Mercury Prize 2010

Minun piti hehkutella täällä syksyn aikana Barclaycard Mercury Prize a.k.a Mercury Prize -ehdokkaita enemmänkin, mutta homma jäi vähän puolitiehen.  Ehdokkaat vuoden parhaalle  brittiläiselle tai irlantilaiselle levylle jaettavan  palkinnon saajaksi siis julkaistiin heinäkuussa, itse pysti jaettiin eilen illalla. 

Silloin tällöin palkinnon saajan lopullinen valinta on ollut vähintäänkin yllättävä ja herättänyt jälkikäteen sanomista. Vuonna 2005 voittanut Antony and the Johnsons ei kaikkien mielestä täyttänyt brittiläisyyden kriteerejä: brittiläissyntyinen Antony Hegarty nimittäin piti vakituista residenssiään Yhdysvalloissa. Vuosientakaisia ehdokaslistoja selaillessa huomaa nopeasti myös sen, että pitkänlinjan muusikoiden albumeiden sijaan palkinto on myönnetty usein jollekin uudelle ja innovatiiviselle.

Tänä vuonna kenelläkään tuskin on syytä kyseenalaistaa palkinnon oikeaa osoitetta. Vaikka omat henkilökohtaiset suosikkini olivatkin muut aktit, allekirjoitan kyllä raadin valinnan.

Stornoway: Watching Birds

Kesäni sulostuttaja Stornoway julkaisi elokuun päätteeksi debyytiltään kolmannen singlen. Seiskatuumaiseksi ja videokuvitukseen valikoitui yksi Beachcomber's Windowsill -albumin huippukohdista, nimittäin kappale Watching Birds. Kahta edellistä singlebiisiä (Zorbing ja I saw You Blink) astetta vetävämpi  kappale on saanut kyytipojakseen sopivan vetävät visuaalit.  

Kyllä Stornoway on yksi niistä minun tämän hetken ihan ykkösistä. Tämän tahtiin on kyllä pakko vähän askelsarjailla.

Sanna Annukan karkkipäivä

Suomalais-brittiläinen kuvittaja Sanna Annukka tuli ainakin musiikkiyleisölle tutuksi brittiyhtye Keanen toisen albumin, vuoden 2006 Under The Iron Sean ja siitä lohkaistun singlen Is It Any Wonderin kansien kuvittajana. Tarina kertoo, että yhtye oli nähnyt yhden Sanna Annukan varhaisen työn ystävänsä seinällä, ihastunut oitis ja ehdottanut yhteistyötä.

Sittemmin kuvittajan Kalevalaa ja suomalaista kansanperinnettä henkivä kädenjälki on suomalaisten arkiesteetikkojen riemuksi näkynyt Marimekon pesänrakennusrekvisiitassa ja Pauligin vuoden 2009 Juhla Mokka -rasiassa. Ja nyt, nyt Sanna Annukka on mennyt karkkipussiin! Yleensä minun arkeni kaunistuttajaksi riittää ihan vain pussin sisältö, mutta kyllä tällainen ilmestys karkkihyllyssä vetää suun maireaksi. Ihana on.

Kuva: Fazer

Sanna Annukan Fazerille suunnittelemaa pussukkaa löytää kaupoista syyskuusta joulukuuhun. Pussin kuosi koostuu kahdeksasta eri symbolista, joihin inspiraatio on löytynyt kuvittajan omista lapsuusmuistoista ja Marianne-brändiin liittyvistä merkityksistä, kerrotaan Fazerin sivuilla. Enää ei kuulkaas karkkipussit ole vain karkkipusseja, hammastahnatuubit hammastahnatuubeja ja deodoranttipakkaukset deodoranttipakkauksia. Ne ovat kauniita sellaisia, päivittäistavarakaupan vallannutta designia.

Lyhyesti: Shelta

Shelta on vuonna 2007 perustettu yhtye Bexleysta, Kentistä. Tähän mennessä yhtyeen suurin musiikillinen saavutus taitaa olla päätyminen Alan McGeen 10 bands to watch in 2010 -listalle: "I predict Shelta to be the dark-horse band of 2010."

Tällä hetkellä yhtye kiertää Brittejä Proud Maryn, tuon Noel Gallagherin ensimmäisen Sour Mash -lafkan kiinnityksen, lämppärinä. 

Shelta on jälleen yksi niistä kokoonpanoista, jotka mod revival -tunnelmineen ovat omassa elämässäni aina ajankohtaisia ja in. Facebook-profiilissaan nuorukaiset listaavat esikuvikseen sellaiset tapaukset kuin Small Faces, Paul Weller, The Who, Motown, Beatles, Ocean Colour Scene, eli kovasti on vaikutteet taas löydetty asian ytimestä. Sen verran alakulttuuripäissäni olen viime kuukaudet elänyt, että tällainen kyllä kolisee kovaa kuin The Moons ja The Captive Hearts.

Parhaiten yhtyeen edesottamuksia pääsee seuraamaan YouTubessa,  Facebookissa ja MySpacen kautta. Vielä levytyssopimuksettomalta kokoonpanolta ei löydy tänne tarjottavaksi oikein muuta kuin noita livepätkiä. Mutta siis yhdyn kyllä Alan McGeen mielipiteeseen yhtyeen potentiaalisuudesta. Ehdottomasti one to watch. Toivottavasti tästä nyt syntyis jotain suurempaakin.

Suukoista teen tydytydyy, kielitieteen

Kielitiede on opettanut minulle elämästä melkein yhtä paljon kuin kymmenen vuotta osa-aikatyötä osuuskaupan kassalla. Muutamia vuosia jatkuneet opinnot päättynevät vielä tämän vuoden puolella, kunhan vain saan humanistista tiedemaailmaa todennäköisesti suuresti järisyttävän Joojoo keskustelussa -graduni valmiiksi. Joo-o. 

Tulevana fennistiikan ammattilaisena en voi kuin ihailla sitä taitoa, millä Jaana Rinne itämerensuomalaisen kieliperintömme kanssa taiteilee. Ja se joka vielä tämän jälkeen väitää, että suomen kieli ei taivu popmusiikkiin, elää jossain Euroviisu-traumassa. Tämähän on sanataidetta! Kunnioitan.

Kiitos sille, joka on leikannutliimannut tämän pätkän. Heh. Epäsynkkakaan ei haittaa, kun Jiri Nikkinen on niin kuuma. Silleen se toimii. Alkuperäsellä ääniraidalla sama juttu löytyy Elävästä Arkistosta. Super!

Cliftersin on kaikin puolin huippu ja Elekieltä yksi bändin parhaista covereista. Beatles-covereiden lisäksi yhtye on versioinut taidokkaasti ainakin muutamia Rollareiden kappaleita, The Kinksin Set Me Free - ja The Whon I Can't Explain - ja The Kids Are Alright kappaleet. Bändin ja sanoittaja Jaana Rinteen yhteistyö 80-luvun lopulla poiki  joukon huomionarvoista kulttuurihistoriaa. Itse asiassa yhtyeen debyytti Kuningas (1987) ja yksinomaan covereista koostuva läpimurtolevy Sexi On In (1989) kuuluvat mielestäni suomalaisen popin kaanoniin, sen verran hienosti tuo suomen kieli kappaleissa soljuu.

Mä oon Harry Love mut tuu ostamaan, pimee yö iskee silmää ja asiakas vilkuttaa.

Elekielet kohdillaan.

Kiitos äiti, että annoit Radio Suomen soida.

Aamun eka biisi: The Moons - Chinese Whispers

Olennainen osa aamurutiineja on aamun eka biisi yhdistettynä kaurapuuroon ja kupilliseen kahvia. Laiskimpina aamuina puuron valmistaa mikro ja biisivalinnasta vastaa nettiradiot: XFM tai NME. Mutta sitten on niitä aamuja, joiden haluaa olla erityisiä, juuri oikeanlaisia. Silloin puuro keitellään kattilassa - maitoon tietysti - ja päivän eka biisi valitaan ajatuksella. Tänään päivä alkoi juuri oikeanlaisesti juuri oikeanlaisella biisillä. 

Brittiläinen The Moons ei varsinaisesti ihan uusi kokoonpano ole, debyyttilevy Life on Earth ilmestyi jo maaliskuussa. Itse olen tutustunut yhtyeeseen vasta ihan viime aikoina. Onneksi! Sen verran kovasti olen tykästynyt, että levy on pyörinyt viime päivät kuuntelussa tauotta. Suosikkikappale Chinese Whispers on jo saanut nimeään kantavan olotilankin. Tänään aamulla oli tällainen Chinese Whispers -olo. 

Levy on kyllä ystävystymisen arvoinen. Paul Welleriä lainaten: "Great songs". Tarkemmin sanottuna kaksitoista käsittämättömän näppärää, hauskaa ja harmitonta popkappaletta, joista ainakin kolmen kohdalla äitini kysyisi Onko tämä Beatles? Ja äitini on sentään Rockradion sivistämää Beatlesukupolvea. 

Koska olen tyttö, jonka elämässä perinteet saavat näkyä ja kuulua, olen tietysti rakastunut yhtyeen yhteydessä esiin nostettuhin The Who-,  The Jam- ja Small Faces -vaikutteisiin. Ovatpa ainakin löytäneet asian yhtimen. Kyllä jotain vanhaa ja jotain lainattua saa aina olla.

The Moons pääsee 2010 avaruusseikkailullaan ehdottomasti niiden yhtyeiden joukkoon, jotka ovat tekemässä minun vuodestani musiikillista riemujuhlaa. En olisi ikinä uskonut, että maailmalla on tarjota vielä näin paljon juuri minulta kuulostavaa uutta musiikkia. Skeptikko on vaiennut.

MIia suosittelee: Teeman rokkaava syksy

Musiikki on tunteita, makuja, värejä ja sähköä ilmassa. Se on muistoja, hetkessä elämistä, historiaa, tätä päivää ja tulevaisuutta. Musiikki on suomalaisuutta ja koko maailma. Se kuuluu elämään. Se kuuluu kaikille. Musiikki on enemmän. Yle.

Tuollaisen sloganin olisin itsekin pystynyt elämänkokemukseni pohjalta kirjoittamaan. Paitsi että olisin ehkä muuttanut lopun muotoon Musiikki on eniten.

Tuolla myyntilauseella YLE kuitenkin mainostaa televiso- ja radio-ohjelmiensa tarjonnassa vahvasti näkyvää, populaarimusiikkia kunnioittavaa teemavuottaan. Kullan arvoista kulttuurihistoriallista sivistystä tarjoaa esimerkiksi Teema, joka näyttää 6.9 lähtien uusintana Peter von Baghin 1983 toimittaman Lähikuvassa-sarja. Sarjassa pureudutaan henkilökuvien ja muutamien konserttitaltiointien avulla muunmuassa sellaisiin suomalaisen rockmusiikin avainhahmoihin kuin Ismo Alanko, Remu Alltonen, Pelle Miljoona, Badding ja Martti Syrjä. Marraskuussa kanava puolestaan aloittaa uuden, 10-osainen Rock-Suomi-sarjan, joka noh, käy läpi suomalaisen rockin tarinaa. Ohjelmatietojen mukaan sarja on temaattinen tutkimusmatka suomalaisen rockin mentaalihistoriaan. Jee, tällaiselle ohjelmatarjonnalle popparikin hurraa!

Ja tykkää poppari punkistakin.

Tänään Teemalla esitettiin nimittäin ensimmäinen jakso kuusiosaisesta Punklandia-sarjasta, joka luo katsauksen siihen, kuinka punk tuli ja turmeli suomalaisen nuorison, heh. Ensimmäisen jakson perusteella voin sanoa, että äärimmäisen mielenkiintoinen, sivistävä ja hienosti toteutettu pläjäys. Aikalaisääninä 1970-80 -lukujen Punfinlandiaa muistelevat mm. Pelle Miljoona,  punk-rumpalina, apuripunkkarina ja myöhemmin näyttelijänä kunnostautunut Antti Reini sekä filosofi Tuomas Nevanlinna. Hauskoja juttuja hakaneuloista, punk-aatteellisista punkkareista, punk-aattettomista punkkareista, hiukset pystyssä pitävästä sokeriliemestä sekä siitä, miksi niitä rääväsuita ei haluttu Suomeen.

Vaikka omassa arkipäivässäni Idlewildin varhaistuotanto, Conversen The Who -tennarit, brittiläisten punk-klassikoiden satunnainen fiilistely ja joinain aamuina poskilta löytyvä silmämeikki ovatkin punkeinta mihin taivun, uppoavat tällaiset yhteiskunnan, musiikin, ihmismielen ja tunne-elämän suhteita avaavat dokkarit genrerajoja katsomatta.

Syksystä on nyt näköjään tulossa sitten kertauskurssi Tampereen yliopistossa joskus vuonna Lama ja Ratsia käymästäni Länsimaisen populaarimusiikin historia -kurssin kakkososasta Suomalaisen popularimusiikin historia. Tällaisia juttuja kertailee mieluusti, koskaanhan ei voi olla liian populaarikulturelli.

Punklandia Teema to klo 19.15 

Lähikuvassa-sarja Teema ma klo 21.05 

Rock-Suomi Teema  ma klo 21.05 (1.11. alkaen) 
Ja Areenassa.