17.5.2010

Funeral

Tulin jo surulliseksi periaatteessa aivan iloisesta uutisesta. Se, että Arcade Fire tulee Helsinkiin on sinänsä hienoa, mutta se, että en kuitenkaan saa sinne lippua, on surkeaa. Olen juuri toipunut siitä pettymyksestä, jonka koin jäädessäni Editors-liputta, että en uskalla lähteä yrittämään onneani vain muutaman tuhannen lipun ja muutaman kymmenen tuhannen yrittäjän apajille. Kuinka ihmeessä te ihmiset onnistutte näissä maailman nopein indietiedostava -mittelöissä? Perhana.

Lohduttavaa on se, että oikeasti pidän ainoastaan yhtyeen debyytistä ja sieltäkin elämäni soittolistalle on päätynyt ainoastaan kaksi kappaletta. Toista levyä olen juuri ja juuri kuunnellut.

No, ehkä vaivun hautajaistunnelmiin sitten 28. kesäkuuta jossain päin Engelinaikaista Helsinkiä pussikaljat seuranani.

16.5.2010

Voi kauneutta!

Lisäsin juuri mielikuvitushäideni mielikuvituslahjalistaan Bertel Gardbergin Hackmanille suunnitteleman Lion-aterinsarjan. Vuonna 1958 lanseerattu sarja on otettu uudelleen tuotantoon juhlistamaan Hackmanin 220-juhlavuotta. Onneksi myös mielikuvitusmieheni mieltyi aterimien designiin.

Aterimet tuovat mieleeni mummolan, missä pieni haarukka toimitti mummokurkku-ottimen virkaa. Harmillisesti oli päätynyt suomalainen taideteos etikkaliemeen nihkeiden kurkkusiivujen ja tillihapsujen sekaan. 


Klassikko

Jos saisin kunnian hoitaa dj:n virkaa, soittaisin ehdottomasti Kula Shakerin Tattvan. Ehkä jossain muiden 90-luvun klassikoiden välissä. No joo, laulu ei varsinaisesti ole mikään bilebiisi, mutta erittäin tunnelmallinen reissubiisi vaikkapa matkalle tanssilattialta baaritiskille: kappaleen sitarsoinnuin ja psykekitaroin ryhditetty sanskritinkielinen hokema kuulostaa erittäin hyvältä juuri lager-nosteessa. Kokeiltu on.

Yhtyeen keulahahmo Crispian Mills on niitä brittiäläisiä muusikoita, jotka ymmärtävät pukutakin ja kauluspaidan voiman. Olikin erittäin miellyttävää päästä nauttimaan herran tyylikkyydestä vielä Kula Shakerin lyhyeksi jääneen uran jälkeenkin. Tosin, Millsin toinenkin pumppu The Jeevas viipyi musiikkimaailman kartalla ainoastaan kahden levyn verran.

Sen suuremmin en ole kumpaakaan yhtyettä jäänyt kaipailemaan, vaikkakin yhä katselen mieluusti kaikkien tyylin sääntöjen mukaan pukeutunutta Millsiä. Kaksirivinen tekee miehen.

No, jotta 90-luku ei unohtuisi: Kula Shaker ja Tattva vuodelta 1996:

13.5.2010

h i l a r i o u s

Gimme gimme gimme brittikomedian helmi muutaman vuoden takaa. Suvaitkoon se saapua postissa pian, jotta en vain joutuisi suoraan kesälomailultani kielitieteellisen tutkimukseni pariin palaamaan.

BBC:n Gimme Gimme Gimme on kaikessa järkyttävyydessään ja rivoudessaan mieletön komediaherkku. Hilarious kerrassan. Sarja esitettiin jollain kotimaisellakin televisiokanavalla muutamia vuosia sitten. Nyt ah, niin räävitön Linda Lolita Lulu La Hughes (uskomaton Kathy Burke) saa pitää minulle jälleen seuraa. Ehdottomasti brittisitcomien parhaimmistoa. 


30.4.2010

Bestest film ever

Vappuna voi vaikka katsoa suosikeimman elokuvan ikinä. Niin ja itkeä ja nauraa yhtäaikaa.



Mickeybo and me on varmasti hauskinta, surullisinta, iloisinta ja onnellisinta mitä olen nähnyt. Ihastuttava elokuva. Brilliant.

Kaikkea sitä

Videosta tulee mieleen pikkuveli, joka 90-luvulla keräsi He-Man-tarroja tarra-albumiin.



29.4.2010

Antidepressantteja

Irlantilaisen HALin samanniminen esikoislevy kuului olennaisesti elämäni kauheimpaan kesään. Paska työ, paska palkka, paskat säät, paska asunto, shit shit shit. HALin levy taisi olla lähestulkoon ainoa hyvä asia tuolloin. Ja koska melko samoissa tunnelmissa on mennyt muutamakin tovi viime aikoina, tuntuu luontevalta palata levyyn, joka joskus auttoi porskuttamaan siinä paskameressä, jonne tunsin uppoavani. Itse asiassa, jo levyn kansitaiteen näkeminen herätti toivonpilkahduksen, ha! So go, play the hits and feel better again.