Tämän viikonlopun suosikkilevy löytyi stereoihin täältä. Frankie & The Heartstringsin helmikuussa ilmestynyt esikoispitkäsoitto Hunger on soinut nyt vuorokauden verran ja soi varmasti vielä toisen mokoman. lazysod.com-blogista saamani ensituntuntuma soi korvissani kypsempänä versiona The Futureheadsista, mutta myös sillä samalla tavalla kiinnostavana kuin blogini uusi ikuisuusaihe The Heartbreaks.
Koska en tunnetustikaan pysty mihinkään kovin analyyttiseen yhtyeiden ja musiikin avaamiseen, jätetään vertailut ja The Drums -viittaukset sikseen. Perustellaan yhtyeen mukavuutta nyt vaikka sillä aina oikeaan osuvalla subjektiivisella tavalla: yhtye kuulostaa kivalta, koska sitä kuunnelleessa minulle tulee juuri sellaisella oikella tavalla pop olo. Näiden muutamien Hunger-tuntien jälkeen en osaa nimetä levyltä nimibiisin lisäksi mitään massasta selkeästi erottuvia yksittäisiä mahtikipaleita. Tykkään I Want You Back -kappaleen torvien tuomasta klassisuudesta ja Ungrateful-kappaleen kasarisoundeista. Mutta ehkä levy on enemmän sellainen fiilistelyn taustalle soimaan jäävä tasaisen ok kokonaisuus, jonka on kiva antaa pyöriskellä viikonlopun touhuilun soundtrackina.
lazysod.com-blogista vielä sananen. Tuon yhden suosikkiblogini kirjoittajasta on tullut - miekkosen siitä itse tietämättä - yksi poppikouluni olennaisimmista opettajista. Njoo. Vieraile viimeisimmällä oppitunnilla täällä.
Odotin ilmeisesti hiukan liikaa yhtyeeltä, sillä petyin vähän kyseiseen levyyn. Onneksi löysin mielestäni ainakin jonkin verran paremman vaihtoehdon, The Crookes -yhtyeen debyytin. Eipä tuokaan mitään varsinaisesti uutta tarjoa ja ilmeisine smithsmäisyyksineen voi aluksi ärsyttääkin, mutta ihan sujuvasti tuota kuuntelee.
VastaaPoistaOih ihanaa, kiitos vinkistä! Tuo poppoo onkin itselleni uusi. Päätyi heti soimaan, tykkään kovasti :D Myös The Crookes muistuttaa äkkiseltään The Heartbreaksia ja vielä enemmän kuin Frankiesit. Ja The Heartbreaksin yhteydessähän aina mainitaan myös ne smithsmäisyydet :) Itse en onneksi osaa noista piirteistä kovin ärsyyntyä.
VastaaPoistaTuo Frankie & The Heartstringsin debyytti on minusta kiva, mutta ymmärrän kyllä, että ei välttämättä erityisesti säväytä, varsinkaan jos on ollut kovia odotuksia. Onhan se tavallaan aika yllätyksetön ja tasapaksu, niin kuin kirjoitinkin. Mutta minusta oikein onnistunut, astetta parempi kuin perus- ja debyyttinä mielenkiintoinen.
Hahaa, nyt mulla on kovat odotukset tuota Chasing After Ghostsia kohtaan ;)
*blush*
VastaaPoistaMukavaa, että digailet :)
Seuraan aktiivisesti myös sinun blogiasi, joka on yksi sfäärini kiinnostavimpia. Varsinkin brittihehkuttelut osuu aika usein.
:D Tämähän on kiva kuulla! Ja toki tykkään, olet tietämyksinesi ja mieltymyksinesi ihan selkeästi idolini ;)
VastaaPoistaJuuri tällä hetkellä brittivaihtoehdoista voisi ehkä myös nostaa esille The View'n uuden levyn, ainakin mikäli yhtyeestä on aiemmin tykännyt. Taatun iloluontoista ja melodista jälleen.
VastaaPoistaVoi kyllä The View uppoaa täällä! Uusin levy on kyllä jäänyt häpeällisesti vielä kuulematta, mutta tämä kyllä kannustaa nyt siirtymän tuonkin levyn pariin. Kiitos suosituksesta, taatun iloluontonen ja melodinen kuulostaa juuri parhaalta :)
VastaaPoistaOn muuten kertsit ja muutkin ainekset kohdallaan tuossa The View'n uusimmassa. Omiin korviini bändin paras albumimittainen, helposti. Harmi vaan yhtyeen menestystavoittelun kannalta, että tuosta ei irtoa ihan yhtä kovia yksittäisiä kappaleita kuin debyytin sinkut olivat. Silti, ai että kun lähtee kivasti esim. Tragic Magic.
VastaaPoistaLevy on kyllä huippu! Vaikka yksittäisiä hittibiisejä ei irtoaiskaan, on biisimateriaali sentään tasaisen hyvää :) Oikeastaan juuri Tragic Magic minusta eniten sellainen potentiaalinen hittibiisi. Ja hauskaa, että singlebiisit eivät minusta ainakaan olen levyn parhaimmistoa. Tragic Magic on kyllä taianomaisen näppärä. Toinen oma suosikki on jännä, kovasti Hard-Fi-henkinen Friend. Tykkään myös hirmuisesti Blondiesta.
VastaaPoistaMutta joo, hienosti lähtevät biisit. Varmasti tulee olemaan minun kohdallanin yksi tämän vuoden kuunnelluimmista levyistä. Mukavan harmiton ja hyväntuulinen ja siksi niin helposti kuunteluun unohtuva :)
Kyllä, enpä tunnu juuri kyllästyvän levyyn, vaikka melkoisella intensiteetillä soi edelleen. Girl mainittakoon myös suosikkibiisien osalta. Kevään julkaisuista kannattanee huomioida niin ikään ainakin The Pigeon Detectives, Noah and the Whale ja Young Knives, jälleen ehkä sillä varauksella, että aiemmatkin tuotokset on todettu kuuntelukelpoisiksi.
VastaaPoistaVitsi, tykkään ihan hurjasti The Pigeon Detectivesin debyytistä. Levy on soinut vielä ihan viime aikoinakin ilmestymiaikojensa intensiteetillä. Hurjan hyvä, yksi oman hyllyni rokkiklassikkoista! Vaikka Emergency ei debyytin tavoin kolahtanutkaan, uusin kiinnostaa kyllä taas. Young Knives on mennyt kyllä ohi, täytyy perehtyä! Noah and the Whale on itselleni sellainen takuuhyvän maineessa paistatteleva yhtye, joka tuntuu toimivan aina. Ja kyllä L.I.F.E.G.O.E.S.O.N. on yksi viime aikojen kivoimmista kipaleista. Vaikka ei mikään maailmoja mullistava olekaan, toimii kuitenkin :)
VastaaPoistaPuluetsivien uusimmalta ei varmasti pysty lohkomaan yhtä tarttuvia hittejä kuin ne debyytin riehakkaimmat palat, mutta selvä parannus tämä on albumina verrattuna tosiaan vaisuhkoon Emergencyyn. Kannattaa ilman muuta kuunnella. Noah'n levy on myös kokonaisuutena hyvä suoritus ja kivan pirteä tunnelmaltaan. Young Knivesin uusimmalta voisi heittää täkyksi vaikkapa kappaleen Go to Ground, jota ei olisi vaikea kuvitella Blurin biisiksi circa 1997.
VastaaPoista"Young Knivesin uusimmalta voisi heittää täkyksi vaikkapa kappaleen Go to Ground, jota ei olisi vaikea kuvitella Blurin biisiksi circa 1997." Kuulostaa lupaavalta, kiitos vinkistä :D
VastaaPoistaWait for Me on minusta sen verran erityisen onnistunut debyytti, että kakkoslevy on melkein väistämättä jonkin asteen pettymys. Emergencyn vaisuuden voi siis ehkä antaa anteeksi ;) Mutta iloitsen kyllä yhtyeen reipastumisesta. Debyytti kun osoitti, että yhtyeestä on vaikka mihin. Hillittömän mainioita biisejä! Ja vaikka Up, Guards And At 'Em! ei ihan Wait For Men tasoinen pläjäys olisikaan, niin kyllä minustakin sellaiselle ihan kivallekin rokkilevylle kannattaa antaa mahdollisuus.
Young Knivesilla on yleisesti ottaen aika omanlaisensa (quirky) soundi, jonka kanssa on vaikeahko päästä nopeasti sinuiksi. Ei ole kaikkien juttu, minkä johdosta yhtyeen suhteellinen tuntemattomuus ei yllätä. Tuo mainitsemani kipale on suoraviivaisuudessaan poikkeus, mutta ihan pakko nostaa esiin, on vaan niin hyvä.
VastaaPoistaNyt kyllä näyttäisi vähän siltä, että Etsivien uusin haastaisi kokonaisuutena debyytin. Debyllä oli minusta aavistuksen liikaa epätasaisuutta mahtavien hittien ja muutamien vähemmän iskevien albumiraitojen välillä, kun taas tämä kolmoslevy vakuuttaa tasaisuudellaan ja tiiviydellään.
Nonni! The Young Knivesia on alettu ottaa haltuun. Tykkään! Hassua, että yhtye on mennyt multa ohi, kun se kuitenkin istuu niin hyvin sille rokkijatkumolle, jota vuosikaudet olen seuraillut.
VastaaPoistaja yhdyn kyllä tuohon Pigeon Detectives -havaintoon uuden levyn tasaisen korkeasta tasosta. Mahtavaa, että yhtye tuntuu vaisun kakkoslevyn jälkeen taas onnistuneen. Uusin tuntuu äkkiseltään vähän enemmän tehdyltä, vähemmän sähläävän energiseltä ja aikuismaisemmalta kuin debyytti. Ei lainkaan huono juttu vältsyyn!