Olen ollut ainakin siinä mielessä varsin onnekas ihminen, että olen saanut pitää rakkaimmat turvallisesti lähellä, suuria menetyksiä kokematta. En osaa elää elämää, jossa jotakuta tärkeää ei enää yhtäkkiä olekaan. Näköjään homma menee kuitenkin niin, että ne paskimmatkin taidot on opittava kantapään kautta.
En olisi ikinä uskonut ajattelevani ja tuntevani, että musiikki ei riitä. Ei auta eikä vahvista. Nyt tiedän: maailmassa ei ole yhtäkään elämää suurempaa laulua. Juuri nyt yhdestäkään laulusta ei nimittäin ole oikein mihinkään. Yksikään ei selätä menetetyn elämän tuomaa surua. Tai sitten vain on liikaa niitä, joita kuunneltiin yhdessä.
En olisi ikinä uskonut ajattelevani ja tuntevani, että musiikki ei riitä. Ei auta eikä vahvista. Nyt tiedän: maailmassa ei ole yhtäkään elämää suurempaa laulua. Juuri nyt yhdestäkään laulusta ei nimittäin ole oikein mihinkään. Yksikään ei selätä menetetyn elämän tuomaa surua. Tai sitten vain on liikaa niitä, joita kuunneltiin yhdessä.
Tajuaa, ei tajua ja sitten tajuaa, että ei ole lainkaan yllättynyt. Ja sitten ymmärtää, että tällaisten asioiden jos joidenkin kuuluisi yllättää. Voi hyvät ihmiset, auttakaa toisianne ja tehkää se ihan mitä vain sinun takia ennen kuin on liian myöhäistä. Tunne siitä, että on hoitanut asiat huonosti, ollut maailman paskin ystävä, tuntuu helvetilliseltä kantaa. Varsinkin kun samalla on niin kova ikävä.
Voi Anna, etpä olisi vielä lähtenyt.
Ei tämäkään suuriin pysty, mutta kaunis se on silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti