Uusi blogi: She's not anyone

I'mhappytobeheretonight-blogi on tullut tiensä päähän syksyllä 2012.

Tervetuloa uuteen blogiini! She's not anyone

23.3. Lager Supernova @ Black Door

Koska lupasin ilmoitella mikäli jotain tällaista tulee taas:

Eli ensi lauantaina (23.3) taas Lager Supernova -dj-sessio Iso-Roban Black Doorissa. Käytännössä siis soittelemme taustamusiikkia "60-luvulta nykypäivään. Swinging Londonista Madchesteriin ja Cool Britanniaan. D'you know what I mean?" Juu, ei mitään yllättävää. Tervetuloa!

Ja tapahtuma Facebookissa.

Lager Supernova @ Black Door

Blogi sammui, poppi se vain soi.

Kiinnostaako liveverisio I'mhappytobeheretonightista? Olen huomenna perjantaina vastuussa Helsingin Iso-Roban mainion Black Doorin lagerinkatkuisesta taustamusiikista yhdessä hengenheimolaiseni kanssa. Koska myös täällä blogissa vieraili aikoinaan näitä hengenheimolaisia, tuntui hyvältä ajatukselta informoida aluevaltauksesta täälläkin. 

Illan "klubin" nimi Lager Supernova kertonee tarjonnasta kaiken. Tervetuloa!

Facebook-event.

I'm happy to be here tonight

On tullut I'm happy to be here tonight -blogin viimeisen blogimerkinnän aika. Ja tietystikin ainut tapa toteuttaa se on kiittää ja kumartaa. Kiitos teille. Sillä, että olette lukeneet, lueskelleet, selailleet, tykkäilleet ja kommentoineet, on ollut suuri merkitys. Ja kiitos Idlewildille, joka antoi blogille nimen. Ja niin paljon, paljon muutakin. 

Viimeisen kerran siis: Roddy laulaa juuri minulle.

I'm happy to be here tonight, olkaa tekin. Joka paikassa, tänä iltana ja muulloinkin. Stay young.

Tänään: Rockin klassikkolevyt: Primal Scream/Screamadelica @ YLE Teema

Melkein tasan vuosi sitten Primal Screamin Screamadelica-albumia fiilisteltiin Helsingin Circuksessa, tänään samaisen mestariteoksen juonenkäänteillä tunnelmoidaan YLE Teemalla klassikkolevylle omistetussa ohjelmassa. Hatara muistikuvani väittää, että ohjelma on uusinta viime vuodelta (joka olis siis levyn juhlavuosi), mutta itse en sitä ole vielä nähnyt.

Kuten yleläisetkin ohjelman esittelyssä vihjailevat, niin juonenkäänteitähän tuosta musiikkiteoksesta ei puutu. 

Useasti palkittua Screamadelicaa pidetään yhtenä 1990-luvun parhaista rock-levyistä. Läpimurtoalbumillaan yhtye esitteli uutta tyyliään: indie-rock oli vaihtunut muun muassa rockia, soulia ja acid housea sekoittavaksi omintakeiseksi mutta ajan trendien mukaiseksi tyyliksi, sillä konemusiikki oli kovassa nousussa 90-luvun alussa. Uutta ja vanhaa yhdistävältä albumilta ei mielikuvitusta puuttunut.

Vuoden takaisiin muistoihin kuuluu myös sekä itse rockjumala Bobby Gillespien että yhtyeen nykykokoonpanossa vaikuttavan klasikkobasisti Manin kanssa Loosen hämärässä vaihdetut ja ihailua tihkuvat kädenpuristukset. Ai että, mikä legendojen ilta!  Tänään vähän lisää siis. YLE Teema, klo 21 - 22.

Jotain uutta: The Quangos

Uusin bändituttavuuteni, manchesteriläinen The Quangos maistunee sinullekin, mikäli yhtään innostut The Coralista, Castista, The Beesistä tai ehkä jopa The Kooksista, etkä näin siis ainakaan kovasti vierasta sanaa 'retro'. Yhtyeen oma vaikutelistalta löytyy The Beach Boysin lisäksi joukko klassisia soul-nimiä. Itse pidän erityisesti laulajan tummasta ja syvän rouheasta äänestä, jossa on kyllä soulsävyjen lisäksi myös jotain samaa The Coralin James Skellyn laulannan kanssa. Laulajan äänen särmikkyys (ja Lee Mavers -tukka) yhdistettynä kuuskytlukulaiseen tunnelmaan saa ainakin minut innostumaan.

Yhtye julkaisi keväällä EP:n, joka kantaa nimeä Spring Sessions. Nyt nuorukaiset nauttivat Fred Perry -merkin suojeluksesta sekä huhun mukaan myös Shaun Ryderin, Bezin ja Miles Kanen kehuista. 

Olisin halunnut soittaa täällä suosikkini, somasti soulahtavan You Need To Settle Downin, mutta siitä ei löytynyt passelia pätkää liitettäväksi. Tässä kuitenkin pari kivaa muuta. Lisää yhtyeen Facebook-sivulla.

Syksy, syksy, tule jo! Eli The Rifles ja Merc

Brittiläisen Merc-vaatemerkin malliston esittelyvideo yhdistettynä The Riflesin mainioon musiikkiin. Kuulostaako tutulta? Niin, yhteistyöhän on toisintoa viime keväältä, kun perinteinen modmerkki esitteli silloisen mallistonsa brittirokkareiden debyyttilevyltä löytyvän Romeo & Julie kappaleen tahtiin. Nyt kuitenkin tarjolla vähän lämpöisempää vaatetusta ja uudempaa The Riflesiä. Vaatekaunokaisia säestävä Tangled Up In Love on yhtyeen viimeisimmän albumin helmi ja mitä mainioin valinta tämän videoherkun täydellistäjäksi. Ihanaa on. Katso ja inspiroidu!

Vieraskirjoittajalta: Time is his everything

Kesän uuvuttama bloggari päätti estää blogin kuoleman haamukirjoittajan avustuksella. Onneksi vieraskirjoituksen takaa löytyy kuitenkin henkilö, joka tunnustaa samaa popuskontoa bloggarin kanssa. Ja hei, te lukijoista parhaat, kommentoida saa tuttuun tapaan! Pidemmittä puheitta, päästetään Hulmerist-nimellä esiintyvä mysteerikirjoittaja ääneen!

Time is his everything

Tour de Francen tärkeä aika-ajoetappi on alkamassa kahden tunnin päästä. Garmin-Slipstreamin lontoolaispyöräilijä käy vielä Twitterissä. Kirjoittaa sinne "Time is my everything".

Ian Brownin biisi! Sattumaa? Ei.

Eikä sekään ole sattumaa, että tämän kesän Le Tourissa on pyöräilijä Bradley Wigginsin brittikannattajien Union Jackin "Wiggo"-tekstin o-kirjaimena klassinen target-merkki.

Lontoossa kasvanut, mutta sittemmin myös Manchesterissä asunut Wiggins, 32, on mod.

Tie on klassinen. Nuorena hän seurasi uteliaana jalkapallokatsomoiden tennarikulttuuria. Sitten tuli Oasis. Ja Paul Wellerin 90-luvun puolivälin kova soolotuotanto. Uusien bändien kautta löytyi vanhempaa musiikkia. The Stone Roses, 60-luvun bändit, soul. Ja löytyi Wigginsin kohdalla muutakin. Kokonainen alakulttuuri. Vaatteet, hiustyylit, kitaransoitto.

Sittemmin Wiggins on puhunut haastatteluissa paljon musiikista, esiintynyt The ModCast-podcastissa, suunnitellut oman Northern Soul -henkisen pyöräilypaidan (Wiggins Casino!), teetettänyt mod-vaikutteisen satulan pyöräänsä ja antanut nimensä Fred Perryn pyöräilyvaikutteiselle paitamallistolle.

Mutta pyöräilyllä ja mod-kulttuurilla ei Wigginsin tapauksessa ole varsinaista yhteyttä, vaikka maantiepyöräilyä onkin esteettisyytensä, etenkin vanhojen pyöräilypaitojen, kautta pidetty mod-urheilulajina. Pyöräily on pikemminkin tullut hänen ammattilaispyöräilijäisältään, vaikka Wiggins kasvoikin lopulta vain äitinsä kanssa.

Wiggins voitti uransa alkupuolella kolme olympiakultaa ratapyöräilyssä, viimeksi Pekingissä 2008. Sen jälkeen hän on satsannut maantiepyöräilyyn. Nyt hän on rikkaimman pyöräilytallin Team Skyn ykkösajaja. Sunnuntaina (22.7) hän todennäköisesti ajaa Pariisiin legendaarisen Tour de Francen ensimmäisenä brittivoittajana.

Silloin kypärän alla ei tosin enää ole Paul Wellerin inspiroimaa hiustyyliä, vaan lyhyempi mod-tukka. Se oli Team Skyn käsky. Pidemmät hiukset olisivat liian painavat ja vähän hengittävät pitkien etappiajojen vuoristo-osuuksilla.

/Hulmerist

Fred Perry X Bradley Wiggins, kuva Fred Perry via modculture.com

Blur vuonna 2012 ja yksi itkevä bloggari

Nonni, tässä se nyt on, Blur, kesä 2012 ja uusi, eilen virallisen ensi-iltansa saanut kappale. Ja täällä lisäksi yksi kylmien väreiden sulostuttamaa onnenitkua itkevä bloggari. 

Lontoon olympialaisten päätöskonsertin esitystä silmällä pitäen tehdyssä Under The Westway -kappaleessa on paljon samaa ihanuutta kuin yhtyeen brittipopin kulta-ajan tunnarissa, For Tomorrow -klassikossa. Siis paljon tunnetta siitä, että ihan sama, mitä on ollut tai mitä on tuleva, juuri nyt on hyvä ja oikein.

Damon ja piano, Dave ja pikee, Grahamin taustalaulu, Alex ja hurmurihiukset. Niin onnellista, tuttua, turvallista ja niin oikein.

Eipä sitä ihminen onneen paljoa tarvitse, yhden pienen Blur-hetken vain.

This Is England @ TV2

Kesälomalainen täällä, hei! Mukanansa muistutus TV2:n This Is England -kesästä, ihan viime minuuteilla itse asiassa. Kakkonen kun näyttää ihan just kohta ensimmäisen osan This Is England -elokuvan (jonka Yle esitti jälleen viikko sitten) jatkosarjasta, This Is England '86. Heinäkuu on siis omistettu neliosaiselle '86 -sarjalle, elokuussa saadaan seurata brittinuorten elämää vielä pari vuotta myöhemmin, kun samainen kanava näyttää myös This Is England '88 -sarjan. Suosittelen, enkä ainoastaan komistus Gilgunin vuoksi. Hyvä Yle!

Kuva Ylen sivuilta

This Is England TV2 maanantaisin 25.6. - 23.7.2012 klo 22.05 ja 13.8. - 27.8. klo 22.35.

The View ja uusi How Long -single

Vau, skotlantilainen The View julkaisee heinäkuussa neljännen levynsä! Ensimmäinen singlejulkaisu tältä indiesöpöläisten Cheeky For A Reason -nimeä kantavalta albumilta on How Long, jossa ainakin minusta on ainesta kesän tunnariksi.

Mikään jännittävä seikkailu kyseinen kappale ei ole, vaan ihan vain sellainen tiukasti indiemitoissa pysyvä, tasaisen varmasti ja tutustikin eteenpäin kulkeva rykäisy. Mutta yhtyeelle ominaisesti kiva sellainen. Mitä tuumaavat lukijat? Ainakin yhtyeen edellistä Bread and Circuses -albumia on ihasteltu blogissa yhteistuumin.

Kuvia, kuvia, lisää kuvia!: Saturday's Kids

En koe tarpeelliseksi hankkia itselleni jokaista mielenkiintoista vastaan tulevaa kirjaa, mutta Darren Russellin vastikään ilmestynyt Saturdays's Kids -valokuvakirja vaikuttaa juuri sellaiselta, joka olisi mukava omistaa. Kirja kun kertoo Russellin räpsimin aikalaiskuvin sen, mistä 70 - 80-luvun vaihteen mod revivalista oli kyse. Tyyliä, asennetta ja nuoruuden viattomuutta lupaillaan ainakin. Koska rakastan inspiroivia kuvia, uskallan veikata, että kirjaa kyllä tulisi ihailtua hintansa edestä.

Ja nyt on tietenkin pakko kuulla tämä:

Tulossa: Volter - No Return

Kiinnostukseni tamperelaista Volteria kohtaan heräsi ennen kuin ehdin kuulla yhtäkään yhtyeen kappaletta. Toisin sanoen heti, kun olin nähnyt yhtyeen toisen osapuolen omasanaisen näkemyksen yhtyeen tekemisistä:

Omista mieltymyksistäni ja historiastani johtuen brittivaikutteita musiikissamme on äärimmäisen paljon, erityisesti The Bees, The Coral, The Zutons, Last Shadow Puppets ja muut Miles Kanen tekemiset, puhumattakaan kaikki ne hienot 60-luvun brittibändit. Kaikki toivottavasti kuuluvat jollain tavalla lauluissamme. 

Itselleni ilmeisesti jo vuosia kasassa ollut Volter on aivan uusi nimi. Toisaalta, ihmekös tuo, sillä yhtye on vasta julkaisemassa debyyttikokopitkäänsä. Elokuun 22. päivä ilmestyvän No Return -albumin ensimmäinen single on tämä Ghost Town. 

Vaikka tanssilavatunnelmasta muistutteleva rautalankakitara aluksi pikkuisen hämmentääkin, huomaan silti nopeasti tykkääväni kappaleesta, kuuluhan sen ytimessä taidokkaasti toteutettu, kauniin haikea nostalgia. Lisäksi kappaleen melodia on kiva ja mieleenpainuva. Musiikkihistorian erilaisten perinteiden kuuluminen ei tee kappaleesta lainkaan tylsää, vaan nimenomaan kiinnostavan, jännittävän ja jopa ajankohtaisen. Onhan pop- ja rock-klassikoita arvostava musiikin tekeminen ollut taas kovastikin esillä viime aikoina.

Koska selvästikin tykkään Volterin omaperäiseltä kuulostavasta jutusta sekä ajatuksesta musiikkinsa takana, en voi olla innostumatta yhtyeen tekemisistä. Kun tiedän, että yhtyeellä on jo jonkin verran kokemusta ja tekemisistään silmissäni oikeanlainen visio, uskallan toivoa levystä vähintäänkin kiinnostavaa. 

(Tyyli)-idoleita: Liam Fray

Juu, kyllä, kaikki tyyli-ihastukseni ovat poikia - ja artisteja. The Courteeners -nokkamies Liam Fray pitänee yhdessä etunimikaimansa kanssa hallussaan tietokoneeni kuvahakukuninkuutta. Mies on niin komea, että heikottaa ja niin tyylikäs, että oma tyttöys pistää harmittamaan. Siellä se tyylikkyys majailee, Manchesterissa. Ja hiuksissa.

Kuva

Perjantai-biisi: James - Sit Down

Jos minun nyt nopeasti pitäisi antaa jokin elämänohje, olisi se varmastikin "Kuuntele Jamesia". Ja hei, tee se jo tänään, nyt just! Tästä yhtyeen lippulaivakappaleesta ja Rough Trade -klassikosta on hyvä aloittaa.

Ja hei, I'mhappytobeheretonight löytyy nyt myös Facebookista. Lupaan tiuhaan vaihtuvia kansikuvia. Paras tyyppi, joka tykkää!

Kyllä popparikin saa laulaa autoista!

Ei ole lontoolainen The Bluetones turhaan yksi suosikkiyhtyeistäni, osaahan se tehdä niinkin epähehkeästä asiasta kuin autosta näinkin hehkeän kappaleen. Vaviskaa räppärit ja muut bling bling -hirmut! Jos minulla joskus on unelmieni Vespa, laulan sille tätä.

Kappale löytyy vuonna 2000 ilmestyneeltä Science and Nature -albumilta, joka on järjestyksessään yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Kyseessä on todella viehättävä pop-levy, jonka ihastuttavat kappaleet yhdistettynä Mark Morrisin menneisyyttä huokuvaan lauluääneen ja todella rytmikkääseen soitantaan tekevät takuuvarmasti vaikutuksen popjanoiseen kuuntelijaan.

Jotain uutta: Janice Graham Band

Olen jo kertaalleen nostanut manchesteriläisen Janice Graham Bandin esiin yhtenä mielenkiintoisimpana uutena yhtyeenä. Mutta koska yhtye ei vieläkään ole julkaissut debyyttiään, luokittelen sen toistamiseen "Jotain uutta" -otsikon alle sopivaksi. Kimmoke tähän tekstiin syntyi tästä YouTubessa pyörineiden pätkien rinnalle vihdoin ilmestyneestä kokopitkästä videoisesta. 

Tavallaan JGB on aika jännittävä yhtye. Tällaista musiikkia kun ei monikaan uusi yhtye lähde tekemään. Funk-indie-ska-mitälie, eikä The Specials -vaikutteita ole peitelty, korkeintaan pikkuisen modernisoitu.  Jännittävyyttä lisää myös se, että yhtyeen jäsenet ovat vielä totaalisen junioreita.

Aimmin blogin kommenteissa on epäilty yhtyeen kykyä olla uskottava. Niin, en itsekään oikein osaa vielä päättää, tykkäänkö vai enkö. Rakastunut en edelleenkään ole, vaikkakin kiinnostunut kuulemaan, mitä tästä tulee.

Nouseeko lukijoilta peukkuja?

Perjantai-biisi: Lily Allen - Knock 'Em Out

Rrrrrakastan Lily Allenia ja erityisesti tyttöidolini Alright, Still -debyyttiä. Siinäpä vasta levyllinen hyvänmielen musiikkia! Kesäisen viikonlopun seuraksi mainiosti istuvaa albumia edustaa hyvin tämä Mike Skinner -henkinen Knock 'Em Out, soikoon se siis viikonlopun tunnarina. Ihanan voimaannuttavaa! Perjantai, vau!

Jotain uutta: The Broken Vinyl Club

No, ei ihan upo uutta, mutta melkein! Walesiläinen The Broken Vinyl Club nimittäin julkaisi ensialbuminsa jo viime lokakuussa, ja viimeisimmän singlensäkin jo kolmisen kuukautta sitten. Mutta koska itse havahduin yhtyeen hienouteen vasta tovi sitten, esittelen sen uutukaisena. 

Acid Jazz Recordsille levyttävän (yleensä hyvä merkki) yhtyeen touhussa kuuluvat vahvat 60-lukuvaikutteet. Yhtyeen nimi onkin nostettu toistuvasti esiin uusista mod-yhtyeistä puhuttaessa. Vertailukohtaa yhtyeen tekemisiin on haettu ainakin The Beatlesin, The Kinksin ja The La'sin tuotannosta - moderni klassinen brittyhtye siis, ja aina habitusta myöten. Itse puhun mielelläni The Broken Vinyl Clubin kanssa samassa lauseessa kotimaisesta The Casbahista ja tietty ihan vastikäänkin hehkutetusta The Moonsista.

Mainitsemisen arvoista lienee vielä se, että Liam Gallagher ja Alan McGee ovat tunnustautuneet faneiksi.

Niin, Miia ja Liam tykkäävät, tykkäättekös te?

Suosittelen tutustumaan ihan koko levyyn. Jos ostaminen kirpaisee, voi sen tarkastaa Spotifyssa.

Perjantai-biisi: The Farm - All Together Now

Tätä katsellessa ja kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä, miksi tällaista ei tehdä enää. Tai jos joku jossain tekee, niin kertokaahan, hyvät ihmiset!

Perjantai tuntuu taas jotenkin ihan parhaalta: Oulusta etelänlomalle saapunut pikkuveli, The Farmin kokoelmalevy, Menolippu, keikka.