Näinhän ne puhuvat. Omiakin kokemuksia tuosta helpostisärkyvyydestä toki on, ihan tuoreitakin. Puh, en edes aio aloittaa siitä, miltä minusta nyt tuntuu. Kuten maanantaisessa Pasila-jaksossa - siinä, missä Pöysti ryhtyi prosaistiksi - piirrossarjalle sopivan kepeyden keskellä varsin vakavasti muistutettiin: Luemme, jotta emme olisi yksin. Niin ja kuuntelemme Idlewildia, lisäisin minä. Siispä kirja kätöseen ja peiton alle kuuntelemaan, kuinka Roddy laulaa juuri minulle. En yksinkertaisesti keksi muita keinoja itseni eheyttämiseen. Yksi suurista levysuosikeista, Hope Is Important vuodelta 1998, soimaan siis. Itku sikseen, let's punkpop.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti