Kun on asunut viimeiset vuodet pois kotipaikkakunnalta, tulee vanhaa kotiseutua tarkkailtua jollain tapaa nostalgisesti ja romantisoiden. Vierailut peräpohjalaiselle muuttotappiokunnalle näyttäytyvät nykyään kotiseutumatkailuna, yhäkkiä sitä huomaa katsovansa vanhaa kotiseutuaan matkailijan, vierailijan silmin. Eikä sitä hootakhaan enhään niin monheen sanhaan tule pantua. Voi herra isä, minusta on tainnut tulla eteläläinen.
Yhtälailla kuin minulle on sydämen asia pukeutua kotimaiseen vaatteeseen tai syödä lähellä leivottua leipää, koen lähikulttuurin tukemisen tärkeäksi. Nykyään, Helsingissä kun asun, ei tämä pohjoisen kulttuurielämän tukeminen ole varsinaisesti enää mitään lähikulttuurin harrastamista. Oman kotiseudun rapistuminen ja kulttuurielämän kuihtuminen saa yksinkertaisesti surulliseksi.
Käytännön syistä joudun jättämään tänä kesänä väliin Suomen sympaattisimman rokkifästin, Aawastockin. Juhlallisuuksia ei nimittäin tänä vuonna järjestetä. Harmi, sillä itse ainakin koin tapahtuman tuovan sitä kaivattua jotain tornionlaaksolaiseen kulttuurielämään. Luonnollisesti syynä festivaalin ainakin toistaiseksi pätevään välivuoteen on raha, tapahtuman sivuilla informoitiin maaliskuussa Ylitornion kulttuuritoimen vetäytymisestä taustavoimista. Kiristynyt kuntatalous, sitä tämä elämä täällä yläkairassa on. Luonnollisestikaan festivaalille ei ole löytynyt muita riittävän isoja taloudellisia tukijoita. Vaikka Aawastockin taru loppuisikin tähän, ehti se vetää Aavasaksanvaaralle joukon hienoja artisteja. 22 Pistepirkko, Laakso, Zacharius Carls Group, Sydän Sydän, Absoluuttinen Nollapiste, YUP, The Flaming Sideburns, Ultramariini, Risto, Lapko... Voi, kyllä Tornionlaaksossakin osataan yhdet kesäfästit järjestää. Maj Karman Herra Ylpön ihastellessa vaaran päältä avautuvaa jokimaisemaa tuntui hienolta olla juuriltaan tornionlaaksolainen.
Tänä kesänä Aawastockin puuttumisen jättämää kotiseutukulttuurimatkailun aukkoa paikkailin retkellä Sodankylän elokuvajuhlille. Kuten niin monesti Lapissa käy, myös tällä kertaa lauantai-ilta päättyi karaokeen. Lapin eksotiikkaako vai mitä teltallinen elokuvajuhlavierailta laulamassa Neil Hardwickin Jos rakastat -elokuvan karaokeversiota. Kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä.
Sodankylän laskeminen kotiseutuun vaatii ehkä hieman käsitteen venyttämistä. Jos joskus olen rikas kulttuurinainen, herätän Aawastockin henkiin. Rikastumista odotellessa tyydyn laulamaan oodia kotiseudulle. Laakson sanoin, Pello is the place that you should visit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti