Miia on oikein veikeä nimi ja kantajalleen varsin passeli, ei siinä mitään. Just nyt vain ei tule mieleen nimipäivän kunniaksikaan yhtään kivaa Miiasta kirjoitettua värssyä. Voi, ollapa vaikka Ruby! Tyttö, josta tehdään lauluja. Ihastuttavia lauluja!
Täällä on nyt hirvittävät tunnemyrskyt päällä eikä tilannetta helpota yhtään se, että muut vain menevät naimisiin, kun itse en onnistu etenemään no tykkääköhän se nyt vai ei -arvailuja pidemmälle. Ja voin kuulkaa kertoa, että yleensä ne ei tykkää.
Olenkohan muuten koskaan paljastanut sitä, että saatoin vähän itkeä tirauttaa, kun viime syksynä kuulin Markus Krunegårdinkin ukkomiehistyneen? Kova isku, olinhan kuitenkin haavepäissäni suunnitellut vähän sitä ja tätä meidän varalle.
I can't control my hope I can't control my dreams, I can't eat I can't sleep I can't do anything, call you in the morning crying on the phone, glad to hear your voice but your voice has turned ice cold la la laa padam padam miks olen tämmönen läski miks se ei tykkää yhyy yhyy ja here we go again. Ei jaksais taas sitä, että mielenrauha horjuu sellaisen ihmisen takia, jolle en merkitse mitään. Huoh.
Jos minun veli lukee tämän tekstin, sulkee se puhelimensa än yy tee nyt.
Sitä on ilmassa, kuolleista - tai ainakin horroksesta - heräämistä siis. Ensin Hal ja nyt yksi suurimmista finnhits-suosikeistani, Mummypowder. Janne Lehtinen ja kumppanit julkaisevat neljännen albuminsa Centuries Later 11. toukokuuta, seven years later. Esimakua tulevasta tarjoaa kappale A House.
Ihana Bubble haastoi minut tekemään listan sadasta parhaasta biisistä. Huh. Hommassa on työstämistä, eikä lähestymisstrategiakaan vielä ole aivan selvä. Kaksikymmentä ensimmäistä löytyi ihan helposti, sen jälkeen on sitten pitänyt ottaa mukaan kriteereitä ja perusteluja, jotta listalle saisi mahdutettua kaiken tarpeellisen, mutta ei vahingossakaan mitään, mikä ei tuota kunniaa ansaitsisi. Ja juuri noissa kriteereissä ja perusteluissahan tämä tyttö harvemmin pääsee loistamaan. No, mitään järjen ja tunteen tasapainottelua listalla tuskin tullaan näkemään, eiköhän se ihan pelkältä tunnepohjalta muotonsa saa. Ainakin seuraava kappale on listalla ihan vain siitä syystä, että sen kuunteleminen tuntuu.
The Crashin Comfort Deluxe on ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä levyistä ja nuoruuteni suurin lohduttaja. Eikä ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Teemu Brunila on yksi merkittävimmistä suunnannäyttäjistä tällä tunnemyrskyjen viitottamalla tiellä, jolla yhä kuljen. Määränpäätä näköjään saavuttamatta.
Muse ei suinkaan ole ainoa kyseisen levyn kappaleista, jonka kuuneteleminen tuntuu. Levy on kokonaisuudessaan yksi pahimmista tunne-elämäni turmelijoista: ei tarvitse olla kummoinenkaan historioitsija tajutakseen, että tunne-elämän turmeltumisen alkulähteet ajoittuvat juurikin Comfor Deluxen ilmestymisen aikoihin, vuoteen 1999. Minkä sille voi, jos on herkkä 16-vuotias ja tälläisen pop-kauneuden vietävissä:
I'm cool and daring
-She says:
"Bring me my love
Don't leave me out
Fill up this hollow heart with
hope and comfort,
final answers"
Clarks Originals on lähtenyt taas vähän venyttämään perinteistä desert boot -mielikuvaa: ihan en pysty näkemään näitä desert boot -jumalieni, Liam Gallagherin tai Graham Coxonin jaloissa. Enemmän kuin oodi mod-kulttuurille, taitavat nämä kengät olla oodi kevään muotiväreille. Ovathan ne ihastuttavat silti. Ja Clarksit. Hmmm. Mistä muistuikin mieleen eräs Todella upeeta -sarjan dialogi, jossa Edina saa nössötyttäreltään syntymäpäivälahjan:
Eddie: Well, darling, they're hardly the ill-judged tat you normally give me. I mean, Lacroix, darling... They are Lacroix, aren't they, darling? They're not just something you put in the box, are they, sweetie? Saffron: Do you like them or not? Eddie: I like them if they're Lacroix. Saffron: Well they are. Eddie: Oh, good. I like them, darling.
Niin kauan kuin noita valmistetaan ruskeina (tai kukallisina!), vaaleanpunaisia tuskin nähdään näissä jaloissa. Järki pistää vastaan, vaikka söpöt ovatkin. Ja Clarksit.
Looks like a shit house anyway so why go there, sanoi Liam Gallagher, kun kutsutta jäi.
Folkloristiikassa tuollaisia sananparsia, joissa mainitaan puhuja, tyyliin "...sanoi entinen akka, kun pankolta putosi", kutsutaan wellerismeiksi. Nimitys tulee Charles Dickensin The Pickwick Papers (1836) -teoksesta, jossa hahmo Sam Weller puhui tuohon tyyliin. Liam Gallagherin veistelyt eivät välttämättä muodosta wellerismien tavoin muodoltaan yhtenäistä ryhmää, mutta uskallan väittää, että aika monet miehen letkautukset voi tunnistaa gallagherismeiksi. Joksikin, jonka NIIN voi tunnistaa juuri nimenomaisen sanataiteilijan sanomaksi. Hmmm.Looks like a shit house anyway so why go there. Gallagherismi?
Seuraava pätkä sopii hyvin vaaliviikon loppukevennykseksi. Kiitos eräälle tämän merkinnän kommentoijalle muistutuksesta. -Were you invited to number 10 Downing Street? -No. And I wouldn't have gone anyway. Oliskohan Liam kuitenkin ollut vähän kateellinen Noelin saamasta kutsusta, hih?
Pätkä dokkarista Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop(2003).Suosittelen yhtä lämpimästi kuin äänestämistä.
