Pari uudenkarheaa tuttavuutta:
Graham Coxonin tämän kuun alussa ilmestynyt A+E on järkestyksessään miehen kahdeksas soololevy. Harmillisesti Coxon ei ole tällä levyllä ihan sitä, mitä toivoisin: raitapaidassa ja nörttilaseissa vaikeroiva poppari. Ymmärrän toki, ettei artistista ole kovin palkitsevaa tehdä Happines In Magazines -ihanuutta kerta toisensa perään (ja pitää aina niitä laseja), mutta kyllä pieni ikävä kyseisen levyn aiheuttamaa pophuumaa kohtaan iskee.
Mutta on levy silti ihan Grahamia. Ja koska astetta ärhäkämmän sähköisyyden ja Coxonille ominaisten kitararänkytysten takana vaikuttavat kuitenkin kivat popmelodiat, päätyy levy ihan jees -laariin. Ja vaikka A+E ei minun korviini ihan suloisten Happiness in Magazines ja Love Travels at Illegal Speeds -teosten tasoisesti soikaan, tuntuu levy varsin luontevalta oktetin palaselta. Uskon, että erityisesti miehen varhaistuotannosta ihastuvat saavat tästä hurjasti irti. Tänään Graham kuulostaa tältä, tulevaisuudessa meininki voi olla taas ihan toista.
Coxonista sujuva siirtyminen Paul Welleriin, Coxonin idoliin ja collegaan (lukuisten yhteistöiden lisäksi Coxon vaikuttaa myös Sonik Kicksillä). Sonik Kicks saattaa äkkiseltään kuulostaa sinne tänne poukkoulevalta, keskenään hyvin erilaisten biisien kokoelmalta, jolta ei ensimmäisellä kuuntelukerralla jää lainkaan kappaletason muistikuvia. No, parin viikon jälkeen levy tuntuu jo tutulta, sinkoilu monipuolisuudelta ja useat kappaleet timanteilta (When Your Garden's Overgrown, oih!). Wellerin edellinen, pari vuotta sitten ilmestynyt Wake Up the Nation herätti - ja herättää edelleen - vau-efektejä, Sonik Kicks ei ihan. Mutta melkein.
Haa, uusi ulkoasu. Nythän täällä on asiaan kuuluvasti brittityyliin vasemmanpuoleinen liikenne, kun itse postaukset on vasemmalla ja muu mukava oikealla :-)
VastaaPoistaNoihin levyihin aion vielä tutustua, mutta mitäs perkuletta - Halin The Time, The Hour on ilmestynyt! Veikkaan että fyysisen kappaleen löytäminen voi olla haasteellista näillä leveysasteilla, joten toivottavasti tuo on Spotifyssä. Ihan juuri nyt en uskalla katsoa.
Apua! Anteeksi kovasti viivästyneestä vastakommentista :(
VastaaPoistaHah, itse Britanniassa asuneena (ja ajaneena) voin sanoa, että kyllä sekin ratkaisu toimii! Suurin ongelma ehkä vaihdekepin käyttäminen vasurilla...Mutta sitä ei onneksi täällä tarvitse tehdä! Tänne vasurius (ja punaisuus) päätyivät ihan vaihtelun vuoksi :)
Ja niinhän se The Time The Hour ehti ilmestyä, kuin varkain. Oletko muuten jo kuunnellut? Spotifystä se tosiaan löytyy. Itsellä soi parhaillaan taustalla - ihan kiva. Mutta ei kyllä mikään debyytinkalainen kultakimpale. Yyyyh.
Jep, tähän mennessä olen uskaltanut etsiä Hal-uutuutta Spotifystä ja jopa kuunnella sitä. Ihan kiva meikästäkin, pitää kuunnella vielä lisää. Tässä tais nyt silti käydä niin, että odotus oli parempaa kuin sen päättyminen. Ja siihen odotukseenkin ehti tulla hieman sarkastisia sävyjä vuosien mittaan. Hienoa että tyypit sai lopulta writer's blockin selätettyä, tai mitkä syyt julkaisun viivästymiseen vaikuttikaan, ja jospa jatkossa biisihanat olisi paremmin auki - mikäli bändi ylipäätään jatkaa vielä.
VastaaPoistaItse en ole ajanut Britanniassa enkä jotenkin ole edes ajatellut, että vaihdekeppiä pitää siellä käyttää vasurilla! Varmaan siihenkin tottuu :-)
Jep, isoimmat kiksit tuli kyllä lapsenomaisen jännityksen pauloissa vietetystä odottelusta. Mutta ehkä tämä on vasta alkua uudelle uralle, toivotaan, että tekemisen into pysyy vireillä.
PoistaHarmillista, mutta levy tuntuu jokaisella kuuntelukerralla aina vähän suuremmalta pettymykseltä. Sitä tuli odottaneeksi niin suuria.