Britteinsaarten lounaisesta äärestä, Cornwallista tulevalla Thirteen Senses -yhtyeellä oli muutama vuosi sitten hyvä mahdollisuus tulla elämäni suurimmaksi post-britpop-eran stadionhenkiseksi dream-pop-yhtyeeksi. Vuoden 2004 debyytin, The Invitation-hienouden jälkeen peli vaikutti selvältä, varsinkin kuin aloin nihkeillä Coldplayn kanssa yhtyeen X&Y-levyn ilmestymisen aikoihin ja Snow Patrolkin jäi itselleni sellaiseksi Final Straw -levyn mittaiseksi, nopeasti hiipuneeksi huumaksi.
Mutta sitten kävi sellainen klassinen hups, että hienon debyytin jälkeen kakkoslevy ei sitten ollutkaan oikhein misthään kotosin. Melodiantaju yhtyeellä ehkä niinkin oli vielä vuoden 2007 Contactillakin tallella, mutta muuten levy vaikutti tyhjältä, sieluttomalta, vaisulta, mitäänsanomattomalta ja jopa turhalta. Yleisön ja brittiläisen musiikkilehdistön hehkutus hiipui vähitellen vaatimattomien listasijoitusten tukemana ja nyt, helmikuussa ilmestyvän uuden levyn alla ilmassa on aistittavissa sellaista vaikean kolmannen levyn tunnelmaa: venynyt levytystauko, levy-yhtiön vaihto ja tulevan levyn maistiaisen perusteella myös uudelle vuosikymmenelle päivitetyt soundit. Uudistumisen paine ei kyllä täässä yhteydessä ole pahasta, sillä nyt pitkästä aikaa kuunteluun päätynyt, stadionambitioita huokuva Invitation-debyytti sounds so 2004.
Into The Fire (2004)
Uuden kappaleen kaltaiseen tempoleikittelyyn en ole Thirteen Sensesin yhteydessä aiemmin törmännyt. Alun kalkatuksista nyt puhumattakaan. Mutta on biisin perusteella hommassa edelleen vielä paljon tuttuakin kivaa, kiitos Will Southin äänen, joka edelleenkään ei sanan varsinaisessa merkityksessä rokkaa, vaan ennemminkin soi lempeän heleästi saaden lopputuloksen kuulostamaan sellaiselta tunnelmia arvostavan yhtyeen kappaleelta. Ehkä tästä syystä yhtye kuulostaa modernimmasta otteestaan huolimatta edelleen juuri sellaiselta fiilisyhtyeeltä, joka nimeää uuden biisinsä - ja albuminsa - Crystal Soundsiksi.
Mutta, ihan kivaltahan tämä uutta tuloa tekevä Thirteen Senses kuulostaa, lauluissa jopa vähän Magenta Skycode -henkeä, ehkä? Lopun pianovetoisuus ainakin on hyvä muistutus siitä, miksi yhtyeen yhteydessä aina puhutaan Coldplaysta. Ei minun ehkä tarvi vielä panikoida.
Olen yllättynyt, että Thirteen Senses on ylipäätään enää olemassa! Hehkutushan oli 2004 -paikkeilla hyvinkin kovaa, mutta pudotus oli sen jälkeen nopeaa. Toista levyä en ole kuullut yhtään, mutta ekalla on tosiaan joitain ihan tämän coldplaypianomelankoliaballadi-genren terävimpiä biisejä.
VastaaPoistaTässä uudessa no tosiaan vähän enemmän rytmiä ehkä. Mutta... vähän tylsä? Tai ehkä se on vaan tää tyyli ihan kokonaisuudessaan: tätä tuli niin tuutin täydeltä 00-luku, että tässä on kuultu jo aika kaikki.
Kyllä itsekin jo jotenkin ehdin julistaa yhtyeen sellaisen kulttuurireliktin asemaan. Ensimmäisestä levystä tykkäsin, toinen ei tuntunut miltään.
VastaaPoistaTosiaan pitkästä aikaa yhtyettä kuuntelin, kun tästä uudesta tulemisesta kuulin. Ja täytyy sanoa, että vähän epätrendikkäältä ja vanhentuneelta se Invitationin meno nyt kuulostaa, nii-in, so 2004 ja muituttaa itseäni hurjasti ahdistuneista humanistinössöpoppari-ajoista. Heh. Ehkä tämä sitten on vähän sellaista aikakausimusiikkia.
Mutta minusta tuossa Crystal Soundsissa on yritystä kuulostaa vähän enemmän tältä päivältä. Mutta oikeassa olet, voihan tuo kuulostaa tylsältä, ainakin sellaisten aallon harjalla painelevien musadiggareiden mielestä.
Itse en ihan pysty dissaamaan, kun tällainen musiikki tuntuu uppoavan mulle ainakin jonkin verran aina. Menee sellaiseen ajattoman popin kategoriaan. Vaikka Coldplaysta en kyllä enää ole innostunut lain. Ehkä tällainen sitten on ohimenevää..
Minä tykhään Thirteen Sensesin "uudesta" suunnasta! Katse on siirtynyt kengänkärkiin vähän tai aika paljonkin Mewin tyyliin. Mew ei ole aivan ykkössuosikkejani, mutta tästä biisistä tuli kummallisen voimakas halu kuunnella Mewin viimeisintä.
VastaaPoistaTakavuosien brittipoppareista kun oli puhe, niin mihin kummaan mainio Hal-yhtye (se jolla oli Play The Hits ja What a Lovely Dance) lienee hävinnyt? Superlatiivivarastoni hetkeksi tyhjentänyt eka levy tuli joskus 2004, sitten...ei mitään. Eikä vieläkään mitään.
Hah, Johannes, onpas kiva kuulla että oikhein tykkäät! Minuakin tuo uusi suunta lämmittää, varsinkin kun se kakkoslevy oli niin suuri pettymys. Kiva taas tauon jälkeen nauttia yhtyeestä, joka kuitenkin on kerran tehnyt vaikutuksen. Ja kyllä biisi innostaa odottamaan helmikuun levyä, tykkään tunnelmasta :)
VastaaPoistaTuo Mew ei tullut mulle miehleen, en ole yhtyettä sitten Frengersin diggailun jälkeen kauheasti tunnelmoinut. Mutta hmmm, hienosti assosioitu, tajuan yhteyden!
Ja hei tuo Hal! Siis se levy oli silkkaa rakkautta, aivan loistava! Ja Don't Come Running soi niin sen kesän läpi. Itse asiassa, olen tänne blogiinkin jotain yhtyeestä muistellut: http://imhappytobeheretonight.blogspot.com/search/label/Hal
Itsekin ehdin panikoimaan yhtyeen kohtaloa, kun Myspace ei päivittynyt ja yhtye tuntui kadonneen. Olin jo ihan luopunut toivosta ja ajattelin, että sinne meni. Mutta hei, kiitos suuri tästä muistutuksesta, kävin just kurkkaan pitkästä aikaa ja nyt Myspacessa on uutta materiaalia ja jostain löytyi tietoa, että levy olis tulossa tänä vuonna :) Jee! Kiitti!
Hyvältä kuulostaa, sinne sinne! Down In The Valley <3
http://www.myspace.com/hal
Ohhoh, olenkohan hereillä kun kuuntelin juuri kolme uutta Hal-biisiä? Odotukset oli varsin korkealla vielä vuosien jälkeenkin eikä noista nyt heti uskalla sanoa mitään, mutta kerrassaan mahtavaa että bändi on taas aktivoitunut!
VastaaPoistaTarpeeseen tuli siis Hal-infosi :-) Oma luottamukseni bändin paluuseen oli näköjään sitä luokkaa, että tuntui turhalta mennä Myspaceen asti selvittämään nykytilaa.
Johannes, minua vähän pelottaa tuo Halin tuleminen. Se debyytti oli niin ylivoimaisen mahtava, että sellaista yhtye tuskin pystyy tekemään (?). En tiedä. Mutta iloista tosiaan, että ovat taas täällä! Ja onneksi ihan kivan kuuloisena vielä!
VastaaPoistaJa siis se Myspace on ollut aika hiljainen ainakin kesällä vielä, olen tässä vuosien saatossa aikan silloin käynyt kurkkimassa. Jossain vaiheessa taisin luopua jo toivosta, kun en sitten enää jaksanut seurailla. Mutta hyvä näin, jäädään tarkkailemaan :D
Joo, Halin (haleja vaan bändille kun tätä tietysti lukevat ja suomea osaavat) debyytti oli jotenkin erikoisen koskettavalla tavalla yhtä aikaa hilpeä ja surullinen. Kuin Teenage Fanclub olisi muilutettu heidän mentaalisesta Kaliforniastaan sateiseen lontoolaislähiöön. Olen kuullut hyvin vähän omalla kohdallani yhtä monitahoisesti tunteisiin vetoavaa musiikkia.
VastaaPoistaHiukan peloissani odotan itsekin uutta albumia. Noista Myspace-biiseistä haluaisi ajatella kiltisti, koska eka levy oli niin loistava, mutta ainakaan ensikuulemalla ei korvaan osunut mithään instant-hittejä. Ehkä treenaan jatkossakin falsettilaulua nimenomaan tuon debyytin parissa...
Uusien biisien ihastelun sijaan löysin Spotifystä ekan levyn aikaisia b-puolia! Toivottavasti b-puolikulttuuri ei täysin kuole, vaikka fyysisiä singlejä julkaistaankin yhä vähemmän.
Sinun pittää tehdä uusi Hal-postaus viimeistään sitten, jos/kun se albumi joskus julkaistaan!
Hieno vertaus :) Ja hilpeä ja surullinen, tosiaan. Jos vertaa vaikka jotain Keep Love As You Golden Rulea Play The Hitsiin tai Dont Come Runningiin. Meiningiltään erilaisia kappaleita, mutta silti minusta ihanasti yhden ja saman bändin tuotantoa. Jotenkin ne soundit on sellaiset herkät niissä hilpeissäkin biiseissä.
VastaaPoistaMinusta levy on nimenomaan kaunis, herkkä ja miellyttävä. Ihanaa jos sama tunnelma löytyisi myös suraavalta levyltä. Uusista biiseistä tykkäsin kyllä Down in the valleysta. Sen laulussa on sellaista tunnistettavaa Halia, vaikka meno onkin yhtyeelle aika hurja :)
Täytynee postailla yhtyeestä.