Lager Supernova @ Black Door

Blogi sammui, poppi se vain soi.

Kiinnostaako liveverisio I'mhappytobeheretonightista? Olen huomenna perjantaina vastuussa Helsingin Iso-Roban mainion Black Doorin lagerinkatkuisesta taustamusiikista yhdessä hengenheimolaiseni kanssa. Koska myös täällä blogissa vieraili aikoinaan näitä hengenheimolaisia, tuntui hyvältä ajatukselta informoida aluevaltauksesta täälläkin. 

Illan "klubin" nimi Lager Supernova kertonee tarjonnasta kaiken. Tervetuloa!

Facebook-event.

I'm happy to be here tonight

On tullut I'm happy to be here tonight -blogin viimeisen blogimerkinnän aika. Ja tietystikin ainut tapa toteuttaa se on kiittää ja kumartaa. Kiitos teille. Sillä, että olette lukeneet, lueskelleet, selailleet, tykkäilleet ja kommentoineet, on ollut suuri merkitys. Ja kiitos Idlewildille, joka antoi blogille nimen. Ja niin paljon, paljon muutakin. 

Viimeisen kerran siis: Roddy laulaa juuri minulle.

I'm happy to be here tonight, olkaa tekin. Joka paikassa, tänä iltana ja muulloinkin. Stay young.

Tänään: Rockin klassikkolevyt: Primal Scream/Screamadelica @ YLE Teema

Melkein tasan vuosi sitten Primal Screamin Screamadelica-albumia fiilisteltiin Helsingin Circuksessa, tänään samaisen mestariteoksen juonenkäänteillä tunnelmoidaan YLE Teemalla klassikkolevylle omistetussa ohjelmassa. Hatara muistikuvani väittää, että ohjelma on uusinta viime vuodelta (joka olis siis levyn juhlavuosi), mutta itse en sitä ole vielä nähnyt.

Kuten yleläisetkin ohjelman esittelyssä vihjailevat, niin juonenkäänteitähän tuosta musiikkiteoksesta ei puutu. 

Useasti palkittua Screamadelicaa pidetään yhtenä 1990-luvun parhaista rock-levyistä. Läpimurtoalbumillaan yhtye esitteli uutta tyyliään: indie-rock oli vaihtunut muun muassa rockia, soulia ja acid housea sekoittavaksi omintakeiseksi mutta ajan trendien mukaiseksi tyyliksi, sillä konemusiikki oli kovassa nousussa 90-luvun alussa. Uutta ja vanhaa yhdistävältä albumilta ei mielikuvitusta puuttunut.

Vuoden takaisiin muistoihin kuuluu myös sekä itse rockjumala Bobby Gillespien että yhtyeen nykykokoonpanossa vaikuttavan klasikkobasisti Manin kanssa Loosen hämärässä vaihdetut ja ihailua tihkuvat kädenpuristukset. Ai että, mikä legendojen ilta!  Tänään vähän lisää siis. YLE Teema, klo 21 - 22.

Jotain uutta: The Quangos

Uusin bändituttavuuteni, manchesteriläinen The Quangos maistunee sinullekin, mikäli yhtään innostut The Coralista, Castista, The Beesistä tai ehkä jopa The Kooksista, etkä näin siis ainakaan kovasti vierasta sanaa 'retro'. Yhtyeen oma vaikutelistalta löytyy The Beach Boysin lisäksi joukko klassisia soul-nimiä. Itse pidän erityisesti laulajan tummasta ja syvän rouheasta äänestä, jossa on kyllä soulsävyjen lisäksi myös jotain samaa The Coralin James Skellyn laulannan kanssa. Laulajan äänen särmikkyys (ja Lee Mavers -tukka) yhdistettynä kuuskytlukulaiseen tunnelmaan saa ainakin minut innostumaan.

Yhtye julkaisi keväällä EP:n, joka kantaa nimeä Spring Sessions. Nyt nuorukaiset nauttivat Fred Perry -merkin suojeluksesta sekä huhun mukaan myös Shaun Ryderin, Bezin ja Miles Kanen kehuista. 

Olisin halunnut soittaa täällä suosikkini, somasti soulahtavan You Need To Settle Downin, mutta siitä ei löytynyt passelia pätkää liitettäväksi. Tässä kuitenkin pari kivaa muuta. Lisää yhtyeen Facebook-sivulla.

Syksy, syksy, tule jo! Eli The Rifles ja Merc

Brittiläisen Merc-vaatemerkin malliston esittelyvideo yhdistettynä The Riflesin mainioon musiikkiin. Kuulostaako tutulta? Niin, yhteistyöhän on toisintoa viime keväältä, kun perinteinen modmerkki esitteli silloisen mallistonsa brittirokkareiden debyyttilevyltä löytyvän Romeo & Julie kappaleen tahtiin. Nyt kuitenkin tarjolla vähän lämpöisempää vaatetusta ja uudempaa The Riflesiä. Vaatekaunokaisia säestävä Tangled Up In Love on yhtyeen viimeisimmän albumin helmi ja mitä mainioin valinta tämän videoherkun täydellistäjäksi. Ihanaa on. Katso ja inspiroidu!

Vieraskirjoittajalta: Time is his everything

Kesän uuvuttama bloggari päätti estää blogin kuoleman haamukirjoittajan avustuksella. Onneksi vieraskirjoituksen takaa löytyy kuitenkin henkilö, joka tunnustaa samaa popuskontoa bloggarin kanssa. Ja hei, te lukijoista parhaat, kommentoida saa tuttuun tapaan! Pidemmittä puheitta, päästetään Hulmerist-nimellä esiintyvä mysteerikirjoittaja ääneen!

Time is his everything

Tour de Francen tärkeä aika-ajoetappi on alkamassa kahden tunnin päästä. Garmin-Slipstreamin lontoolaispyöräilijä käy vielä Twitterissä. Kirjoittaa sinne "Time is my everything".

Ian Brownin biisi! Sattumaa? Ei.

Eikä sekään ole sattumaa, että tämän kesän Le Tourissa on pyöräilijä Bradley Wigginsin brittikannattajien Union Jackin "Wiggo"-tekstin o-kirjaimena klassinen target-merkki.

Lontoossa kasvanut, mutta sittemmin myös Manchesterissä asunut Wiggins, 32, on mod.

Tie on klassinen. Nuorena hän seurasi uteliaana jalkapallokatsomoiden tennarikulttuuria. Sitten tuli Oasis. Ja Paul Wellerin 90-luvun puolivälin kova soolotuotanto. Uusien bändien kautta löytyi vanhempaa musiikkia. The Stone Roses, 60-luvun bändit, soul. Ja löytyi Wigginsin kohdalla muutakin. Kokonainen alakulttuuri. Vaatteet, hiustyylit, kitaransoitto.

Sittemmin Wiggins on puhunut haastatteluissa paljon musiikista, esiintynyt The ModCast-podcastissa, suunnitellut oman Northern Soul -henkisen pyöräilypaidan (Wiggins Casino!), teetettänyt mod-vaikutteisen satulan pyöräänsä ja antanut nimensä Fred Perryn pyöräilyvaikutteiselle paitamallistolle.

Mutta pyöräilyllä ja mod-kulttuurilla ei Wigginsin tapauksessa ole varsinaista yhteyttä, vaikka maantiepyöräilyä onkin esteettisyytensä, etenkin vanhojen pyöräilypaitojen, kautta pidetty mod-urheilulajina. Pyöräily on pikemminkin tullut hänen ammattilaispyöräilijäisältään, vaikka Wiggins kasvoikin lopulta vain äitinsä kanssa.

Wiggins voitti uransa alkupuolella kolme olympiakultaa ratapyöräilyssä, viimeksi Pekingissä 2008. Sen jälkeen hän on satsannut maantiepyöräilyyn. Nyt hän on rikkaimman pyöräilytallin Team Skyn ykkösajaja. Sunnuntaina (22.7) hän todennäköisesti ajaa Pariisiin legendaarisen Tour de Francen ensimmäisenä brittivoittajana.

Silloin kypärän alla ei tosin enää ole Paul Wellerin inspiroimaa hiustyyliä, vaan lyhyempi mod-tukka. Se oli Team Skyn käsky. Pidemmät hiukset olisivat liian painavat ja vähän hengittävät pitkien etappiajojen vuoristo-osuuksilla.

/Hulmerist

Fred Perry X Bradley Wiggins, kuva Fred Perry via modculture.com

Blur vuonna 2012 ja yksi itkevä bloggari

Nonni, tässä se nyt on, Blur, kesä 2012 ja uusi, eilen virallisen ensi-iltansa saanut kappale. Ja täällä lisäksi yksi kylmien väreiden sulostuttamaa onnenitkua itkevä bloggari. 

Lontoon olympialaisten päätöskonsertin esitystä silmällä pitäen tehdyssä Under The Westway -kappaleessa on paljon samaa ihanuutta kuin yhtyeen brittipopin kulta-ajan tunnarissa, For Tomorrow -klassikossa. Siis paljon tunnetta siitä, että ihan sama, mitä on ollut tai mitä on tuleva, juuri nyt on hyvä ja oikein.

Damon ja piano, Dave ja pikee, Grahamin taustalaulu, Alex ja hurmurihiukset. Niin onnellista, tuttua, turvallista ja niin oikein.

Eipä sitä ihminen onneen paljoa tarvitse, yhden pienen Blur-hetken vain.