Vaikka minulle brittiläisen Embracen debyytti The Good Will Out ei olekaan mikään unohtunut levysuosikki, nostan albumin esiin kuitenkin tässä yhteydessä. Tekemieni havaintojen mukaan levy on nimittäin ainakin tätä nykyä näiden asuinneliöiden ulkopuolella täysin aliarvostettu. Tämän tekstin tarkoituksena on siis muistutella hienon albumin olemassaolosta.
Varhainen, Fierce Pandan aikainen versio All You Good Good People -singlestä
Tosin. Levystä - ja yhtyeestä kokonaisuudessaan - meinasi tulla myös minun elämässäni unohdettu tapaus. Kolmen varsin kivan levyllisen jälkeen Embrace piti muutaman vuoden tauon, kunnes tuli vuonna 2004 takaisin naurettavan vaisun pelleilyn kera. Olin kadottanut yhteyden McNamaran veljeksiin ja Out Of Nothing -levyä kuunnellessa huomasin tuntevani lähinnä myötähäpeää.
Myötähäpeä muuttui lopulta ihan silkaksi häpeäksi, mikä johti siihen, että huomasin piilottelevani, jopa kieltäväni Embrace-tykkäilyni. Minusta kun esimerkiksi Nature's Law (2006) oli vähintäänkin nolo yritys koskettaa ihmisiä elämää suremmalla, mutta silti niin särmättömällä kertosäkeellä. Hmph. Pelkäsin leimautumista laatutiedottomaksi nössöksi jos vahingossakaan lipsauttaisin yhtyeen nimen ja superlatiivit samassa lauseessa. Jos jossain yhteydessä tulin rakkauteni tunnustaneeksi, pidin huolen siitä, että kaikki ymmärsivät minun olevan nimenomaan sen vanhan kunnon Embracen perään. Minä kun en missään nimessä halunnut tulla sekaantuneeksi esimerkiksi kiusalliseen, vuonna 2006 ilmestyneeseen This New Day -rimpuiluun.
Minun silmissäni Embrace lopetti olemasta viimeistään vuonna 2001, vielä ihan ok If You've never been -levyn jälkeen. Vaikka minua ei enää tätä nykyä kiinnostakaan se, mitä yhtye näinä päivinä puuhailee, kyllä minä tämän levyn suosikikseni uskallan tunnustaa. The Good Will Out on minusta yksi komeimmista post-britpop-debyyteistä, yksi nuoruuteni merkittävin taustaraita ja mahdollisesti myös yksi tämän yhden hengen talouden soitetuimmista levyistä. Onnistuneet biisit, laadukkaat sovitukset, jotka saavat yhtyeen kuulostamaan vilpittömältä ja innostuneelta. Levy on hyvä esimerkki siitä, miten sellaista lähtökohtaisesti tavallisen tylsältä vaikuttavaa musiikkia voi tehdä niin, että se kuulostaa särmältä ja mielenkiintoiselta. Toisinaan tätä levyä kuunnellessa huomaa toivovansa, ettei yhtye koskaan mitään muuta albumia olisi tehnytkään.
Edit. Olen näköjään uskaltanut tunnustaa Good Will Out -rakkauteni aiemminkin. Täällä.
Huh, sulla on älyttömän hyviä aiheita nyt!
VastaaPoistaJuuri eilen tuli ilmoitus, että Embracen 6. albumi on tekeillä. Edellisestä tosiaan taitaa olla joku 5 vuoden tauko taas.
Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että bändin myöhempi tuotanto oli vaisua ja mitäänsanomatonta turhuutta, mutta Good Will Out on oikeasti ihan klassikkotasoa (varsinkin hitaat biisit... nopeissa on vähän vaikeuksia). Nimibiisi, All You Good Good People, Come Back To What You Know, Fireworks, Retread... koko levy on ihan täynnä megalaadukkaita sävellyksiä. Laulajan laulutaitoa kritisoitiin aikoinaan paljon, mutta mun mielestä kaveri osaa hommansa ja hieman horjuva ääni sopii tunteellisiin balladeihin mainiosti.
Valitettavasti viimeinen niitti Embracen hyvyyteen taisi tosiaan olla se, että vuoden 2004 comeback-singlen oli säveltänyt Chris Martin. Ekan levyn perusteella Embracesta olisi pitänyt tulla isompi kuin Coldplaysta, mutta oikeastaan ne vaan valmisteli maastoa, jota myöhemmät bändit pääsi sitten hyödyntämään.
(Ai niin, Good Will Outista vielä sellainen tarina, että pidin levyä aikoinaan niin tärkeänä, että vaikka kaverini kerran soitti ja pyysi ulos pyöräilemään, en liikahtanut tuolistani minnekään ennen kuin olin kuunnellut levyn kokonaisuudessaan, vaikka äitikin patisteli ulos sosiaalisen elämän pariin. ;-))
Voi Pete, ihanaa! Olet valehtelematta ainoa tuntemani ihminen, joka suhtautuu kyseiseen levyyn yhtä arvostavasti kuin minä :) Vihdoinkin joku t a j u a a!
VastaaPoistaJa kyllä, minustakin levy on ihan klassikkotasoa ja nimenomaan ne rauhalliset biisit ovat pelottavan hyviä. Ymmärrän kritiikin Dannyn laulua kohtaan, mutta itse olen aina pitänyt sitä jotenkin helposti lähestyttävänä, vilpittömänä ja aitona. Se lauluääni tuo minusta särmää hommaan.
Fireworks on ihan oma suursuosikki, samoin tietysti juuri nuo kaksi tuohon liittämääni. Now You're Nobody on totaalisen <3, tykkään myös Higher Sightsista. Voih! Ja mullekin levy on sellainen nuoruuden suosikki ja tietyn ajan soundtrack. Todellakin tärkeä albumi.
Njoo, en tiedä, ehkä yhtyeen ei enää tarvitsisi tehdä mitään. Pelottaa lähinnä, että minkä tason materiaalia sieltä on taas tulossa. Coldplay ja Embrace taisivat/taitavat olla sellaisia yhstävyysbändejä vuosien takaa. Homma tosiaan kääntyi jossain vaiheessa vähän ylösalaisin, kun Coldplaysta tulikin suurempi. Gravity, huoh...