pysty yhtyeestä suuren suuria sanomaan. French Filmsillekin kaikkaseuraa tehnyt helsinkiläisyhtye vaikuttaa kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoiselta ja kuunteluun tarjotun Boys in Debaser -kappaleen perusteella varsin paljon minulta. Yhtye erottuu ainakin minun korvaani - ja yhden kappaleen perusteella - kotikutoisuudella leikittelevän kitaraindien seasta edukseen. Hengittämisen vaikeudesta muistuttavan laulutyylin sijaan Boys in Debaser -kappale saa potkunsa syntikasta, kivasti kaiutetusta laulusta ja täyteläisin kitraroin ja rummuin toteutetuista nostatuksista. Kappaleen mahtipointinen tunnelma yhdistettynä nättiin melodiaan tarjoilee ainakin tällaista popmusiikilla tunnelmoijaa liikuttavan neliminuuttisen. Ja aikamoisen vaikuttavan kertosäkeen. Pop-musiikin ajattomilla elementeillä kikkailevan, mutta kuitenkin freesiltä kuulostavan kappaleen perusteella ainakin minä olen valmis kuulemaan yhtyettä lisää. Tyylikästä.
Tähän sitä nyt on sitten tultu. Piirroshahmotkin saavat minut itkemään. Tämänkertainen melankoliaputki sai alkunsa keskiviikkona Le BonkistaFrench Filmisin ja Mannankeikalta, jonne oli jostain käsittämättömästä syystä kerääntynyt oikein suma onnellisia pariskuntia.
Toisten kaulailujen sietäminen on nyt vienyt tästä rakkaudettomassa tyhjiössä elävästä rockpoliisista sen viimeisen terän, joten tyydyn sanomaan vain sen, että French Films oli edelleen symppis ja kuulosti paremmalta kuin kesällä YKlla. Manna oli kans ihan jees, vaikka kitaran ränkytiränkyti välillä turhan painokaasti puskikin muun kivan päälle.
Toivottavasti pystyn sietämään toisten onnea vähän paremmin huomenna Korjaamolla. Kauniiden ja rakastuneiden ihmisten ympäröimänä vain on joskus äärimmäisen vaikea huomata muuta kuin se omasta elämästä puuttuva kauneus ja rakkaus.
Mutta ehkä jokainen melankolia on laulun arvoinen. Tämäkin raskasmielisyyden hetki voisi olla se, josta oikein muotoiltuna syntyisi ihmissieluja liikuttava popkappale. Lyriikoista tosin tulisi vähän yksitoikkoiset: Miksi kukaan ei rakasta minua? Miksi kukaan ei rakasta minua? Mutta silti. Tällaisina surun murtamina hetkinä niitä hienouksia tehdään, ihan varmasti.
Huomisen Image-klubin yhtyeistä kerran aiemmin livenä testaamani Murmansk on omaan makuuni ehkä hieman - ironista kyllä - raskasvetoista. Mutta jos hyvin käy, pystyn Big Wave Ridersin soidessa laskeutumaan hetkeksi alas täältä melankolian kukkulan huipulta. Täytyy vain yrittää hetkeksi hyväksyä se, että mulla ei just nyt mene ihan niin lujaa kuin muilla.
Mutta koska ilta on vasta nuori, voin vielä viettää hetken SVT:n PSL:n äärellä. Suosittelen. Musik med -arkisto täynnä hienojen artistien hienoja versiointeja kappaleistaan. Poikkeuksetta jotain erityistä, lupaan. Voi olla, että iltakalja vaihtuu iltakahviin koneen äärellä.
