Because her birthday's in May

You tried to shut me up, I told you ooo. Senkin uhalla, että kukaan ei enää jaksa kuunnella näitä minun Brother-hekumointeja: tykkäys tälle. 

Brotherin Famous First Words -albumi ilmestyy heinäkuussa 2011.

Brother: Still Here -video

I'm still hiaa. Kuuntelen toistolla ja yritän tykätä, kun niin vahvasti olen päättänyt, että tästä yhtyeestä on tuleva pelastajani aikana, jonka Lykke Lin muotoiseen muottiin vain en mahdu - raivostuttavaa, sanon minä siitä. 

Mutta yhyy. Brotherin seuraavan singlen alku ei vielä täysin masenna, mutta voi luoja, tuon kertosäkeen täytyy olla säälittävin, mitä olen tänä vuonna kuullut. Enemmän kuin brittipoppi, tulee siitä mieleen takavuosien raivostuttava nuortensarja (haluaisin kirjoittaa tähän The O.C, mutta en halua suututtaa ketään). On ihan ok olla perus, mutta ei tällä tavalla. Nolosti. Moni lastenlaulumelodiakin kuulostaa jännittävämmältä.

Toivottavasti tämä on vaisuinta, mihin yhtye pystyy. 

Paljon Oasis, paljon Hard-Fi, vähän Brother

Brorherin Darling Buds Of May -singlen A-puoli on soinnut täällä jo pari kertaa, joten pistetäänpäs eetteeriin sitten sen alkuviikosta ilmestyneen singlen toinen puolisko. Parempi sellainen? No ei nyt sentään. Joo-o, kyllä minäkin noita Supersonic- (tai melkein mitä tahansa Oasis-) kitaroita aluksi säikähdin.

Aluksi Homesick tosiaan järkytti noilla Oasis-kitaroilla. Vaikutteiden säikähtäminen on kuitenkin ehkä vahän tylsä ja vaisu tapa lähestyä yhtyettä, joka selkeästi on ottanut asiakseen tehdä brittipoppia. Itse olenkin sitä koulukuntaa, joka suhtautuu tuttuihin juttuihin, vaikutteisiin ja niiden leviämiseen varsin suopeasti. Niinhän niitä genrejä, ilmiöitä  ja alakulttuureita syntyy: kun ollaan riittävän samanlaisia muodostamaan jotain kollektiivista. Ja niin niitä genrejä, ilmioitä ja alakulttuureja pidetään hengissä, että tehdään juttuja ainakin vähän niin kuin ennenkin. Eikä minua haittaa se, että brittipoppia tarjoillaan taas siinä muodossa kuin sen itse mieluiten nautin. Etenkin, kun ne vanhat brittipop-jumalat siirtyvät soittamaan rock 'n rollia.

Olen saanut olla Brother-fiilistelyjeni kanssa aika yksin. Jossain brittiläisessä mediassa yhtyeen kohderyhmäksi määriteltiin mielikuvituksettomasti Fred Perryyn pukeutuneet teini-ikäiset ladit, joihin uppoaa joku The Courteeners. No, tarkemmin ajatellen, taidan itse istua hyvin pienin sovelluksin tuohon kohderyhmämääritelmään, kypsä lähipiirini sitten ehkä ei.

Eihän Homesick lauluna ole läheskään niin näppärä ja nokkela popitus kuin emobiisinsä Darling Buds Of May tai toinen suosikkini Time Machine, mutta kyllä se minusta pienestä vaisuudesta ja jopa äärimmäisen läpitunkevista idoliviboista huolimatta  - tai ehkä juuri niiden vuoksi - ihan kivasti sitä itseään edustaa. Uutta brittipoppia. Paljon Oasis, paljon Stars of CCTV-aikainen Hard-Fi, vähän Brother. Kyllä minä siis edelleen yhtyeestä intoilen, kuten intoilen The Courteenersista, ladeistä ja Fred Perrystäkin. Ehkä olen helppo ja analyyttisyyteen kykenemätön. Tai sitten vain uskon sokeasti, että tuottaja Stephen Street tulee ja pelastaa taas maailman, kuten parikymmentä vuotta sitten. Niin kauan kuin minulla ei ole tarvetta mennä elämässäni eteenpäin, tällainen kyllä kelpaa. Ja olisi kelvannut teini-ikäisenä Fred Perryyn pukeutuneena ladinakin. Tai lassiena.

Brother ja Darling Buds Of May -video

Yksi brittien tämänhetkisistä hypebändeistä on saanut ulos ensimmäisen videonsa. Musiikkilehdistö yrittää tehdä Brotherin avulla ysärivaikutteisesta brittipopista jälleen siistiä. Hyvin tuntuu vauhkoaminen toimivan: yhtye on saanut soitella ensimmäisen kiertueensa keikkoja loppuunmyydyille areenoille. Tovi sitten olin vielä vähän varovainen yhtyeestä tykkäämisen suhteen, nyt en enää: kyllä tällainen laddism käy. Katkaiskoon tämä video blogihiljaisuuden (ja gradunteon), palaan Manics-arvontaan illala yliopistolta kotiuduttuani.

Tämä tyttöhän nyt kyllä menee sekaisin ihan vain jo noiden poikien näkemisestä, mites uppoaa teihin? 

Brother ja brittipopin uusi tuleminen?

Brittiläisellä musiikkimedialla on lyömätön taito tehdä isoja asioita yhtyeistä, jotka ovat vasta juuri ja juuri olemassa. Slough'sta tuleva Brotherkaan ei ole ehtinyt tehdä vielä juuri muuta kuin julistautua itsevarmasti brittiläisen rockmusiikin tulevaisuudeksi: Oasiksen jättämän aukon ja Glastonburyn päälavan täyttäjäksi. Muun muassa NME:n lietsoman brittipop-revivalin (This, ladies and gentlemen (mainly gentlemen, to be honest), is The Rebirth Of Britrock: ’90s Vintage) keulakuvaksi yhtye ei kuitenkaan suostu: Britpopin sijaan nelikko genreyttääkin itsensä ironisesti Gritpopiksi: "That was a bit of a middle finger about us being lumped into all the Britpop bands." (NME 11 Dec 2010).

No, ihan sama, mitä yhtye itse julistaa ja mitä ei, minä ainakin olen lähtökohtaisesti kiinnostunut yhtyeestä, jonka yhteydessä nostetaan esiin 90-luvun brittipopvaikutteet, Met Bar, legendaarinen Blur-tuottaja Stephen Street ja Union Jackin kanssa poseeraaminen. Ja niin kauan, kuin biisi alkaa suoralla The Bluetones-imitaatiolla, olen varmasti kuulolla.

 

Darling Buds of May  

Promokuvia, jotka heittävät vettä juuri siihen kiisteltyyn brittipop-myllyyn, kilpakumppanien  kritisoimista, Gallagher-wannabeismin kieltämistä... Brother ei sinänsä ainakaan vielä tarjoile mitään ennen kuulumatonta. Näillä yhtye yrittää kuitenkin lyödä läpi. Onhan Darling Buds Of May toki jo demoversiona päässyt radiosoittoon asti, singlen ja sitä seuraavan kiertueen aika on helmikuussa. Ja se levy, no, se ilmestyy sitten syyskuussa!  

Loppusyksyn jatkunut hypetys synnytti itselleni valtavat odotukset, jotka eivät ensimmäisillä kuunteluilla kyllä ihan täyttyneet. The Bluetones/joku muu brittipopbändi meet Hard-Fi -ensivaikutelma tuntui vaativan vähän totuuttelua. Useamman pyörittelykerran jälkeen täytyy kuitenkin sanoa, että tykkään jo kovasti ja jokaisella kuuntelukerralla vähän enemmän. Mutta. Vaikka omasta mielestäni Brother lyökin mennen tullen monet keskinkertaiset indieviritelmät, en kuitenkaan uskaltaisi vielä kahden kappaleen peruusteella lähteä mitään cool britannian uutta tulemista näiden ladien varaan laskemaan. Mutta mielenkiintoista nähdä, kestääkö humu sinne syyskuulle ja levyn julkaisuun asti. Toki toivon, että tästä jotain suurta kehkeytyisi.