Koska lupasin ilmoitella mikäli jotain tällaista tulee taas:
Eli ensi lauantaina (23.3) taas Lager Supernova -dj-sessio Iso-Roban Black Doorissa. Käytännössä siis soittelemme taustamusiikkia "60-luvulta nykypäivään. Swinging Londonista Madchesteriin ja Cool Britanniaan. D'you know what I mean?" Juu, ei mitään yllättävää. Tervetuloa! Ja tapahtuma Facebookissa.
Nonni, tässä se nyt on, Blur, kesä 2012 ja uusi, eilen virallisen ensi-iltansa saanut kappale. Ja täällä lisäksi yksi kylmien väreiden sulostuttamaa onnenitkua itkevä bloggari.
Lontoon olympialaisten päätöskonsertin esitystä silmällä pitäen tehdyssä Under The Westway -kappaleessa on paljon samaa ihanuutta kuin yhtyeen brittipopin kulta-ajan tunnarissa, For Tomorrow -klassikossa. Siis paljon tunnetta siitä, että ihan sama, mitä on ollut tai mitä on tuleva, juuri nyt on hyvä ja oikein.
Damon ja piano, Dave ja pikee, Grahamin taustalaulu, Alex ja hurmurihiukset. Niin onnellista, tuttua, turvallista ja niin oikein.
Eipä sitä ihminen onneen paljoa tarvitse, yhden pienen Blur-hetken vain.
Parasta tässä päivässä on tietystikin ollut uutinen brittipopklassikko Pulpin Ruisrock-keikasta. Ja ehkä vähän myös se, että Top Chef on jo huomenna ja partio vasta ylihuomenna.
Riensin viime elokuussa Pulpin perässä Oslon Øyaan todetakseni että vau, vuhuu ja "ikuisesti sinun, Jarvis". Vaikka arkisto vihjaileekin, että olen täällä blogissa pysynyt tuon kokemuksen suhteen kovin harvasanaisena, ei yhtyeen paluukuntoa käy väheksyminen. Päinvastoin! Edelleen vaivaavan onnensekaisuuden ja yhtyeen kisakunnon ihmettelyn keskeltä on vaikea muotoilla mitään Menen, menen! -huudahdusta haastavampaa tekstiä. Annetaan Pulp-suosikeiden siis soida:
Tämän perjantain tunnarilla haluan juhlistaa Blurin Blur-albumin vuosipäivää. Brittipopsuuruuden viides albumi, tuo brittipopkliseistä irti pyristelevä sekasotku (ja tällä tarkoitan vain hyvää) täyttää nimittäin juuri tänään 15 vuotta.
Yhtyeen Facebook-profiilissa sai äänestää levyn suosikkiraitaa, äänestystulos näyttää tältä:
12. Theme From Retro 0.5%
11. Chinese Bombs ja Movin' On 0.7%
10. I'm Just A Killer For Your Love 2%
9. M.O.R. 2.5%
8. Essex Dogs 3.1%
7. Country Sad Ballad Man ja Look Inside America 5%
6. On Your Own 6.6%
5. Strange News From Another Star 6.7%
4. Song 2 10%
3. Your'e So Great 12.4%
2. Death Of A Party 12.8%
1. Beetlebum 32%
Beetlebumin selvä ykköspaikka ei tietystikään yllätä, onhan kappale ainakin yhtyeen fanien keskuudessa yksi pidetyimmistä. Ja juu, myös täällä faniluolassa allekirjoitetaan lista tuolta osin: huikea kappale, jonka erinomaisuus tuntuu suorastaan uskomattomalta. Ajaa ihan jokaisella soittokerralla onnenitkunpartaalle.
Omat suosikkini Beetlebumin jälkeen taitavat olla On Your Own, Song 2, M.O.R, bowiemainen Strange News From Nother Star ja Looking Inside America. Parista erityisen merkityksellisestä kappaleesta huolimatta levy on minun maailmassani se heikoin Blur-lenkki.
Brittikliseillä ja -stereotypioilla leikittelevän Blur-kappaleen video näyttää näin 2010-luvun silmin katsottuna aikamoiselta kliseeltä itsekin. Mutta ai ai, kyllä tässä brittipopestetiikkaa vilisevässä pätkässä silmä lepää. Videolta kun löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee näyttääkseen tyylikkäältä: desert bootit, pikeet, button downit, v-aukko-Perryt, parka, Harrington, Levi's viisnollaykköset... Tyyli-ikoneita, todellakin.
Niin ja yksi hienoimmista Blur-hetkistä: Blue Jeans (1993), kappale, jonka äärellä minulla on paha tapa herkistyä. Tämä on aarre. Jestas!
Tässä laulussa vain on kaikki, mitä ihminen tarvitsee: poppi, maihait, farkut, Lontoo ja rakkaus.Kiiltokuva sille yhtyeelle, joka pystyy samaan näin 2010-luvulla. Vähän ehkä tekis mieli huutaa: "Modern life is rubbish!".
Air cushioned soles
I bought them on the Portbello Road on a Saturday
I stop and stare awhile
A common pastime when conversation goes astray
And don't think I'm walking out of this
She don't mind
Whatever I say, whatever I say
I don't really want to change a thing
I want to stay this way forever
If you don't mind
Blue, blue jeans I wear them every day
There's no particular reason to change
My thoughts are getting banal, I can't help it
But I won't pull out hair another day
You know it's to be with you, don't give up on me yet
Viikonloppu Oslossa ei tarkoita ainoastaan lapsuudenystävän hulvatonta seuraa ja kymmenen euron tuoppeja. Se tarkoittaa myøs oman identiteetin vaalimista. Tänään jos koskaan olen onnellinen siitä, että olen just tämmönen - tyttö, joka sekoaa Pulpista.
Sheffieldiläinen Longpigs kuuluu minusta ehdottomasti 90-luvun brittipop-yhtyeiden parhaimmistoon. Yhtyeen ura ajoittuu britipopin ruuhkavuosien loppuvaiheille ja oli monille ensimmäisen aallon brittipopyhtyeille ominaisesti melko lyhyt ja ytimekäs: yhtye julkaisi vuosina 1995 - 1999 kaksi levyä ja kahdeksan singleä, joista yksikään ei kyllä yltänyt top kymppiin.
Longpigsin vuonna 1996 ilmestynyt debyyttilevy The Sun Is Often Out on kuitenkin mitä parhain genrensä ja aikakautensa edustaja ja yksi syy siihen, miksi vauhkoan 90-luvun brittipopin hienoudesta. Levy pursuaa loistavia kappaleita: Lost Myself, Far, Jesus Christ, Elvis, ihanan Suedemäinen Sally Dances ja vaikka tämä She Said, joka istuisi aika lailla täydellisesti britpop-termin sanakirjamääritteeksi. Hmmm, minun käsitykseni täydellisyyttä hipovasta musiikista.
Longpigs hajosi melko pian vuonna 1999 ilmestyneen kakkosalbuminsa jälkeen. Vaikka se ei onnistunutkaan nousemaan brittipopyhtyeiden eliittiin, sai se kuitenkin nauttia ensimmäisen levynsä jälkeen kohtalaisesta arvostuksesta. Ymmärtääkseni se onnistui myös välttämään "b-luokan Oasis/Suede/Blur" -tyylisen liikanimen riesan. Silti: aliarvostettu yhtye.
Far-kappaleen tallenne on valittetavan huonolaatuinen, mutta ainoa jonka kyseisestä biisistä löysin. Enkä mitenkään voinut jättää jakamatta tällaista brittipophelmeä.
Kyllä 90-luvulla vain tehtiin moni juttu jotenkin enemmän oikein. Tuo näkemys tuskin kaipaa enää tämän jälkeen lisäperusteluja.
Ja jos joku ei ole aiemmin saanut lukeakseen Menswear-rakkaudestani niin julistanpa sitä nyt vielä tässä. Menswear, olet aarre: Sleeping In -video kohdasta 1:41 eteenpäin.
Graham Coxonin eilinen statuspäivitys viralliselle Facebook-fanisivulleen on ehkä ollut minun juhannukseni kohokohta:
wellll i am wondering...clothes. glasto....... ARMY OR MOD?
Juuri kun olin ehtinyt itsekseni huudahtaa "eiku Cheryl-paita", löydän noin sadan MOD! -kommentin perästä "Cheryl' t-shirt, pleeeeeease" -kommentin ja 5 tykkäystä.
Niin, Graham Coxonista ei voi puhua mainitsematta Cheryl-paitaa: Graham arrived sporting his old 'Cheryl' t-shirt, kirjoittetiin eräässä Blurin Glastonbury-comebackin arviossa vuonna 2009. Kaikkien rakastama julkkis ja brittipopklassikko Cheryl-paidasta tuli tämän Blurin legendaarisen, vuoden 1994 Alexandra Palacen keikan myötä.
Kulttisuosikki, Blurin kultavuosien symboli ja melkein yhtä paljon rakastettu kuin mies itse, sitä Cheryl-paita on nykyään.
Lisäksi se on ainakin toistaiseksi vielä ainoa t-paita, joka on saanut minut itkemään. Ja tämä tapahtui Lontoon Forumissa 27.11.2004. Graham Coxon, Cheryl-paita ja Pete Doherty yhtä aikaa lavalla. Enempää onnea en olisi kestänytkään.
Tyhjensin eilen säästöpossun ja kuljin pyhiinvaeltajan elkein Helsingin uuteen Fred Perry -liikkeeseen. Viikon kohokohdaksi kaavaillusta tapahtumasta tulikin varsin onnistunut visiitti: pienen juoksuttamisen jälkeen ihana myyjäpoika löysi kuin löysikin tälle wannabelle polo shirtin juuri niillä oikean värisillä somisteilla. "Turhamaista", tuumaa joku, "aatteen nainen", sanon minä. Muun elämän levitessä käsiin, tuo turvaa tieto siitä, että ainakin kaulukset ovat kohdillaan. Nih.
Blurin Chemical World -kappaleessa on toki kohdillaan muukin kuin kaulukset. Huh sentään, onko kappale tosiaan ollut aina näin törkeän hyvä, vai onko pyhiinvaeltaja joutunut pop-jumalansa rintapieltä koristavan laurel-logon sokaisemaksi?
Eiku kyllä tämä on ihan aidosti yksi Blur-suosikkini.
Sekä Pulp että The Maccabees ovat tänä vuonna taas sillai vähän niinku ajankohtaisia. The Maccabees toivottavasti/ilmeisesti/todennäköisesti julkaisee kuluvan vuoden aikana kolmannen levynsä, josta toivottavasti/ilmeisesti/todennäköisesti tulee vähintään yhtä kiva kuin edeltäjänsä, vuoden 2009 The Wall Of Arms. Pulp taas olisi tämän tytön tarkoitus nähdä yhdellä yhtyeen come back -keikalla, nimittäin elokuussa Oslossa Øyafestivalenin lavalla.
Kolmisen viikkoa sitten haastoin lukijat jakamaan unohtumattommien tv-hetkien suosikit. Muun muassa tällaisista legendaarisista tapauksista vinkkailtiin kommenttilaatikkoon:
Käsittämättömän mahtavia! Eiköhän se televisio keksitty juuri tällaisia hetkiä varten. Kiitos siis hirmuisesti! Ja lisää saa toki vielä laittaa tulemaan. Ja ai juu, itselleni tuli vielä tällainen nuori ja freesi Pete Doherty <3 Oasis -pätkä mieleen. Hilarious.
Looks like a shit house anyway so why go there, sanoi Liam Gallagher, kun kutsutta jäi.
Folkloristiikassa tuollaisia sananparsia, joissa mainitaan puhuja, tyyliin "...sanoi entinen akka, kun pankolta putosi", kutsutaan wellerismeiksi. Nimitys tulee Charles Dickensin The Pickwick Papers (1836) -teoksesta, jossa hahmo Sam Weller puhui tuohon tyyliin. Liam Gallagherin veistelyt eivät välttämättä muodosta wellerismien tavoin muodoltaan yhtenäistä ryhmää, mutta uskallan väittää, että aika monet miehen letkautukset voi tunnistaa gallagherismeiksi. Joksikin, jonka NIIN voi tunnistaa juuri nimenomaisen sanataiteilijan sanomaksi. Hmmm.Looks like a shit house anyway so why go there. Gallagherismi?
Seuraava pätkä sopii hyvin vaaliviikon loppukevennykseksi. Kiitos eräälle tämän merkinnän kommentoijalle muistutuksesta. -Were you invited to number 10 Downing Street? -No. And I wouldn't have gone anyway. Oliskohan Liam kuitenkin ollut vähän kateellinen Noelin saamasta kutsusta, hih?
Pätkä dokkarista Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop(2003).Suosittelen yhtä lämpimästi kuin äänestämistä.
Huh, huomenna sitten sinne vaaliuurnille, eikös? Lue populaarikulttuurin turmeleman romantikon - ja vähän ehkä muidenkin - vaalivaikeuksista täältä. Olen niin innostunut näistä vaaleista, että tulin poimineeksi vokabulaariini termin vaalisää: vaalisunnuntaina aurinkoa ainakin Etelä-Suomessa, kevään lämpöennätykset saattavat hyvinkin rikkoutua, lämpöasteita etelässä 10-15 ja pohjoisessa 1-5. Ai ai, miten jännää. Tämä kaikkeen varautunut äänestäjä ei tosin säävaihteluja säikähdä: ehdokkaat on valittuna sekä sateen että paisteen varalle. Hah!
"Club YK:n live-illat siirtyvät torstailta perjantaille, kun uusi POP UP -klubi saa alkunsa 8. huhtikuuta. Illan live-esiintyjänä on Shine 2009. POP UP -klubin levymusiikista vastaavat DJ:t Antti H ja Harvest vieraineen. Antti H pyörittää tällä hetkellä myös Hang The DJ -klubiaan Kuudennella Linjalla, Harvest taas on helsinkiläisille tuttu muun muassa Tavastian Lauantaidiskosta. Klubin DJ-annin pääpaino tulee olemaan tanssittavassa indie-, pop-, ja rockmusiikissa." Facebook
Huhujen mukaan DJ-annin sivupainona on mahdollista kuulla myös originaaleja brittipop-värinöitä. Jos itse saisin valita, soisi helsinkiläisellä YK:lla tänään tämä.
Ja se dj, joka sanoo, ettei Pulpin Lipgloss ole meiningiltään tanssittavaa, ei ole nähnyt minun tanssivanBlurin Beetlebumin tahtiin. Kyllä, te senkin epäilijät, on se mahdollista!
ovet: 22.30
showtime: 23.30
liput: 5 euroa
ennakot Tiketistä
