Jotain uutta: The Quangos

Uusin bändituttavuuteni, manchesteriläinen The Quangos maistunee sinullekin, mikäli yhtään innostut The Coralista, Castista, The Beesistä tai ehkä jopa The Kooksista, etkä näin siis ainakaan kovasti vierasta sanaa 'retro'. Yhtyeen oma vaikutelistalta löytyy The Beach Boysin lisäksi joukko klassisia soul-nimiä. Itse pidän erityisesti laulajan tummasta ja syvän rouheasta äänestä, jossa on kyllä soulsävyjen lisäksi myös jotain samaa The Coralin James Skellyn laulannan kanssa. Laulajan äänen särmikkyys (ja Lee Mavers -tukka) yhdistettynä kuuskytlukulaiseen tunnelmaan saa ainakin minut innostumaan.

Yhtye julkaisi keväällä EP:n, joka kantaa nimeä Spring Sessions. Nyt nuorukaiset nauttivat Fred Perry -merkin suojeluksesta sekä huhun mukaan myös Shaun Ryderin, Bezin ja Miles Kanen kehuista. 

Olisin halunnut soittaa täällä suosikkini, somasti soulahtavan You Need To Settle Downin, mutta siitä ei löytynyt passelia pätkää liitettäväksi. Tässä kuitenkin pari kivaa muuta. Lisää yhtyeen Facebook-sivulla.

The Kooks ja uusi Is It Me -video

Kirjoittelin tuossa kesällä The Kooksin uudesta tulemisesta ja syyskuussa julkaistavasta Is It Me -kappaleesta. Nyt tuosta yhtyeen uuden levyn ensimmäisestä singlebiisistä on sitten tehty virallinen promovideo. Joka on kyllä aika sieluton.

Pari syytä, miksi tämä The Kooksin comeback on kuitenkin parinkin blogimerkinnän arvoinen: Ensinnäkin laulaja Luke Pritchardin hiuksien vuoksi, jotka eivät onneksi ole kolmen siestavuoden aikana käyneet läpi muodonmuutosta, vaan ovat juuri niin pörrössä kuin ennenkin. Tokaksi: minusta tämä on parasta The Kooksia sitten vuoden 2006 Inside In/Inside Out -debyytin.

The Kooks ja paluusingle Is It Me

Brightonilaisen The Kooksin vuonna 2006 ilmestynyt debyyttilevy Inside In/Inside Out oli mulle heti ilmestyttyään tosi kova juttu. Kuuntelin levyä hullantuneena ja hillittömällä intensiteetillä muutaman kuukauden, kunnes väsähdin Luke Pritchardin pikkuisen uuvuttavaan laulutyyliin.

Kakkoslevy Konk (2008) ei sitten enää jaksanutkaan innostaa - siltä onkin tarttunut tälle elämän mittaiselle poppyhiinvaellukselle matkamusiikiksi ainoastaan ensimmäinen single Always Where I Need to Be. Muita lauluja en oikeastaan levyltä edes tunne. 

Kokemukseni mukaan The Kooks on yhtye, joka seilaa jossain ärsyttävyyden ja siedettävyyden rajoilla. Oikealla hetkellä toimii, väärällä raivostuttaa.

Mutta vaikka en enää mitään The Kooks -voimasoittoa siedäkään, kuulostaa Inside In/Inside Out silloin tällöin kuunneltuna aivan ihanalta. Kivoja biisejä, koukuttavia melodioita ja sopivasti jossain popin ja rokin välillä sekoileva tunnelma.

Kolmannen levynsä (Junk Of The Heart) yhtye julkaisee 11. syyskuuta, tämä ensimmäinen siltä julkaistava single Is It Me puolestaan ilmestyy viikkoa aiemmin. Ihan kiva biisi joo, mutta ei tämä mitään Naïven, She Moves in Her Own Wayn tai Eddie's Gunin kaltaisia muistijälkiä jätä.

No, annetaanko The Kooksille vielä mahdollisuus?