Viime viikonloppu osoitti taas sen, että on kaksi asiaa, joihon tämän tytön ei pidä sotkeutua: pojat ja alkoholi. Julistettuani tuota viime sunnuntaina Facebook-statuksessani, koki veljeni tarpeelliseksi kommentoida tilaani tyyliin: "Molempien vaikutuksen alaisena, etenkin sekakäytettynä, Micce voi vahingoittaa ympäristöä." Itse en enää jaksa olla huolissani ympäristöstä, se tuntuu olevan varsin immuuni sydänsuruilleni ja tunteenpurkauksilleni, varsinkin humalaisille. Surullisinta on se, että tämän herkkyyteni ja tunteikkuuteni kanssa vahingoitan eniten itseäni. Mutta minkä voin sille, että asiat ja ihmiset tekevät vaikutuksen, tuntuvat? Ja juuri ne väärät!
Nyt on sellainen kädet pystyyn ja luovutus -olo. Kun tuntuu, että ei osaa toimia oikein, lienee paras olla toimimatta lain. Seuraavaa surua en aio hankkia toivomalla, unelmoimalla ja rakastumalla, eiköhän se sieltä tule ilmankin. Oli siinä viikon takaisessa humalaisessa tunteista avautumisessa ja sitä seuranneessa unelmien sortumisessa toki hetkensäkin. Melankolia, tunnevyöry ja lopulta noista vyöryistä eheytyminen saivat hakea muotoaan tämän hienouden säestämänä. Kiitos ihanalle Neufvoinille viime viikosta ja Korjaamon keikasta.
Pettymysten hyväksyminen on helpompaa, kun sen voi tehdä tällaisen musiikin seurassa. Mutta voi, saisinpa minäkin pian elämääni suuren valopallon seurakseni. Vähän turhan pimeää on nyt.
