Jotain uutta: The Broken Vinyl Club

No, ei ihan upo uutta, mutta melkein! Walesiläinen The Broken Vinyl Club nimittäin julkaisi ensialbuminsa jo viime lokakuussa, ja viimeisimmän singlensäkin jo kolmisen kuukautta sitten. Mutta koska itse havahduin yhtyeen hienouteen vasta tovi sitten, esittelen sen uutukaisena. 

Acid Jazz Recordsille levyttävän (yleensä hyvä merkki) yhtyeen touhussa kuuluvat vahvat 60-lukuvaikutteet. Yhtyeen nimi onkin nostettu toistuvasti esiin uusista mod-yhtyeistä puhuttaessa. Vertailukohtaa yhtyeen tekemisiin on haettu ainakin The Beatlesin, The Kinksin ja The La'sin tuotannosta - moderni klassinen brittyhtye siis, ja aina habitusta myöten. Itse puhun mielelläni The Broken Vinyl Clubin kanssa samassa lauseessa kotimaisesta The Casbahista ja tietty ihan vastikäänkin hehkutetusta The Moonsista.

Mainitsemisen arvoista lienee vielä se, että Liam Gallagher ja Alan McGee ovat tunnustautuneet faneiksi.

Niin, Miia ja Liam tykkäävät, tykkäättekös te?

Suosittelen tutustumaan ihan koko levyyn. Jos ostaminen kirpaisee, voi sen tarkastaa Spotifyssa.

Blue Moon

Tarkoitus oli kirjoitella ihan vain musiikista, mutta enpä voi olla reagoimatta Manchester Cityn Valioliigavoittoon. Koska en ole mikään jalkapalloanalyytikko, tyydyn sanomaan vain että vau, mikä peli. Käsittämättömän uskomattomat viimeiset minuutit! Onnea on nähdä kanssaeläjä ja oman elämäni City-fani ehkä onnellisimpana ikinä. Sykähdyttävää.

Mutta koska tämä on musiikkiblogi, täytyy tuo onni jollain tavalla kytkeä musiikkiin. Suuri Manchester City -fani Liam Gallagher esitteli kauden alussa Beady Eyensa kanssa Cityn uuden kotipaidan - ja tietysti Blue Moonin tahtiin. Tuntuuhan tämän postaaminen vähän lattealta ratkaisulta, kun katsoo juhlivaa stadionia ja onnesta liikuttunutta fanijoukkoa, mutta menköön!

"But I'm harder."

Lisää silmänruokaa kaikkeen mielestäni olennaiseen liittyen löytyy tumblristani. Hey, Lylaan pääsee tästä ja tuosta blogin sivupalkista.

And I wish I had been born a boy...

...or Liam Gallagher. Komeaa on.

Pretty Green spring/summer 2012.

Miracles happen

Toivottavasti myös joskus maanantaisin.

Kuva via

Ihmeiden täyteistä viikkoa kaikille!

Uutta: The Moons - Double Vision Love -video

No voi herkkua! Ainakin tämän pian ilmesyvän uuden singlen perusteella The Moonsin vuodentakainen Life On Earth -debyytti on saamassa hienon seuraajan. Edwyn Collinsin tukemana äänitetyn levyn ilmestymistä odotellessa siis.

The Moons tuntuu tekevän kivojen biisien ja videoiden lisäksi hurjasti muutakin jotenkin niin oikein. Yhtye kiersi Eurooppaa Beady Eyen lämppärinä, se liputtaa Liam Gallagherin supertyylikkään Pretty Green -vaatemerkin puolesta ja levyttää Acid Jazz Recordsille. Lisäksi yhtyeen laulaja Andy Crofts on soitellut Paul Wellerin bändissä. Yksi mielenkiintoisimmista uusista brittiyhtyeistä, jonka retrotaju tuntuu olevan ihan omaa luokkaansa. Tykkäävätkö muut?

Lisää The Moons -hehkutuksia löytyy täältä.

Kiskan kautta

Useimpien viikonloppujeni rutiini: lehtipisteen kautta kahvistelemaan.

NME:tä ostan nykyään aika harvoin, parin viikon takaiseen ostopäätökseen vaikutti Stone Roses -huuma ja yhtyeen reunionia huutava kansikuva, tällä kertaa lehden äärelle houkutteli kantta koristava mieskomeus. Myös Mojon Quadrophenia-teemanumero vaikutti letkeään lauantaihin sopivalta herkulta. Kylkiäisenä tuleva, teemaan  istuvaksi koottu kokoelmalevy mainostaa kannessa itseään  kahdella ennenjulkaisemattomalla The Who -demolla. Mukana kokoelmalla myös muita klassikoita: Small Faces, The Yardbirds, The Creation, Bo Diddley ja The Action, jolta on valittu mukaan tällainen herkku: 

Paul Weller for Pretty Green range

Liam Gallgherin ja Paul Wellerin yhteistyö ei tässäkään tapauksessa varsinaisesti yllätä.

Always a style icon, Weller will be indulging his love for fashion this summer with an exclusive collection for Pretty Green. It will feature six limited edition pieces, all showcasing Weller's sharp infamous style.

Kuva: Pretty Green via modculture.com

Speaking about the collection, Paul said: "I've wanted to design my own range for some time and Pretty Green felt like a good home for my clothes."

Ai juu.

Pretty Green is a British clothing label founded and designed by Liam Gallagher.

Viikon loppukevennys: "Looks like a shit house anyway"

Looks like a shit house anyway so why go there, sanoi Liam Gallagher, kun kutsutta jäi. 

Folkloristiikassa tuollaisia sananparsia, joissa mainitaan puhuja, tyyliin "...sanoi entinen akka, kun pankolta putosi", kutsutaan wellerismeiksi. Nimitys tulee Charles Dickensin The Pickwick Papers (1836) -teoksesta, jossa hahmo Sam Weller puhui tuohon tyyliin. Liam Gallagherin veistelyt eivät välttämättä muodosta wellerismien tavoin muodoltaan yhtenäistä ryhmää, mutta uskallan väittää, että aika monet miehen letkautukset voi tunnistaa gallagherismeiksi. Joksikin, jonka NIIN voi tunnistaa juuri nimenomaisen sanataiteilijan sanomaksi. Hmmm. Looks like a shit house anyway so why go there. Gallagherismi? 

Seuraava pätkä sopii hyvin vaaliviikon loppukevennykseksi. Kiitos eräälle tämän merkinnän kommentoijalle muistutuksesta. -Were you invited to number 10 Downing Street? -No. And I wouldn't have gone anyway. Oliskohan Liam kuitenkin ollut vähän kateellinen Noelin saamasta kutsusta, hih?

Pätkä dokkarista Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop (2003). Suosittelen yhtä lämpimästi kuin äänestämistä.

Perjantai-biisi: Death In Vegas - Scorpio Rising

Brittiläisen, elektronishenkisen Death In Vegas -kokoonpanon liki kymmenen vuoden ikäinen Scorpio Rising -kappale ja sen Liam Gallagher -vokaalit tulivat jostain muistojen laatikosta mieleen juuri tänään. En ole kuunnellut kappaletta vuosiin, mutta muistin pitäneeni siitä varsin kovasti sen ilmestymisen aikoihin 2000-luvun alussa. Siksipä päätin spontaanisti tehdä siitä tämän perjantain tunnarin.

Yleensä omina perjantai-biisisuosikkeina tulee esiteltyä sellaisia nostatukseen käypiä kappaleita ja niin tälläkin kertaa oli tarkoitus. Tässä pääsi sattumaan kuitenkin sellainen vahinko, että ilmeisesti ajan kultaamien muistojeni mukaan kappaleen piti olla jotenkin menevämpi ja säpäkämpi. Höh. Nyt muutaman kuuntelukerran jälkeen olen kuitenkin varma, että kappale on passeli juuri tähän perjantaihin, kun meno on eilisen French Filmsin ja Waves Of The Echon pystyttämän superillan jäljiltä ollut vähän junnaava. Kuten siis tuota junnausta juuri sopivan laiskalla tarmolla rytmittävä biisikin.

Junnaavuus ei näköjään kuitenkaan aina ole pahasta. Päivä on ollut hidastempoisuudestaan huolimatta oikein jees ja niin on sen virallinen kappalekin. En siis kuitenkaan ihan väärin muistanut. Gallagherin lisäksi Scorpio Rising -albumin vokaaleissa vierailee muun muassa Paul Weller, jonka tulkitsema So You Say You Lost Your Baby saanee soittovuoron seuraavaksi.

The Courteeners - Liam kuin Liam?

Tämä päivä on nyt ollut se päivä, jonka saapumista olen pelännyt koko kesän. Jumitus. Suuri kesäprojekti, nimittäin gradu ei ole näyttänyt etenemisen merkkejä tänään laisinkaan. Vaikka eipä se raakileraukan vika tietystikään ole jos kielitieteilijän ajatukset kulkevat lähinnä akselilla pojat ja pop. Mutta silti. Voisit jo valmistua, kiltti.

No, silloin kun hommat eivät etene, tehdään soittolista, joka  päräyttää fiilikset ylivertaisiin sfääreihin. Minun "Tee nyt se gradu alta pois, prkl niin pääset jälleen elämään kiinni" -listalle päätyi tänään paljon paljon paljon uutta mielenkiintoa,  The Courteenersia. En nyt kyllä ole ihan varma, pystyykö maailman toiseksi charmantein Liam kumppaneineen pitämään ajatuksiani pois pojista ja popista, sen verran hyvin ovat molemmat seikat manchesterilaisyhtyeessä framilla, mutta testataan, miten käy.

Yhtyeen kevättalven julkaisu, kakkoslevy Falcon on hieno. Ei ehkä wou, mutta ainakin vau. Teki minuun vaikutuksen. Iskit mut sua palvomaan*. Niin, eikä nokkamies Liam Frayn brittiläisiä perinteitä kumarteleva charmi ole minulle ainakaan mikään turn off. Näytetään siltä, mitä tehdään ja mistä tullaan. Tai silleen. Käy mulle.

Olkoon The Courteeners nyt sitten potentiaalinen helpotus siinä luopumisprosessissa jota Oasiksen suhteen yhä teen. Ei nyt ihan Liam kuin Liam, mutta vähän tyhjyyden täyttöä kuitenkin. Niin ja on Falcon nyt kirkkaasti sen neljän tähden suuruinen levy, ja jos se saa minut kirjoittamaan yhtään paremmin ja nopeammin, lupaan sille vielä sen viidennen tunnetähdenkin. Ja sitten kun se perhanan opinnäytetyö on valmis, lupaan pojille vielä tanssin. Niih! You Overdid It Doll -kappaleen tahtiin.

Hmmm. Musiikillisesti hyvin vähän oasista, charmin puolesta paljon liamia. Tytöt tykkää, tykkääkö pojat?

Täytynee kaivaa debyytti, vuoden 2008 St. Judekin kuunteluun. 

* Kiitos inspiraatiosta: Laakso - Loista Laakso