12.2.2011

"Thank Fuck It's Friday"

Hauskaa, miten viikkoon voi saada yhden lisäpäivän ihan vain juhlimalla jo torstaina. Kätevää. Perjantaina oli lauantai-olo, nyt lauantaina tuntuu sunnuntailta. Onnea on se, kun joutuu muistuttamaan itselle, että lauantaissa vasta mennään. Syy viikkorytmin sekoittumiseen löytyy tietystikin Satellite Storiesin Helsingin vierailusta. Huippu keikka, kiitos pojat! Eilen oli siis sen verran hidas päivä, että radikaaleimmat liikeet tuli tehtyä tietokoneen ja television ääressä. Ensimmäistä kertaa uuden elämänvaiheen aloittaneen viikon aikana iloitsin siitä, että olen nyt arvonimeltäni työtön

Mutta tietokoneen äärelläkin voi viihtyä. Itse tunnelmoin eilen vanhoilla TFI Friday -pätkillä. Kyseessähän on suhteellisen legendaarinen viihdeshow, jota esitettiin Britannian Channel 4 -kanavalla perjantain alkuiltoina vuosina 1996 - 2000. Ohjelmaa juonsi ja tuotti myös liki legendaarinen juontaja Chris Evans, joka on isännöinyt lukuisia radion ja TV:n musiikkiohjelmia 1980-luvun lopulta lähtien, kuten vaikka vuosina 1992 - 1994 The Big Breakfast -aamushow'ta. Ohjelma teki perinteistä aamuohjelmaa vähän kepeämmällä otteella:  populaarikultturellisti, vähän quirkystikin. Paula Yatesin sänkyhaastattelut taitavat olla vähintäänkin surullisenkuuluisia.

The Big Breakfast teki Evansista julkkiksen, TFI Friday brittipoppareiden kaltaisen popidolin. Ohjelman livebänditarjonta olikin vahvasti brittipoppainotteista, kun vierailulla kävivät muunmuassa Ocean Colour Scene, Seahorses, Oasis, Shed Seven, The Bluetones, Supergrass, Kula Shaker, Blur... kaikki, jotka olivat tuolloin brittiläisessä musiikkimaailmassa jotain. Tämä Youtubesta löytynyt Damon Albarn -haastattelu ja Blur-live vuodelta 1996 - Stereotypes-singlen julkaisun ajoilta - on kaikessa kummallisuudessaankin aivan loistava ja mahtava muistutus siitä, miksi vannon ikuista rakkautta Damon Albarnille. Ihana! "You look like Graham now....you do look like Graham actually...you do look like Graham...beautiful"


Hauska detalji ohjelman historiassa on Happy Mondays -legendan Shaun Ryderin ensimmäinen vierailu. Miehen spontaanit ja vähän turhan tiheästi puheessa solisevat fuck-sanat johtivat lopulta siihen, että Ryderin live-haastattelut kiellettiin. Tuon jälkeen miehen haastattelut lähetettiinkin sitten nauhoitettuna. No, Ryder päästettiin kuitenkin livenä lavalle laulamaan Stars In Their Eyes -osioon, jossa Johnny Rottenia jäljittelevä Ryder esittää Sex Pistolsin Pretty  Vacant -kappaleen - ahkerasti fuckitellen. Tämän jälkeen Ryder päätyikin sitten Channel 4:n mustalle listalle: mies on ainoa lafkan ohjekirjassa nimeltä mainittu henkilö, jonka minkäänlainen live-esiintyminen  kanavan lähettämissä ohjelmissa on kielletty. Hah! Ohjelman virallinen nimi "Thank Four It's Friday" notkistui katukielessä pian alkamisensa jälkeen muotoon "Thank Fuck It's Friday".

TFI Friday, monen muun populaarikulttuuria rummuttaneen show'n ohella, on yksi esimerkki siitä, kuinka britanniassa populaarikulttuuri on aika eri arvossa kuin vaikka täällä Suomessa. Tällainen popkulttuurin tuominen koko kansan ulottuville on varmasti yksi olennainen syy siihen, miksi brittiläinen poppi oli 90-luvulla niin kovassa nosteessa, suorastaan sitä kaikista cooleinta. Tuota pop-huumaa olisin niin mieluusti elänyt ihan autenttisestikin. Mutta onneksi Internet on aikamoinen aarreaitta niille, jotka haluavat nostalgioida. 

9 kommenttia:

  1. Brittien omien ysäriohjelmien autenttinen kokeminen on mullakin sattuneesta syystä vähäistä. Tuli kuitenkin tosta mieleen, että Euroopan MTV oli tuolloin vielä varsin brittihenkinen ja ennen kaikkea oikeasti hyvä. Suosikkini oli varmaankin Ray Cokesin, tuon aikamme renessanssineron, vetämä Most Wanted. Ohjelmassa vierailivat niin ikään kaikki parhaat musikantit:

    http://www.youtube.com/watch?v=FtfMz1x044I
    http://www.youtube.com/watch?v=79I6Bve9Vxs

    VastaaPoista
  2. Awww! Mahtavia pätkiä! Tuo Ray Cokes hoitaa kyllä hommansa hienosti, heh, ja koko ohjelma on ihan helmi. Renessanssinero :D Tällaista kun olis saanut nähdä nuorena, oi!

    Heh, noihin pätkiin kiteytyy aika hyvin se, mitä brittipopin on sanottu olevan: Union Jacks, arrogance, fake accents and great tunes. Olen nyt pari päivää pyörittänyt vain tuota Oasis-pätkää, tuo Whatever on vain aivan loistavasti vedetty. Liam on niin...noh, lytyssä ja silti ääni kulkee kirkkaammin kuin koskaan, haha!

    Kannattaa etsiä myös The White Room -pätkiä. Sekin oli suhteellisen suosittu liveshow, juuri myös Channel 4lla. Kivoja taltiointeja, vaikka ei varmaan mitään niin legendaarista kuin Most Wanted tai TFI.

    Oi, kiitti näistä :)

    VastaaPoista
  3. Aaah, tämä! Alex on niin viileä tuon ciggynsä kanssa. Hirveä tempo ja vähän rauhaton meno, yhtye oli tuossa vaiheessa varmaan aika kypsä itsekin tuohon nan na na na naa naan.

    http://www.youtube.com/watch?v=JfYnTwAwmwM

    VastaaPoista
  4. Ray Cokes pätkät ovat mahtavia.
    Oasiksen Live Forever ja Whatever ovat suosikkejani olleet iät ja ajat.

    VastaaPoista
  5. Itse en ollut noita pätkiä nähnytkään aiemmin, ihan ehdottomia suosikkeja kyllä nyt! Ja Ray Cokes on huippu!

    VastaaPoista
  6. Channel 4's Compliance Manual: "Please note that the Channel 4 Board has undertaken to the ITC that Shaun Ryder will not appear live on Channel 4"

    Sanosisin, että toi on yks herran kunnioitettavimmista saavutuksista.

    VastaaPoista
  7. Hih, tuo on kyllä aika kunnioitettavaa! Kiitos muuten tästä pätkästä, en ole koskaan tuota sanasta sanaan missään nähnytkään :)

    VastaaPoista
  8. Joo, jos olisin Shaun niin kehystäisin ton seinälleni. Mut toisaalta, jos olisin Shaun niin olisin myös ihavvitun sekaisin.

    Hyvä blogi, btw!

    VastaaPoista
  9. Hih :)

    Joo, kyllä tuollainen kunnianosoitus päätyisi täälläkin kehyksiin ja seinälle. Todennäköisesti en malttaisi olla mainitsematta huomionosoitusta myöskään CV:ssä ;)

    Kiittiläinen, kiva että tykkäät blogista :D

    VastaaPoista