Tämän perjantain hyvänmielen laulusta vastatkoon Eliza Doolittle, jonka pikkutuhman Skinny Genes -kappaleen - ja videon - tahtiin vain on ihan mahdotonta negailla. Pistetään hulvattoman huolettomaksi viheltelyksi siis!
Doolittle on tuollainen soundeiltaan vähän perinteisempi ja ajattomampi versio Lily Allenista, mutta vähän kepeämpi, höpsömpi ja nuorekkaampi versio Amy Winehousesta. Ja mikä kivointa, Doolittlen voi nähdä Tavastian lavalla 8.3. Jei! Lontoolaistytön esikoislevy on myynyt briteissä hirvittävän määrän, enkä ihmettele. Klassisia soundeja ja harmitonta tyttöenergiaa yhdistämällä on saatu vähän hupsu, vähän retro, melkoisen quirky, mutta kuitenkin varsin ajanmukainen ja kuuntelijaystävällinen kokonaisuus. Vähän enemmän laulajanvikaa ja särmää kuin Kate Nashissa, swengiä melkein kuin Amy Winehousella ja pokkaa yhtä paljon kuin Lily Allenilla: pakko arvostaa tyttöä, joka rohkenee esiintyä miniminishortseissa tai tutussa, joka ei peitä yhtään mitään. Itse en pystyis. I don’t care what the people may say, What the people may say about me, I don’t care what the whisperers say, Cos’ they whisper too loud for me. Näin niitä tyttöidoleita näköjään syntyy.
Jos viime vuonna ilmestynyt debyytti ei vielä ole tuttu, suosittelen kuuntelemaan, löytyy Spotifysta. Varmista, että kuulet ainakin aloitusraita Moneyboxin, retroilevan Pack Up -hitin ja söpön Nobody-laulelman.
Jos viime vuonna ilmestynyt debyytti ei vielä ole tuttu, suosittelen kuuntelemaan, löytyy Spotifysta. Varmista, että kuulet ainakin aloitusraita Moneyboxin, retroilevan Pack Up -hitin ja söpön Nobody-laulelman.
P.S. Jos et halua tyytyä lukemaan huomisesta Korjaamon Club Dolphing Openingista ihan jokaisesta musiikkiblogista, tule paikalle. Lavalla kotimaisen indien kolme muskettisoturia: Neufvoin, Big Wave Riders ja Satellite Stories. Showtime 00.30 / 23.30 / 22.30
