Koska elämästäni ei luontaisesti löydy paljoakaan rakkautta eikä anarkiaa, täytyy niitä ottaa vastaan silloin, kun tarjotaan. Koska joudun mitoittamaan huvin ja urheilun vuoksi toteutetut elämänilot nykyään taloudellisen epävakauden luomien raamien sisään, typistyy tämänvuotinen Rakkautta & Anarkiaa -festivaali minun osaltani kahden elokuvan tarjoamaksi eskapismihetkiseksi.
Céline Danhierin dokumentti Blank City on Kalle Kinnusen kirjoittaman R & A -esittelyn mukaan herkullinen ja hengästyttävä katsaus tuotteliaaseen ja villiin skeneen, joka loi pohjaa 1980-luvun lopulla kunnolla käynnistyneelle jenkki-indien genrelle. Dokkari kuvaa 1970-luvulla New Yorkissa alkunsa saanutta No Wave -undergroundskeneä, joka ulotti kotikutoisen punktaiteellisuutensa musiikin lisäksi elokuvaan ja sekalaiseen video- ja performannsitaiteeseen.
Seikkailu East Villagessa, jengiläisten, narkkarien, taiteilijoiden ja muiden sekopäiden vyöhykkeellä, kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että pakko nähdä. Musiikki- ja kulttuuridokkarit ovat minun silmissäni aina jollain tavalla pop. Aikalaisäänenä mm. Deborah Harry, vau. Kulttuurihistoriallisessa sivistyksessäni sattuukin olemaan No Waven kokoinen aukko, täytetään se nyt sitten maanantaina 20.9.
Seikkailu East Villagessa, jengiläisten, narkkarien, taiteilijoiden ja muiden sekopäiden vyöhykkeellä, kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että pakko nähdä. Musiikki- ja kulttuuridokkarit ovat minun silmissäni aina jollain tavalla pop. Aikalaisäänenä mm. Deborah Harry, vau. Kulttuurihistoriallisessa sivistyksessäni sattuukin olemaan No Waven kokoinen aukko, täytetään se nyt sitten maanantaina 20.9.
Toinen leffa, jonka päätin valita nähtäväksi, on Xavier Dolanin Heartbeats. Leffa on kyllä tulossa myöhemmin teatterilevitykseen, mutta sen verran kovasti haluan pätkän nähdä, että en malta odottaa. Leffassa kiinnostaa ensisijaisesti nimenomaan Dolan: 21-vuotias ohjaaja esittää myös leffan pääroolin ja vastaa puvustuksesta, joka on olennaisena osana visuaalisuudellaan vakuuttavassa kanadalaisleffassa. Aistikkaat hidastukset ja muotiraamatun sivuille sopivat tiukasti sommitellut ja rajatut lähikuvat heräättivät leffaa R & A -sivuilla kuvailevan Marjo Pipisen huomion ja uppoavat varmasti myös minuun, kauniiden asioiden edessä huokailevaan esteetikkoon.
Elokuvan kerrotaan vilisevän viimeisen päälle tyylikästä stailausta ja elokuvaviittauksia. Vielä kun tarinasta löytyy viileää ironiaa, ystävien välistä mustasukkaisuutta ja rakkaudessa pettymistä, uskon viihtyväni. Heartbeatsin hyvin queeriin maailmaan pääsen vierailulle sunnuntaina 19.9. Odotan samansuuntaista visuaalisuuden edessä huokailua kuin Tom Fordin A Single Mania katsellessa.
Blank City -kappaleen kursiivit Kalle Kinnusen arviosta.
Heartbeats-kappaleen kursiivit Marjo Pipisen arviosta.
Edit. Kuin tilauksesta löytyi tämä, Paskan Sohvan heinäkuinen No wave -selonteko. Käypäs lukaisemassa.
Elokuvan kerrotaan vilisevän viimeisen päälle tyylikästä stailausta ja elokuvaviittauksia. Vielä kun tarinasta löytyy viileää ironiaa, ystävien välistä mustasukkaisuutta ja rakkaudessa pettymistä, uskon viihtyväni. Heartbeatsin hyvin queeriin maailmaan pääsen vierailulle sunnuntaina 19.9. Odotan samansuuntaista visuaalisuuden edessä huokailua kuin Tom Fordin A Single Mania katsellessa.
Blank City -kappaleen kursiivit Kalle Kinnusen arviosta.
Heartbeats-kappaleen kursiivit Marjo Pipisen arviosta.
Edit. Kuin tilauksesta löytyi tämä, Paskan Sohvan heinäkuinen No wave -selonteko. Käypäs lukaisemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti