Olen löytänyt tämän vuoden rakkauslevyni. Se on Kasabianin noin kuukausi sitten ilmestynyt neljäs albumi ja se kuulostaa kerrassaan upealta. Jollei jokin Blurin kaltainen palvottava nyt yhtäkkisesti keksi yllättää taianomaisesti vaikuttavalla paluulevyllä, saa Velociraptor! minulta kanteensa Vuoden levy 2011 -tarran, ihan varmasti.
"Who made you the master? The lady caster, I found you looking for a good time." Simppelit, mutta kiehtovat lyriikat = Re-Wired.
Velociraptor! saa erinomaisuudellaan kalpenemaan jopa hiljaiseksi vetäneen Kasabian-debyytin. Sen lisäksi, että siltä löytyy kasapäin sitä samaa modernia psykedeliaa, kauniiden popmelodioiden lomaan upotettua lädimäistä uhoa, tyylikästä aggressiivisuutta, koneilla rakennettua rytmikkyyttä ja mukaan tempaavaa mullikuorolaulua, mikä vuonna 2004 kuulosti Club Foot-, Processed Beats- ja L.S.F -hienouksien muodossa ennenkuulumattoman komealta, tarjoaa se levyllisen taidokkaasti kirjoitettuja kappaleita, joista jokainen onnistuu vuorollaan kuulostamaan siltä levyn parhaimmalta raidalta.
Monimuotoisen, mutta silti hirmuisen kasabiamaiselta kuulostavan biisiarsenaalin seasta ei löydy yhtään täytebiisiltä tuntuvaa turhaketta.
Monimuotoisen, mutta silti hirmuisen kasabiamaiselta kuulostavan biisiarsenaalin seasta ei löydy yhtään täytebiisiltä tuntuvaa turhaketta.
Hämyisen indieklubin kaipuu = I Hear Voices
En siis vielä viikkojenkaan voimasoiton jälkeen ole onnistunut löytämään levyltä yhtäkään heikkoa lenkkiä. Sen sijaan olen onnistunut löytämään yksitoista hyvää syytä pitää Sergio Pizzornoa tämän hetken mielenkiintoisimpana biisikirjoittajana. Turhasta kikkailusta riisutut, mutta silti dynaamisuudellaan vaikutuksen tekevät lyriikat yhdistettyna Tom Meighanin itsevarmaa tarmokkuutta huokuvaan laulutyyliin ja mieleenpainuvia melodioita toisinaan säestäviin Pizzornon lauluosuuksiin tekevät jokaisesta kappaleesta omalla tavallaan kiehtovan.
Velociraptor!-napakympin myötä Kasabianista on tullut minulle tämän hetken se yhtye. Yhtye, jonka vetovoima on ihan pakko matkata kokemaan livenä. Yhtye, jolla on karismaa, kappaleita ja keulahahmoa täyttämään Oasiksen kokoinen aukko. Minun korviini Kasabian kuulostaa erityiseltä ja omanlaiseltaan, paremmalta kuin mikään muu hetkeen.
lädimäinen itsevarmuus plus kaunis, mielenepainuva melodia = Man Of Simple Pleasures
Debyytin hienous ja viimeisimmän julkaisun ylivertaisuus eivät tarkoita sitä, etteikö leicesteriläsiyhtye olisi viimeisen seitsemän vuoden aikana onnistunut kohtuullisen komeasti kahdella muullakin albumillaan. Vaikka kakkoslevy Empire ei esikoisen tavalla vakuuttanutkaan, oli pari vuotta sitten ilmestynyt West Ryder Pauper Lunatic Asylum sitten taas lähellä täysosumaa. Voi pojat, taidan elää elämäni toista Kasabian-huumaa.
Sen lisäksi, että yhtye saa minut ylisanailemaan, saa se minut näköjään kirjoittamaan käsittämättömän kryptisiä, kappaleen mittaisia virkkeitä. Huh. Jotta tämä kielikiemuroiden välistä luettava hehkutus saisi vähän uskottavuutta ympärilleen, liitin tekstin lomaan ne omat suursuosikit, kappaleet, joita ilman yhtäkään hämyiselle klubille pystytettyä indieiltamaa ei tulisi järjestää.
Huh, ne on sitten saaneet sutkin... Itse löydän jotenkin liikaa ammottavia aukkoja Kasabianin uskottavuudesta, jonka vuoksi en voi ottaa bändiä kuin oikeastaan huumoritasolla. "Velociraptor! He gonna find ya! He gonna kill ya! He gonna eat ya!" Ihan oikeasti? Mutta joo, nämä ovat niitä makuasioita, joista ei voi sillä tavalla lopputuloksellisesti kiistellä. ;-)
VastaaPoistaOooh! No todellakin ovat saaneet! Olen kyllä ihan myyty :D
VastaaPoistaToisen rakkausbändi, toisen inhokki, näinhän se joskus menee. Nooo, okei, tuossa Velociraptor!isa on jotain herkästi ärsyttävää lastenlaulumaisuutta lyriikoineen kaikkineen, mutta silti minusta ihan huippu lällätys ;)
Oma suosikki lyriikoista on varmaan "Hit me! Harder! I’m getting re-wired", "Even! Faster! Than before", vedän nuo huutomerkatut kohdat aina nyrkki pystyssä!!!