Tovi sitten huomasin, että yksi takavuosien tunnelmayhtyesuosikkini, brittiläinen Thirteen Senses, tekee uutta tulemista. Ensi maanantaina julkastavalta Crystal Sounds -albumilta paljastettiin tuolloin levyn nimikkobiisi, eilen julkaistiin sitten ensimmäinen virallinen single, Loneliest Star. Video on yhtyeen fanin, viime vuonna bändin nettisvuilla järjestetyn videoideointikilpailun voittaneen Steven Jefferiesin käsialaa. No, Thirteen Senses, anyone?
Saattaapi olla, että jos yhtye ei olisi kerran, vaikkakin jo vuosia sitten, tehnyt minuun vaikutusta, en tällä hetkellä osaisi tälle syttyä. Syy voi löytyä myös stereoissa raikuvasta baggysta ja 90-luvun brittipopista. Ehkä minulla ei juuri nyt ole elämässäni tällaiselle tilausta. Pisteet kuitenkin siitä, että yhtye on mennyt eteenpäin: coldplaymäiset, yksiselitteisesti kauniit ja herkät pianoballadit ovat vaihtuneet säpäkällä rummutuksella varustettuun, kovin mewimäiseen (kiitos, Johannes!) tempoleikittelyyn. Varmasti hyvä veto yhtyeeltä, jonka kakkoslevy sai nihkeät arvostelut ja vaisun vastaanoton - jopa faneilta. Top 20:iin yltänyttä debyyttiä seurannut hehkutus hiipui ennen kuin katosi kokonaan.
Onneksi Loneliest Star on kuitenkin ihan kiva biisi. Vaikka rakkaus yhtyeeseen ei roihuakaan nyt, kuten vuosituhannen alussa nuorena humanistihöpsönä, herättää biisin kuuleminen tietynlaista mielihyvää: mitäänsanomattoman Contact-albumin jälkeen yhtye kuulostaa taas joltain. Ja kyllähän tuossa melodiassa on kuultavissa sellaista universaalia pophienoutta. Parasta kappalessa on kuitenkin se, että vaikka yhtyeellä onkin uudet raudat ja rumpukompit tulessa, onnistuu Will South kuulostamaan edelleen omalta täydelliseltä itseltään, ehkäpä saarivaltion herkimmältä dreampopparilta.
Loneliest Star soi vähän suoraviivaisemmin ja tylsemmin, vähemmän teatraalisesti, kuin muutama viikko sitten julkaistu Crystal Sounds, josta onnistuin vakuuttumaan. Tällaisena suurien tunteiden nimeen vannovana draamattarena vain lämpenen kappaleen ylivedoille popkaarille ja nostatuksille jotenkin enemmän.
Kiitos Thirteen Sensesin promoamisesta, hienoja biisejä! Jotenkin nämä uudet kuulostaa nyt erityisen hyvältä. The Loneliest Starissakin on minun korvaan paljon mewmäisyyttä. Ehkä juuri sen myötä olen niin vastaanottavainen Thirteen Sensesille: minun elämässäni puolestaan taitaa olla tilausta tällaiselle. Mewin uusinkin on jaksanut viehättää edelleen. Jakautuuko ihmiselämä Mew- ja ei-Mew-kausiin? Oli miten oli, hieman kokeellisempi ote pukee Thirteen Sensesiä mielestäni paremmin kuin coldplay-pianoballadit.
VastaaPoistaKiva, että tykkäät! Kyllä minunkin korvaani uudet kuulostavat huomattavan paljon sävähdyttävimmiltä kuin yhtyeen vanha tuotanto. Tosi jees siis, että lähtivät tälle linjalle :) Crystal Sounds -kappale on soinut yllättävän ahkerasti, pidän sitä jopa todella kiehtovana biisinä! Itse kyllä hahmotun hyvinkin paljon erilaisiin kausiin. Yhdet Mew- ja Thirteen Senses kaudet on koettu jo vuosia sitten, ehkä seuraava tekee tuloaan. Ja enhän koskaan ole oppinut olemaan rakastamatta Will Southin lauluääntä. Voih!
VastaaPoista