I can't control my hope I can't control my dreams

Täällä on nyt hirvittävät tunnemyrskyt päällä eikä tilannetta helpota yhtään se, että muut vain menevät naimisiin, kun itse en onnistu etenemään no tykkääköhän se nyt vai ei -arvailuja pidemmälle. Ja voin kuulkaa kertoa, että yleensä ne ei tykkää.

Olenkohan muuten koskaan paljastanut sitä, että saatoin vähän itkeä tirauttaa, kun viime syksynä kuulin Markus Krunegårdinkin ukkomiehistyneen? Kova isku, olinhan kuitenkin haavepäissäni suunnitellut vähän sitä ja tätä meidän varalle.

I can't control my hope I can't control my dreams, I can't eat I can't sleep I can't do anything, call you in the morning crying on the phone, glad to hear your voice but your voice has turned ice cold la la laa padam padam miks olen tämmönen läski miks se ei tykkää yhyy yhyy ja here we go again. Ei jaksais taas sitä, että mielenrauha horjuu sellaisen ihmisen takia, jolle en merkitse mitään. Huoh.

Jos minun veli lukee tämän tekstin, sulkee se puhelimensa än yy tee nyt.

Perjantai-biisi: Laakso - High Drama

Obviously something's got to be done I'm such a drama queen every time we meet, and you don't give a shit.

Laulu, joka kuulostaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla rivi toisensa jälkeen pelottavan tutulta, ei voi olla päätymättä oman elämäni klassikot -listalle. Laakson High Drama on niin puhdasoppista minua, että  huh. Kerrankos sitä on tullut aiheutettua korkealentoista draamaa vaarallisten riippuvuuskombinaatioiden vaikutuksen alaisena. Niinpä.

Veikeän draaman lisäksi kappaleesta löytyy valtaisa annos kepeyttä, joka  suorastaan pakottaa heittäytymään hetkeksi huolettomuuden, taputusten ja tanssahtelun vietäväksi - täydellinen perjantai-biisi siis. Onneksi kappale on saanut arvoisensa, herttaista höpsöyttä huokuvan videon. Ihanuus löytyy ruotsalaisyhtyeen toiselta täyspitkältä, vuonna 2005 ilmestyneeltä My Gods -albumilta. Oman elämänsä draamakuningatar tykkää, tykkäävätkö muut?

High on you and all drunk, the worst combination of addictions.

Ouhluun

Lähdin spontaanille viikonloppureissulle Ouluun, tarkoituksena ihan vain paeta arkea veljen harmittoman hupaisaan seuraan. Veli oli varautunut yhteiseen viikonloppuun asianmukaisesti uudella lautapelillä, jonka ehdin jo ristiä miniatyyreissä vilahtelevien targetien mukaan mod-peliksi. Kyseessähän on tietysti lentosotapeli Wings Of War, jossa päädyin RAF-tunnuksen johdattelemana taistelemaan liittoutuneiden riveihin. 

Tänään minut löytää ainakin Bisketistä kahvilta, Kauppa-kaupasta pienien sievien esineiden äärestä huokailemasta, Pikkuliinusta retrodesigniin hullaantumasta, Kofeiinikomppaniasta tekemästä valintaa mangolla ja appelsiinilla maustetun teesekoituksen välillä, St Michaelista pintilta ja illan päälle todennäköisesti 45sesta. Oulu on mesta paikka, etenkin nyt kun keväisestä Helsingistä lumisateeseen lennätettynä tulee tunne, että pääsee matkaamaan ajassa muutaman viikon taaksepäin - hetkeen, jossa tuleva kesä ei vielä onnistu ahdistamaan.

Sataprosenttisen varmasti pikkuveljen ja isosiskon yhteisenä viikonloppuna soi ruotsalainen Laakso, jonka kuuntelemiseen liittyy pientä kotiseutufiilistelyä, löytyväthän laulajan sukujuuret kotipaikkani Pellon kyläraitilta. Long Beach on varmastikin yksi molempien Laakso-suosikki. 

Support your local - kotiseutumatkailua

Kun on asunut viimeiset vuodet pois kotipaikkakunnalta, tulee vanhaa kotiseutua tarkkailtua  jollain tapaa nostalgisesti ja romantisoiden. Vierailut peräpohjalaiselle muuttotappiokunnalle näyttäytyvät nykyään kotiseutumatkailuna, yhäkkiä sitä huomaa katsovansa vanhaa kotiseutuaan matkailijan, vierailijan silmin. Eikä sitä hootakhaan enhään niin monheen sanhaan tule pantua. Voi herra isä, minusta on tainnut tulla eteläläinen.

Yhtälailla kuin minulle on sydämen asia pukeutua kotimaiseen vaatteeseen tai syödä lähellä leivottua leipää, koen lähikulttuurin tukemisen tärkeäksi. Nykyään, Helsingissä kun asun, ei tämä pohjoisen kulttuurielämän tukeminen ole varsinaisesti enää mitään lähikulttuurin harrastamista. Oman kotiseudun rapistuminen ja kulttuurielämän kuihtuminen saa yksinkertaisesti surulliseksi.

Käytännön syistä joudun jättämään tänä kesänä väliin Suomen sympaattisimman rokkifästin, Aawastockin. Juhlallisuuksia ei nimittäin tänä vuonna järjestetä. Harmi, sillä itse ainakin koin tapahtuman tuovan sitä kaivattua jotain tornionlaaksolaiseen kulttuurielämään. Luonnollisesti syynä festivaalin ainakin toistaiseksi pätevään välivuoteen on raha, tapahtuman sivuilla informoitiin maaliskuussa Ylitornion kulttuuritoimen vetäytymisestä taustavoimista. Kiristynyt kuntatalous, sitä tämä elämä täällä yläkairassa on. Luonnollisestikaan festivaalille ei ole löytynyt muita riittävän isoja taloudellisia tukijoita. Vaikka Aawastockin taru loppuisikin tähän, ehti se vetää Aavasaksanvaaralle joukon hienoja artisteja. 22 Pistepirkko, Laakso, Zacharius Carls Group, Sydän Sydän, Absoluuttinen Nollapiste, YUP, The Flaming Sideburns, Ultramariini, Risto, Lapko... Voi, kyllä Tornionlaaksossakin osataan yhdet kesäfästit järjestää. Maj Karman Herra Ylpön ihastellessa vaaran päältä avautuvaa jokimaisemaa tuntui hienolta olla juuriltaan tornionlaaksolainen.

Tänä kesänä Aawastockin puuttumisen jättämää kotiseutukulttuurimatkailun aukkoa paikkailin retkellä Sodankylän elokuvajuhlille. Kuten niin monesti Lapissa käy, myös tällä kertaa lauantai-ilta päättyi karaokeen. Lapin eksotiikkaako vai mitä teltallinen elokuvajuhlavierailta laulamassa Neil Hardwickin Jos rakastat -elokuvan karaokeversiota. Kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä.

Sodankylän laskeminen kotiseutuun vaatii ehkä hieman käsitteen venyttämistä. Jos  joskus olen rikas kulttuurinainen, herätän Aawastockin henkiin. Rikastumista odotellessa tyydyn laulamaan oodia kotiseudulle. Laakson sanoin, Pello is the place that you should visit.

High Drama

Tämä teksti sisältää henkilökohtaisuuksia, dramatiikkaa ja autobiografisen kuvauksen siitä, mitä pop-musiikki voi tehdä mielenterveydelle.

Sparksissa kirjoiteltiin maaliskuussa Markus Krunegårdin Korjaamon keikan tunnelmista. Itselleni tuosta sympaattisesta postauksesta pisti hyvin nopeasti silmään ilmaukset sisäistä henkilönpalvojaani, 19-vuotiaista tytöistä koostunutta yleisöä, Ihh! ja äärimmäisen epätodellinen. Jokseenkin noiden sanojen avulla pystyn pikaisesti purkamaan oman Markus Krunegård -kokemukseni. Traumani.

No, mitä minulle tapahtui, kun olin osa 19-vuotiaista tytöistä koostunutta yleisöä? Kyllä, rakastuin Markus Krunegårdiin. Kun Laakso-yhtyeestä tuli pohjoisruotsalaisen pikkukylän juhannusjuhlan vakiovieras, heräsi sisäinen tornionlaaksolaiseni henkiin. Kuten myös sisäinen henkilönpalvojani. Timo K. Mukka ja Eero Mäntyranta, who cares? Markus Krunegård, Ihh! Laakson jokakesäinen juhannusvierailu oli antanut kotiseutumatkailulle täysin uuden merkityksen.

Ensimmäistä Meän festivaali -vierailua ja ensimmäistä koettua Laakso-keikkaa seurasi vuosia kestänyt riutuminen mahdottomassa rakkaudessa ja jatkuva mustasukkaisuus siitä mystisestä laulun aussie girlista. Toisin sanoen muutuin salakavalasti sympaattisesta  Ruotsi-indien viihdekäyttäjästä pahasti riippuvaiseksi narkomaaniksi. Sydämeen ilmestyi vaarallisia sivuääniä. 

Syöksykierre oli nopea. Joka kesäisestä kohokohdasta oli lyhyt matka vuoden kohokohdaksi. Yhtyeen Kööpenhaminan keikan kohdalla taisin puhua jo elämän kohokohdasta, sitä seuraava keikka olikin sitten jo elämän tarkoitus. Ja lopulta olin aika syvällä. Itse asiassa 19.9.2007 Laakson Svenska Talande Klubben -vierailun jälkeen elämäni taisi hetkeksi pysähtyä. Yliannostus.

Faniuden ja yksipuolisen rakkauden nimissä sitä tekee mitä vain. Matkustamista Euroopan laidalta toiselle. Opintolaina. Maanista lenkkeilyä ja viikon mittaisia paastoja. Ehkä se tykkää minusta jos olen laihempi. Säälittäviä mixtapeja suomalaisesta musiikista. Nämä tee-se-itse -kannet varmasti tekee siihen vaikutuksen. Juice Leskisen tuotannon kuuntelemista. Se sanoi jossain sivulauseen sivulauseessa, että tykkää Juice Leskisestä. Itkun- ja humalansekaista itsesääliavautumista. Draamapiikin paikka. Epätoivoisia rakkaudentunnustuksia. Mutta kun se on minun kohtalo. Kiteyttäen siis: nolaa itsensä. Synkimpinä aikoina vetosin kohtaloon: kyllä kohtalo vielä järjestää meidät yhteen.

Markuksen Laakso-kollega Lars totesi joskus (todennäköisesti jonkin melodramaattisen itkukohtauksen jälkeen), että Miia, you seem to be pretty sensitive. Niinpä. Eipä olisi trummis paljoa ytimekkäämmin voinut persoonaani kuvailla. Toisinaan toivon, että minulle olisi jossain jaossa annettu vähän vähemmän herkkyyttä, tunteikkuutta ja draaman tajua ja rutkasti enemmän järkeä.

No, Markuksen maaliskuisen Suomi-vierailun jälkeen huomasin olevani kutakuinkin kuivilla. Itse asiassa keikan aikana olo oli äärimmäisen epätodellinen. Hyvällä tavalla. Oli nimittäin vapauttavaa huomata, että sillä ihmisellä ei ollut enää samanlaista sekopäistävää vaikutusta minuun kuin vielä pari vuotta sitten. Itse asiassa olin keikan jälkeen jopa valmis peruuttamaan miehelle joskus poplaskuhumalassa antamani kunnian olla ihminen, joka pilasi elämäni. Melko iso taakkahan tuo on sysätä viattoman pop-tähden kannettavaksi.

Mutta niille 19-vuotiaille tytöille, jotka sekositte Ruotsin virallisen hurmurin viimeisellä Suomi-vierailulla: älä rakastu poppariin, ei se ole sinun kohtalo. Älä ylipäänsä etsi kohtaloa sieltä, missä sitä ei ole. Älä suunnittele muuttamista Tukholmaan tai vierailua idolisi kotioven taakse rakkaudentunnustus muistilapulle kirjoitettuna. Niin ja usko valkotakkisia, kun ne sanovat, että ne on vain lauluja. Loppujen lopuksi ne on vain humalassa, krapulassa tai kaupan kassajonossa tehtyjä lauluja eikä ne kerro sinusta. Ne voi toki muuttaa sinun elämän, mutta ei niistä kannata seota.

Musiikillisen elämyksen pilaaminen vastakaiuttomassa rakkaudessa riutumisella ei kannata. Itse olen onnellinen, että sain toisen mahdollisuuden iloita hienon hienosta pop-musiikista. Nykyään pystyn nauttimaan Laaksoa ja Markus Krunegårdia lääkärin määräyksen mukaisesti, musiikillisin aistein ja ilman high dramaa. Lopullisesti tulisin sinuiksi itseni ja menneisyyteni kanssa jos vielä saisin mahdollisuuden fiksuun käytökseen Herr Krunegårdin seurassa. Voisin vaikka hyvin aikuismaisella ja kypsällä sananvaihdolla keskustella siitä yhteisestä sekopäisestä tornionlaaksolaisesta geeni- ja kulttuuriperimästä, jonka jaamme.

Otsikko: Laakso - High Drama

Perjantai-biisi: Laakso - Demon

Klassisin perjantai-biisi taitaa olle itseoikeutetusti The Curen Friday I'm In Love. Kappale toimii viikonloppuun johdattelijana, vaikka et olisikaan niin kovin in löööööv. Siinä perjantai nostetaan kaikkien päivien joukosta viikon pelastajaksi sinisen maanantain ja harmaan tiistain joukosta. Klassikko.

Sama toimivuus pätee ruotsalaisen Laakso-yhtyeen Demon kappaleen kohdalla. Vaikka kappaleessa julistetaankin, kuinka "I deserve getting wasted after all, it's friday night tonight", toimii kappale perjantaitunnelman nostattajana, vaikka et niin kovin wasted aikoisi ollakaan. Näiden kappaleiden kohdalla vapauden ja huolettomuuden ihanuus ei jää tavoittamatta, ainakaan minulta. 

Perjantain tunnelmiin siis täältä. Kappale löytyy siis yhtyeen ensimmäiseltä levyltä I miss you I'm pregnant vuodelta 2003. Levy on tietysti kokonaisuudessaankin superb!