Morning with Grace

The View: Grace (Bread and Circuses 2011)

Supergrass: Grace (Life On Other Planets 2002)

Päivän brittipoppi: Supergrass

Hui hui. Kohta on 14.8 ja suuren listataistelun vuosipäivä. Tuolloin Päivän brittipopit täytyy tietysti huipentua Brittipop-kuninkaallisten kaksinkamppailuun, tuohon 15 vuoden takaiseen Blur vs. Oasis -singletaisteluun. Mutta, muistellaan nyt ensin hetki kuitenkin yhtä pophienoutta, nyt jo eläköitynyttä Supergrassia.

Q Magazine julisti vuonna 1995 lokakuun numeronsa kannessa "Supergrass. Britain's best new band." Oxfordilaistrio oli juuri julkaissut listaykköseksi yltäneen dedyyttinsä I Should Cocon ja saanut brittiläisen musiikkimaailman polvilleen. Vaikka yhtye sanoutuikin irti Brittipop-skenestä ("I don´t feel part of a Britpop scene. I don't feel any associations with the other bands."), on sen kohtalona ollut niputtautua yhteen muiden aikansa lapsien kanssa.

Toisin kuin monet muut 1990-luvun alun brittiyhtyeet, Supergrass onnistui näyttämään, että heidän kohdallaan kyse ei ollut nationalismia henkivän kulttuurielämän myötä syntyneestä bändiylitarjonnasta, vaan yksinkertaisesti hienosta ja ajattomasta popmusiikista. (Does it have anything to do with British pop? Isn't it just something to do with Supergrass having made a good album?) Siinä missä Blur löysi menestyksensä reseptin Sunday roastista ja mocneysta, perusti Supergrass popihanteensa universaalille hyvälle mielelle (It's youthful, it's easy-going, it's fun. It's not nationalistic or political. It's a good time thing.").

Viisi Top 10 -albumia ja yksi aliarvostettu Top 20 -levy kertovat siitä, että alrightiness on ollut yleisön mieleen. Minulle yhtye on aina ollut jollain tavalla ennemmän biisipumppu kuin levy-yhtye. Kokoonpanon vahvuus löytyy mielestäni nimenomaan ylivertaisista lauluista, joiden joukosta voisin poimia heti kymmenkunta kipaletta Kaikkien aikojen 100 popkappaletta- listalle.

No, kuitenkin niistä levyistä jotain... I should coco on kokonaisuudessaan kuin yksi pitkä popiloittelu, minulle brittipopin virallinen bilelevy: Caught by the Fuzz nyt vaan yksinkertaisesti kuuluu jokaiselle bilelistalle. In It for the Money sisältää omat suosikkibiisit, mutta toisaalta tykästyin kovin vuoden 2005 Road to Rouen -levyn seesteiseen tunnelmaan. Vaikea - mahdoton - siis nimetä sitä yhtä Supergrass-levyä. Yhtye taitaa olla positiivisessa mielessä tasaisen hyvä, vakuuttava ja mieltä ilostuttava. Siellä missä on Supergrass, siellä we're alright.

Suosikkilaulu? Monta hyvää, mutta yksi ylitse muiden. 

Suluissa olevat lainaukset yhtyeen haastattelusta. Q 109. October 1995.

No more alrightiness.

pic  

But we're alright.